Teatteri ja Tanssi
11.10.2021 13:11 ・ Päivitetty: 11.10.2021 13:44
Teatteriarvio: Raikulipoika turvanaisen taluttimessa
Pasi Lampelaa on yleensä totuttu näkemään näytelmäkirjailijana ja ohjaajana vakavien aiheiden parissa. Ohjausluettelosta löytyy niin omiin teksteihin pohjautuvia kovia, jopa synkkiä perhetarinoita ja yhteiskunnallista draamaa kuin isoja klassikkoja kuten Viettelyksen vaunu, Kuka pelkää Virginia Woolfia ja viimeisimpänä Sota ja rauha, jonka ensi-ilta osui koronasiirtojen vuoksi sekin tähän syksyyn.
Vain kuukautta Tolstoi-klassikon Lahden avausillan jälkeen Lampela esittäytyy poikkeuksellisesti komediakirjoittajana ja -ohjaajana Helsingin kaupunginteatterin Arena-näyttämöllä, joka juuri tähän tyylilajiin on profiloitunut. Neljä vuotta sitten Lampela debytoi komediakirjoittajana Kansallisteatterin Willensaunassa mukavan sähäkällä vanha suola janottaa -tyyppisellä, screwball-komedian laariin sujahtavalla parisuhdemittelöllä Granada. Sen tapaan myös Arenassa nähtävä Turvamies on kirjoitettu kompaktisti kahden hengen sanailu- ja tilannekomediaksi.
Uutuus naurattaa riittoisasti, mutta myös antaa viitteitä siitä, ettei Lampela ihan omimmalla alueellaan ole.
Vastuu versus vapaus
Näytelmä vedättää katsojaa jo nimellään: turvamies ei ole mies lainkaan, vaikka kaikki tehtävän vaatimat fyysiset edellytykset ja perusagressiot ainakin maneeritasolla hallitseekin. Katja Küttnerin näyttelemä Mirka on hyvinkääläinen taksikuski-siivoja, joka on hakeutunut työurallaan kohti uusia haasteita eli turvapalveluita myyvän firman listoille. Hän saa ensimmäisen keikkansa, kun muuan teollisuuspamppu hakee kidnappausuhan tähden suojelua pojalleen. Tämä Antti Granqvist (Martti Suosalo) on turvaamiskohteeksi sittten aika vaativa tapaus. Hän on vastuuton party animal ja seikkailijaluonne, joka vähät välittäisi siitä, jos hänen isäukkonsa joutuisi pulittamaan pojastaan miljoonalunnaat.’
Helsingin kaupunginteatteri, Arena-näyttämö
Pasi Lampela: Turvamies
Ohjaus Pasi Lampela – Visuaalinen suunnittelija Max Wikström – Koreografia Sirpa Suutari-Jääskö ja Jukka Haapalainen – Valot Paavo Kykkänen – Äänisuunnittelu Jarkko Virmavirta – Rooleissa Martti Suosalo ja Katja Küttner
Mutta tosipaikan – tai melkein läheltä piti -tilanteen – osuessa eteen raikulipojan uho ja hymy hyytyy, ja pelkkä ovikellon soitto saa hänet hyppimään seinille. Tai turvanaisensa syliin. Silti hän on koko ajan valmiudessa häippäsemään asunnostaan, jos vahdin valvova katse herpaantuu hetkeksikään. Häntä vetää ajatus, että elämä eli bileet ovat tuolla ulkona jossain…
Syntyy kaksintaistelu vastuu vs. vapaus, ja siinä kaikki vedätysyritykset ovat sallittuja. Esimerkiksi turvanaisen tietty händikäppi tarjoaa Granqvistille tilaisuuden yrittää kiristystä ulospääsyn mahdollistamiseksi.
Lampelan kirjoittama dialogi toimii komediassa moitteetta. Paimenen ja paimennettavan sanailu on kyllin nasakkaa pitääkseen katsojan näpeissään. Suosalolla on komediaosaamista niin kosolti, että hän ottaa vaivatta tilan haltuun silloinkin, kun teksti pysähtyy. Hän luo sopivasti liioiteltujen eleiden tai ihan pienten kulmainnostojen ja katsahdusten yhteispelillä hilpeätä ja elastista kropankieltä.
Katja Küttnerin rooli on kirjoitettu komediaan vähän epäkiitollisen totiseksi, mutta sitähän tosielämän turvahenkilötkin tuppaavat olemaan: hymyttömiä, eleettömiä, äänettömiä. Küttnerin irrottelupaikka tulee aina kun Mirkalta meinaa palaa käämi, ja Antin kanssa sitä tapahtuu herkästi. Esityksen keskivaiheilla nähtävä päähenkilöiden mielikuvituksen siivittämä tanssikohtaus on irrallinen, mutta ihastuttava. Sellaista olisi voinut olla enemmänkin, etenkin, kun esityksen koreografian suunnittelijat tulevat paritanssin parhaasta a-ryhmästä: Sirpa Suutari-Jääskö ja Jukka Haapalainen.
Turha juonne
En tiedä, johtuisiko siitä, että Lampela ei ole luottanut pelkästään kirjoittamansa dialogin varaan vai mistä, mutta Turvamieheen on kirjoitettu myös teatteria teatterissa -juonne – ja ihan tarpeettomasti. Näyttelijöiden keskinäiset sanailut muka käsikirjoituksen ulkopuolelta tai tehostehenkilökunnan ojentelu muka vääristä ajoituksistaei eivät tuo lisäarvoa tälle komedialle. Perussitcomissa ja tiukassa verbaalimiekkailussa olisi ollut riittävästi kantavaa rakennetta. Ohjaaja-kirjailijan olisikin kannattanut ehkä kuunnella viimeistelyvaiheessa perusasioiden tärkeyttä korostava Dave Lindholmin biisi: ”Hoida puut! Unohda muu!”
Kommentit
Artikkeleita voi kommentoida yhden vuorokauden ajan julkaisuhetkestä. Kirjoita asiallisesti ja muita kunnioittaen. Ylläpito pidättää oikeuden poistaa sopimattomat viestit ja estää kirjoittajaa kommentoimasta.