Tämä tuli jälleen hyvin esiin Nukketeatteri Sampon viime viikolla jo kuudetta kertaa järjestämällä Sampo 2022 kansainvälisellä nukketeatterifestivaalilla, jonka sekä kotimaiset esitykset että ulkomaiset vierailuesitykset oli suunnattu vauvoista aikuisiin.

ILPO MIKKOSEN Nukketeatteri Pikku Kulkuri on yksi pisimpään toiminut lapsille esityksensä suuntaava, kiertävä soolonukketeatteri. Sampo festivaalilla sai kantaesityksensä teatterin uusin tuotanto Mata-Mii – sokerileipuri seikkailee.

Yli kaksivuotiaille suunnattu esitys perustuu Sanna Pelliccionin kuvakirjaan pienen Mata-Mii tytön seikkailuista eri puolilla maailmaa. Mata-Miilla on kyky leipoa herkullisia kakkuja ja matkallaan hän oppii niin uusia reseptejä kuin rohkeutta uskoa itseensä. Kotiin palattuaan hän perustaa tätinsä kanssa kahvilan, jossa saa toteuttaa oppimaansa.

Ja hauskinta tällä kertaa on se, että koko esitys, siis niin lavasteet kuin nukkehahmotkin, toteutetaan muovailuvahasta. Osa varsinkin lavasteista on osittain tehty etukäteen, mutta Mikkonen myös muovailee esityksen kuluessa, aluksi itse päähenkilön Mata-Mii tytön.

Eri väriset muovailuvahat tekevät pöytäteatterina toteutetusta esityksestä iloisen värikkään ja pienet laulut ja musiikkipätkät rytmittävät sopivasti Teija Paanasen ohjaamaa kokonaisuutta.

Sokerileipuri Mata-Mii.

PAPERITEATTERI TARKOITTAA nukketeatteriesitystä, jonka hahmot ja lavasteet on tehty paperista. Näyttämönä toimii yleensä pöytä.

Teatteri QO:n Hannahin pieni teatteri on yli kymmenvuotiaille suunnattu, keväällä ensi-iltansa saanut esitys, jonka aiheina ovat yksilö ja yhteiskunta, hyvä ja paha sekä demokratia ja ihmisyys. Isoja kysymyksiä, joita pohditaan filosofi Hannah Arendtin ajatusten johdattamina.

Esitys pohjautuu lapsille suunnattuun Marion Müller-Colardin kirjaan Le petit theater de Hannah Arendt. Tarinassa kouluikäinen tyttö tapaa Hannahin johdattamana muutamia historian kuuluisia ajattelijoita, kuten Aristoteleen antiikin agoralla, ranskalaisen Rousseaun tai nykyajassa amerikkalaisen Angela Davisin. Heidän ajatustensa kautta päädytään pohtimaan ja lopulta pakenemaankin vaarallista petoa.

Mikä peto lopulta on, sitä ei selitetä, kuten ei kaikkea muutakaan. Myös huumoria sisältävä, nokkela, esitys onkin tarkoitettu toimimaan ennen kaikkea keskustelun aloituksena ja on mielestäni omimmillaan koululuokalle esitettynä.

Perrine Ferrafiatin ohjaama esitys on sujuva ja ilmava. Mila Nirhamon levollinen hahmo hallitsee niin tapahtumia kuin henkilöitäkin. Lämpimän pahvinruskea visuaalinen kokonaisuus toimii, eikä vie tilaa sisällöltä.

FESTIVAALILLA NÄHTIIN myös kaksi kotimaista work-in-progress -vaiheessa olevaa esitystä. Nukketeatteri Sampon vauvoille suunnattu Da Da Sur saa ensi-iltansa jo syyskuun alussa, mutta Merja Pöyhösen ja Kuuman Ankanpoikasen aikuisten esitys Ariadne Kreetalta vasta ensi keväänä.

Da Da Sur on elävällä musiikilla silattu sukellus dadaismin ja surrealismin maailmaan. Ismit eivät varmasti sano vauvoille mitään, eikä niistä aikuisenkaan tarvitse olla mitenkään tietoinen. Sanaton, mutta ääntä muuten monin tavoin käyttävä esitys kulkee unen logiikalla hetkestä ja pienestä tapahtumasta toiseen. Näyttämön täyttävistä eri kokoisista laatikoista syntyy erilaisia rakennelmia ja niiden uumenista löytyy kaikenlaisia yllätyksiä.

Elina Vehkaoja, Susan Aho ja Antero Reinistö ovat klovneihin viittaavissa asuissaan lämpöisesti läsnä ja sopivasti kujeellisia. Kovin interaktiiviselta Iivo Barićin ohjaama, ehkä himpun verran liiankin rauhallisesti edennyt esitys ei teatteri ILMI Ö:n pienellä näyttämöllä vaikuttanut. Kokemuksellisuus syntyi lähinnä katsomisesta ja kuuntelemisesta. Koskettamaan tai osallistumaan vauvat pääsivät vasta esityksen loputtua.

VAIKKA ARIADNE KREETALTA saa varsinaisen ensi-iltansa vasta puolen vuoden kuluttua, vaikutti se jo varsin valmiilta. Varsinkin jos ja kun tarkoituksena on olla enemmän tai vähemmän surrealistinen ja posketon naisen kehityskertomus, jossa toisiinsa villalankakerien tavoin sotkeutuvat antiikin Ariadne-myytti Minotaurus-hirviöineen ja suomalainen identiteetti metsäsuhteineen ja puhumattomuuksineen.

Villalanka ja neulomalla luodut hahmot ovat yksi olennainen kokonaisuuden muovaaja. Mutta ehdoton huippu on sooloesityksen esiintyjä Merja Pöyhönen. Hän on aivan ilmiömäinen nukkenäyttelijä, jonka sormista ja kahdesta niihin kiinnitetystä silmästä syntyy mitä elävimpiä hahmoja. Lisätaitona hän on nyt myös vatsasta puhuja. Kaikki esityksen lukuisien hahmojen puhe (esityksen puhuttu kieli on englanti), ja sitä on paljon, tulee vatsasta.

On mielenkiintoista nähdä, millainen lopullinen esitys on. Ollaanko nyt jo lähellä lopullista muotoa vai tuleeko muutoksia runsaastikin ennen ensi maaliskuun ensi-iltaa Turussa.