Hiljattain Teatteri Avoimissa ovissa kantaesityksensä saanut Talvisota sai alkunsa oikeastaan jo 14 vuotta sitten. Näytelmäteksti muotoutui vuonna 2009 Helsingissä järjestettetyn Baltic Circle -festivaalin yhteydessä pidetyssä suomalais-ukrainalais-venäläisessä työpajassa, jonka tavoitteena oli kirjoittaa talvisotaa käsittelevä lukudraama.

Reilu vuosikymmen myöhemmin työryhmä on palannut aiheen äärelle,Venäjän aloitettua hyökkäyssodan Ukrainaan.

Kirjailijajoukosta kaksi on suomalaisia: Ari-Pekka Lahti ja Teatteri Avoimien Ovien taiteellinen johtaja Hanna Kirjavainen, joka vastaa myös Talvisodan ohjauksesta. Kirjavaisen vuoden takainen ohjaustyö Marian tunnustus oli esitys inkerinsuomalaisten kohtalosta Stalinin ajan vainoissa. Konfliktin kuvauksena esitys oli yksityisestä yleiseen kulkeva ja heijastui myös vahvasti juuri alkaneeseen Ukrainan sotaan. Talvisota luo laajempaa näkymää sodan ja konfliktin täyttämään maailmaamme.

Talvisodassa on mukana festivaalin työpajassa tuotettu aineisto mutta sitä katsotaan esityksessä vahvasti sekä tämän päivän maailmantilanteen että näytelmäkirjailijoiden kokemusten kautta. Kokonaisuus etenee eri aikatasoilla, talvisodan taisteluista nykyhetkeen saakka.

Ensimmäinen puoliaika koostuu pitkälti vanhemmasta, talvisotaan fokusoituvasta esitysmateriaalista. Katsojille näytetään välähdyksiä rintamalinjan molemmin puolin. Karjalan kannaksella Mainilan laukaukset todistaa yksin vahdissa oleva, hämmentynyt suomalaissotilas (Anna-Leena Sipilä). Rajan toisella puolella taisteluun valmistautuu kaksi nuorta, kokematonta neuvostosotilasta (Sipilä, Ella Pyhältö), joita heidän upseerinsa(Kati Outinen) sujuvasti manipuloi.

Toisella puoliajalla nähdään uudempi kohtausmateriaali. Esityksen jälkipuolisko on tempoltaan iskevämpi. Talvisotakuvauksen rinnalle tuodaan nyt myös kirjailijat sekä menneen työpajan tunnekuohut ja yhteentörmäykset. Ari-Pekka Lahti (Pyhältö) ja Hanna Kirjavainen (Sipilä) seuraavat kauhuissaan, kun Moskovan ensi-illassa työpajan annista on karsittu kokonaan talvisodan suomalainen näkökulma. Esiin nostetaan toisella puoliskolla vahvemmin myös Ukrainan sota.

TALVISOTA EI PYRI kertomaan sodasta realistisesti vaan keskittyy kuvauksessaan ihmisen kokemusmaailmaan sodan hämmennyksen, propagandan ja vastakkainasettelun keskellä. Tätä korostaa myös esityksen episodimaisuus. Useamman näytelmäkirjailijan luomassa tekstissä kohtaukset synnyttävät eri tunnelmia ja tyylilajeja kerrostavaa rakennetta.

Välillä kohtausten nopeakin tyylillinen vuorottelu onnistuu yllättämään. On tiukkaa draamaa, koreografioituja kohtauksia, näkökulman vaihdoksia sekä humoristisempaa, miltei sketsimäistäkin ilmaisua. Pyhältön elävästi tulkitseman Lahden mielikuvissa paraikaa sodan pauhuissa elävä Mihailov (Outinen) näyttäytyy taisteluissa karaistuneena, toimintasankari Rambona.

Monissa eri rooleissa nähtävät esityksen näyttelijät Outinen, Pyhältö ja Sipilä pääsevätkin käyttämään näyttämöllä koko arsenaaliaan.

Kati Outinen.

ESITYS HAASTAA katsojaa aiheellaan. Välillä on vaikea ottaa vastaan kuvausta tässä hetkessä käytävästä sodasta. Ukrainaan sijoittuvat kohtaukset eivät juuri vieraannuta aiheesta etäisyyden päähän, kun ajatukset menevät suoraan juuri käynnissä oleviin taisteluihin. Ehkä perinteistä illuusion syntymistä ei tässä edes tavoitella.

Sotakuvien luoma verkosto asettuu osaksi esityksen visuaalisuutta. Tinde Lappalaisen lavastuksessa näyttämön on vallannut valkoinen villaverkko.. Lappalaisen ja Ilari Kallisen videosuunnittelun projisoinnit toistavat verkkoa ja sotakuvia seinille. Jo menneeksi luultu ottaa kiinni nykyisyyttä. Ajan rattaan pyörteissä ja aikatasojen liikkuessa verkosto kerii itseensä myös ihmisen.