70-vuotiaassa Teatteri Jurkassa möyhitään sopivasti juhlavuoden kunniaksi taiteilijuutta ja teatterialaa. Lauri Vennosen kirjoittama juhlanäytelmä on toteutettu Jurkan ja Kom-teatterin yhteistyönä ja sitä on määrä esittää Komin lisäksi ainakin vierailutuotantona Tampereen Työväen Teatterissa.,

Elämän ensikertalaisia on fiktiivinen kertomus mestarillisesta ohjaajasta Teresa Dungesta (Ella Mettänen) ja hänen assistentistaan Jaakosta (Tommi Eronen). Jo nuorella iällä menehtynyt Teresa ehti eläessään niittää mainetta ja kunniaa toisin kuin Jaakko, jonka ammatillinen ura näytelmäkirjailijana ei koskaan ottanut tuulta alleen ja loppui ennen kuin alkoikaan. Vuosikymmen ystävänsä kuoleman jälkeen Jaakko on vetäytynyt työhuoneensa yksinäisyyteen kirjoittamaan näytelmää ristiriitaisesta suhteestaan taitelijaneroon.

Jaakon työstämä näytelmä muuttuu kuitenkin todeksi, kun Teresan henki ruumiillistuu työhuoneen vuoteen reunalle keskustelemaan. Alkaa matka yhteisiin muistoihin, Jaakon mielen syövereihin sekä taidemaailman ytimeen.

Näytelmä rakentuu dramaturgialtaankin tarkoituksellisen katkonaisena, kun Jaakon tajunnan ja muistojen eri kerrostumat vuorottelevat näyttämöllä. Kohtaukset limittyvät ja lomittuvat toisiinsa, sulautuvat yhteen, liukuen taas seuraavaan. Lauri Maijala on ohjauksellaan onnistunut pitämään kokonaisuuden hallittuna ja kestoltaan napakkana – esitys kestää noin puolitoista tuntia.

TEATTERIN TEKEMISESTÄ ja koko alasta tehdään Elämän ensikertalaisissa rohkeasti pilaa. Esityksessä on lukuisia, hauskoja huomioita luomistyön kulisseista. Jo pelkästään jotkin Teresan ohjaustöiden nimet saavat hykertelemään. On läpimurtoteos Sex and shopping in Sarajevo ja viimeiseksi ohjaukseksi jäänyt, Mikael Agricolan elämän ympärille kiertyvä Micaela Gricola, jonka surkuhupaisen kaoottiseen harjoitusprosessiin katsojat pääsevät kurkistamaan.

Oman ohjauksen ensi-illan jälkeen Teresa kysyy puhelimen päässä olevalta, jo edesmenneeltä, kirjailija ja dramaturgi Outi Nyytäjältä, voiko häpeään kuolla, kun esitys tuntuukin vain välityöltä, eikä suinkaan siltä suurimmalta, kaiken määrittävältä päätyöltä.

Loputonta luovuutta uhkuvan Teresan itseensä käpertyvä työskentelytapa ja eriskummallinen tyyli jatkojalostaa ideoita saavat pohtimaan ketä me oikeastaan nostamme taidealan korkeille jalustoille niiksi ”merkittäviksi tekijöiksi” ja miksi?

Mettänen ja Eronen tekevät molemmat aseistariisuvat ja vivahteikkaat roolisuoritukset. Mettänen on välillä suorastaan huimaava intensiivisenä ja vimmaisena Teresana, jonka elämässä taide vie tilan kaikelta muulta. Teresa tuntuu pystyvän kaikkeen muuhun paitsi voittamaan kuoleman. Erosen Teresaan palvovasti suhtautuva Jaakko on taas tälle loputtoman lojaali myös oman hyvinvointinsa kustannuksella.

VENNOSEN NÄYTELMÄ on täysin fiktiivinen mutta siinä on silti omakohtaisuuden ja oikean eletyn elämän tuntua. Katsojana miltei huomaamattaan sitoo näytelmän yhteyttä todellisuuteen, kun esityksen tapahtumapaikoissa ja henkilöissä on oikeita teattereiden ja henkilöiden nimiä. Vennonen on myös aikoinaan itse toiminut maineikkaan ohjaajan assistenttina.

Hauskuuden rinnalla on kuitenkin myös kipeyttä. Taideala, kuten elämääkään ei ole reilua. Toista onnistaa mutta toista ei. Joku jää aina valokeilan ulkopuolelle, ”assistentiksi”. Kumpi elämässä on lopulta tärkeämpää sen määrä vai laatu? Tässä pohdinnassa esitys päätyy vääntämään hieman turhankin kovaa rautalangasta, varsinkin loppua kohden.

Saku Kaukiaisen valosuunnittelu yhdessä Jani Rapon äänisuunnittelun kanssa pilkkoo esitystä tehokkaasti pimennyksillä ja valojen värikirjolla sekä eri musiikkityylien ja äänimaailmojen yhdistelmällä. Vaikutelma tietoisuuden ja aikatasojen vaihtelusta on pienestä huoneteatterin näyttämöstä huolimatta kokonaisvaltainen.