Tiesin jo ennen katsomoon asettumistani, että ensimmäsenä kannattaa unohtaa Anton Tshehov, vaikka hänen Kolme sisarta -näytelmänsä on ollut tämän esityksen käsikirjoittaja-ohjaajan Jakob Öhrmanin olennaisena rakennusaineksena. Toisena alustana on ollut maineikas scifielokuva Alien – kahdeksas matkustaja jatko-osineen. Ne kaikki yritän myös unohtaa.

ALUN BAKKANALISTISESSA kaaoksessa ”lähdeteosten” sulkeminen mielestä on sangen helppoa, koska niille ei ole käyttöä näyttämöllä nähdyn tulkitsemiseksi. Millään ei ole, joten jokainen katsoja saa rakentaa päässään vastauksia siihen, mistä on kysymys tai vain heittäytyä outoon tajunnan- ja tapahtumaketjujen virtaan.

Valitsin jälkimmäisen, koska tunsin katsovani epänäytelmää, mutta isosti ajateltua ja visioitua teatteria. Ehjää juonta Kolme sisarta – Viides näytös -esityksestä on työlästä kaivaa, mutta sitä enemmänsiinä on se tarjoaa erilaisia fragmentteja, todellisuuden ja fantasian palasia, joista voi yrittää koota sitä kuuluisaa isoa kuvaa.

MATKAN VARRELLA ”viidennestä näytöksestä” alkavat erottua tarkemmin ne Prozorovan siskoksetkin sekä heidän Andrei-veljensä Natasha-vaimoineen. On näyttämöllä muukin tuttu tshehovilaiskaarti: on opettaja Kulygin, lääkäri Tshebutykin, everstiluutnantti Vershinin ja muita maalaisvaruskunnan upseereita, jotka pyörivät Prozorovin tiluksilla, kuka vonkaamassa, kuka muuten vaan tappamassa aikaa.

Tärkeämpää kuin keitä henkilöitä ”tarinassa”on läsnä, on se, että kaiken yllä leijuu tshehovilanen perusilmapiiri. Se elämänpettymys eli tyytymättömyys olla siellä missä on, ikuinen kaipuu jonnekin parempaan maailmaan. Alkuperäisessä Kolme sisarta -näytelmässä se parempi on konkreettisesti Moskova, mutta TTT:n esityksessä jotain universaalimpaa, vaikka Moskovakin tulee mainituksi.

Kiinnostavaa on, että alusta lähtien läsnä on myös pelko, jota ei osata kohdentaa. Kauhuelokuvien peruspiinahan se siellä: tuntematon uhka.

Uhka ja pelko eivät yleensä ole käsitteitä, jotka liitetään Tshehovin näytelmiin ellei sellaisina nähdä jotain kirjailijanalku Treplevin epäonnistumisen pelkoa, kirsikkatarhan tuhoutumisen uhkaa tai Vanja-eno -näytelmässä esitettyä huolta metsien katoamisesta. Aika kevyet uhat Alien-elokuvissa ihmisen rintakehästä ulos ponkaisevan vieraan elämänmuodon rinnalla.

Jälkimmäisellä puoliskollaan Öhrmanin luomus irtautuu Venäjänmaasta, ja maasta ylipäätäänkin. Nyt ollaan elokuvallisemmissa sfääreissä ja scifimmässä kerronnassa. Mutta katso ja hämmästy: Masha, Olga ja Irina ovat yhä matkassa. Mashalla kun on tehtävä: synnyttää alienille jälkikasvua.

Mennään vuotta 2379 eli liki viisisataa vuotta Kolme-sisarta näytelmän haikailuista. Tapahtumapaikkana on USCSS Nostromo -avaruusasema tai ehkä joku sen sisaralus.

Varuskunta on vaihtunut venäläisiksi tiedemiehiksi, jotka haluavat kahlita alienin tuhovoimat ilmeisesti armeijakäyttöön – siinäpä on ultimaattinen ase.

Paniikin ja pakokauhun sijaan siskokset käyvät tappelemaan niin alieneita kuin niitä paimentavia sotatiedemiehiä vastaan. Nähdään ehtaa taistelukoreografiaa ja hiukan splätteriä, joka kumma kyllä kääntyy teatterikontekstissa koomiseksi. Nähdään myös kuoriutuvia alien-pienokaisia, jotka ovat vähän kuin kuningasravun ja kultaskorpionin risteytyksiä. Taas hymyilyttää, ei voi mitään.

TÄLLAISEN PRODUKTION äärellä tavalliset kriitikkotyökalut kuten tekstianalyysit tai ohjaus-ja näyttelijäarvioinnit eivät ole kovin kuranttia tavaraa. Kolme sisarta – Viides näytös -esityksestä ei kannta sanoa mitään arvolauselmaa hyvä-huono-akselilta. On otettava koko juttu fiilispohjalta.

Eihän siinä ole juuri päätä, mutta häntää kyllä. Välillä tuntuu, että Tshehovin ja Alien-elokuvien hybridi on aika puristettu lähtökohta teatteriesitykselle, mutta toisaalta ajatuksen hulluus kiehtoo.

Myös itse kolme sisarta kiehtovat. Masha (Inke Koskinen), Irina (Fanni Noroila) ja Olga (Sonja Kuittinen) ovat kolmikkona melkoinen pyörremyrsky. Paitsi että he pyörittävät tshehovilaisen nössöjä miehenpuolia miten tahtovat, he kapinoivat, taistelevat pahaa vastaan ja räppäävät (mikä on ihan luontevaa, tunnetaanhan Kuittinen ja Noroila myös rap-duo SOFA:na).

Ja kaipaavat jotain suurempaa. Se ei unohdu, vaikka matkattaisiin valovuosien päässä, pakasteesta herätettynä ja matkatoverina ihan kaikkiruokainen avaruuskummajainen.