Palkittu politiikan aikakauslehti
72€/6kk

Talous

Telakkayhtiö tappiokierteessä, muutosneuvottelut käyntiin – Puolustusvoimien sota-alustilaus viivästynyt reilusti

LEHTIKUVA / JUHA SINISALO

Rauman telakkaa Satakunnassa pyörittävä Rauma Marine Constructions (RMC) käynnistää muutosneuvottelut.

DEMOKRAATTI/STT

Demokraatti

RMC-yhtiön lähettämän tiedotteen mukaan neuvottelut voivat johtaa enintään 20 yhtiön työntekijän työsuhteen päättämiseen. Yhtiöllä oli viime vuoden lopussa palveluksessaan yli 210 työntekijää.

Yhtiön toiminta on viime vuosina ollut tappiollista. Esimerkiksi vuonna 2021 RMC teki yli 53 miljoonaa euroa tappiota, kun yhtiön liikevaihto oli noin 154 miljoonaa euroa.

RMC:n toimitusjohtaja Mika Heiskanen kuvaa muutosneuvotteluja välttämättömiksi osana yhtiön laajempaa muutostarvetta.

-  RMC:n pari viimeistä vuotta ovat olleet vaikeita. Vaikka askeleita parempaan on jo otettu, valitettavasti emme ole vielä kuivilla, Heiskanen toteaa tiedotteessa.

RMC SAI 40 miljoonan euron pääomalainan viime vuonna omistajiltaan. Marraskuussa RMC:n hallituksen puheenjohtaja Stig Gustavson kertoi STT:lle, että ilman pääomalainaa RMC olisi tehnyt konkurssin. Valtio omistaa Suomen teollisuussijoitus oy:n kautta RMC:stä viidenneksen.

Raumalaisen telakkayhtiön taloudellinen tilanne on aiemmin herättänyt huolta myös Puolustusvoimissa.

Puolustusvoimat on tilannut RMC:ltä neljä uutta Pohjanmaa-luokan sota-alusta korvaamaan vanhentuvia laivojaan, mutta alusten toimitus on viivästynyt yli puolellatoista vuodella aiemmin suunnitellusta. Eduskunta on jo myöntänyt Puolustusvoimille 100 miljoonan euron lisämäärärahan viivästyksen aiheuttamiin lisäkuluihin.

RMC:n talousvaikeuksien vuoksi puolustushallinnon edustajat tiedustelivat alkuvuonna 2022 Turun telakalta valmiutta osallistua sota-alusten rakentamiseen. Valmiutta ei Turun telakkaa pyörittävällä Meyer Turku oy:llä kuitenkaan ollut.

MYÖS raumalaistelakan Tallinkille viime vuonna toimittama uusi matkustajalautta viivästyi aiemmin suunnitellusta. Yhtiö on aiemmin perustellut taloudellisia vaikeuksiaan muun muassa koronavirusepidemiasta seuranneilla hankaluuksilla.

Viime kevään jälkeen RMC on vaihtanut toimitusjohtajansa ja hallituksen puheenjohtajansa. Yhtiö kertoo myös, että sillä on vahva tilauskanta.

-  RMC:llä on kaikki mahdollisuudet nousta kannattavaksi ja teemme töitä sen eteen päivittäin, kertoo yhtiön johdossa syksyllä aloittanut Heiskanen.

Jaa tämä artikkeli

Kommentit

Artikkeleita voi kommentoida yhden vuorokauden ajan julkaisuhetkestä. Kirjoita asiallisesti ja muita kunnioittaen. Ylläpito pidättää oikeuden poistaa sopimattomat viestit ja estää kirjoittajaa kommentoimasta.

Sähköpostiosoitteesi

Toimituksen valinnat

Toimituksen valinnat

Demokraatti

päätoimittaja: Petri Korhonen
Lähetä juttuvinkki →

Toimitus: PL 338, 00531 Helsinki, puh. 09 701 041

Arbetarbladet

chefredaktör: Topi Lappalainen
Kontakt →

Redaktion: Broholmsgatan 18-20 C, 00531 Helsingfors

Tietosuoja-asetukset

2018 DEMOKRAATTI
TIETOSUOJA- ja REKISTERISELOSTE