Palkittu politiikan aikakauslehti
72€/6kk

Politiikka

Teollisuusliiton Aalto kovana Ylen aamu-tv:ssä – tyrmäsi toiveet nollaratkaisusta

Uuden Teollisuusliiton vastavalittu puheenjohtaja Riku Aalto (kuvassa) torjui valtiovarainministeri Petteri Orpon esittämän toiveen nollaratkaisusta. Aalto vieraili tänään Ylen aamu-tv:ssä.

Aallon mukaan neuvojen ja ohjeiden antajia ilmestyy aina eri puolilta yhteiskuntaa, kun työehtosopimusneuvottelut lähestyvät.

Orpo esitti sanomalehti Keskisuomalaisessa, että palkankorotukset saisivat olla lähempänä nollalinjaa kuin jotain muuta. Hänen mukaansa isompien palkankorotusten aika on vasta sitten, kun talouden kasvu on vakaata.

Riku Aalto totesi puolestaan Ylellä, että liittokierrokselle mentäessä Teollisuusliitto yrittää saada aikaiseksi sellaiset työehtosopimukset, joissa jäsenten ostovoima kehittyy.

– Meillä tavoitteena on, että työehtosopimukset saadaan neuvoteltua omassa ajassaan ja saadaan vakaata toimintaympäristöä sekä meidän jäsenille että myös yrityksille.

Ilman vientiteollisuutta on aika vaikea nähdä, että kotimarkkinateollisuus tuottaisi riittävästi veroeuroja.

Hän korosti Ylen aamu-tv:ssä jokaisen liiton asettavan lähtökohtaisesti omat tavoitteensa ja pyrkivän saamaan omat neuvottelutulokset aikaiseksi.

Lisää aiheesta

– On hyvä huomata, mistä hyvinvointiyhteiskunnan rahoitus kaiken kaikkiaan syntyy. Ilman vientiteollisuutta on aika vaikea nähdä, että kotimarkkinateollisuus tuottaisi riittävästi veroeuroja.

Aallon mukaan tulevia palkankorotustavoitteita perustellaan sillä, että yrityksillä menee entistä paremmin ja työllisyys kasvaa.

Työehtosopimusneuvottelut alkavat kesälomien jälkeen.

Jaa tämä artikkeli

Kommentit

Artikkeleita voi kommentoida yhden vuorokauden ajan julkaisuhetkestä. Kirjoita asiallisesti ja muita kunnioittaen. Ylläpito pidättää oikeuden poistaa sopimattomat viestit ja estää kirjoittajaa kommentoimasta.

Sähköpostiosoitteesi

Toimituksen valinnat

Demokraatti

päätoimittaja: Petri Korhonen
Lähetä juttuvinkki →

Toimitus: PL 338, 00531 Helsinki, puh. 09 701 041

Arbetarbladet

chefredaktör: Topi Lappalainen
Kontakt →

Redaktion: Broholmsgatan 18-20 C, 00531 Helsingfors

Tietosuoja-asetukset

2018 DEMOKRAATTI
TIETOSUOJA- ja REKISTERISELOSTE