Palkittu politiikan aikakauslehti
72€/6kk

Politiikka

Teollisuusliitto perustettiin – Riku Aalto: “Fuusio tekee meistä yhdessä vahvemman toimijan”

Metalliliiton ylimääräinen liittokokous käsittelee uuden teollisuusliiton säännöt ja ammattiosastojen mallisäännöt. Teollisuusliitto aloittaa toimintansa välittömästi.

Metalliliiton ylimääräinen liittokokous on päättänyt uuden Teollisuusliiton perustamisesta. Teollisuusliitto aloittaa toimintansa välittömästi. Helsingissä koolla oleva liittokokous hyväksyi myös Teollisuusliiton säännöt.

Teollisuusliiton muodostavat Metalliliiton, TEAM Teollisuusalojen ammattiliiton sekä Puuliiton ammattiosastot. TEAMin ja Puuliiton valtuustot ovat jo aiemmin päättäneet liittojensa lakkauttamisesta.

Metalliliiton ammattiosastot hyväksyvät liiton mallisäännöt kokouksissaan. TEAMin ja Puuliiton osastot hakevat jäsenyyttä 31.10. mennessä.

Teollisuusliiton ensimmäinen liittokokous järjestetään ensi marraskuussa. Liitto, samoin kuin Teollisuuden työttömyyskassakin aloittaa täysimääräisen toimintansa vuoden 2018 alussa. Teollisuusliitossa on noin 226 000 jäsentä eli se on SAK:n toiseksi suurin jäsenliitto PAMin jälkeen.

Teollisuusliiton toiminta organisoidaan neljään edunvalvontasektoriin, jotka ovat kemia, teknologia, puutuote sekä erityisalat. Sektorit solmivat 33 työehtosopimusta yhteensä 17 työnantajaliiton kanssa.

Kolmen ammattiliiton työntekijät siirtyvät Teollisuusliiton palvelukseen niin sanotusti vanhoina työntekijöinä. Liitossa on noin 230 työntekijää ja työttömyyskassassa reilut 120 työntekijää.

Ylimääräinen liittokokous jatkuu torstaina, jolloin liitolle valitaan puheenjohtaja sekä ensimmäinen varapuheenjohtaja.

Lisää aiheesta

Puheenjohtaja Riku Aalto Metalliliiton ylimääräisessä liittokokouksessa Helsingissä tänään. (Kuva: Lehtikuva / Emmi Korhonen)

Uuden Teollisuusliiton puheenjohtajaksi on nousemassa Metalliliiton nykyinen puheenjohtaja Riku Aalto. Metalliliiton sosialidemokraattinen valtuustoryhmä asetti hänet ehdolle huhtikuun lopussa.

Uusi liitto tavoittelee vahvempaa sopimus- ja neuvotteluvoima työmarkkinapolitiikassa, ay-liikkeen sisällä ja myös paikallisesti.

Riku Aallon mukaan kaikki tietävät, mitkä ovat perusteet liittojen voimien kokoamiselle. Hän käsitteli liittofuusiohankketta ylimääräisen liittokokouksen avauspuheessa.

– Ennen kaikkea me varaudumme nyt tulevaan. Kolmen liiton fuusio tekee meistä yhdessä vahvemman toimijan. Samalla varmistamme, että teollisuudesta leipänsä saavan työväestön ääni kuuluu jatkossakin riittävän kovana kaikissa mahdollisissa pöydissä, Aalto sanoi.

Puheensa lopuksi Aalto totesi, että uuden liiton avulla pystytään vastaamaan liittojen jäsentenkin asettamaan haasteeseen.

– Eli antamaan Metalliliiton ja kahden muun liiton jäsenille niin hyvän ammattiliittoturvan kuin se vain on mahdollista.

Toisena kokouspäivänä eli torstaina 18.5. liittokokous tekee päätöksen Teollisuusliitto ry:n hallintoon valittavista henkilöistä. Tämä hallinto on väliaikainen, ja marraskuun lopussa uuden liiton liittokokouksessa valitaan uusi hallinto, johon tulee mukaan myös TEAM:in ja Puuliiton edustus.

Ylimääräinen liittokokous jatkuu torstaina, jolloin liitolle valitaan puheenjohtajisto. (Kuva: Jari Soini)

Jaa tämä artikkeli

Kommentit

Artikkeleita voi kommentoida yhden vuorokauden ajan julkaisuhetkestä. Kirjoita asiallisesti ja muita kunnioittaen. Ylläpito pidättää oikeuden poistaa sopimattomat viestit ja estää kirjoittajaa kommentoimasta.

Sähköpostiosoitteesi

Toimituksen valinnat

Demokraatti

päätoimittaja: Petri Korhonen
Lähetä juttuvinkki →

Toimitus: PL 338, 00531 Helsinki, puh. 09 701 041

Arbetarbladet

chefredaktör: Topi Lappalainen
Kontakt →

Redaktion: Broholmsgatan 18-20 C, 00531 Helsingfors

Tietosuoja-asetukset

2018 DEMOKRAATTI
TIETOSUOJA- ja REKISTERISELOSTE