Palkittu politiikan aikakauslehti.
Katso hinnat!

Talous

10.6.2026 07:16 ・ Päivitetty: 10.6.2026 07:49

”Teollisuusyritysten odotukset ovat parantuneet” – uusien tilausten arvo ja liikevaihto kasvoivat huhtikuussa

TOMI HIRVINEN / LEHTIKUVA / STR

Teollisuusyritysten uusien tilausten arvo ja liikevaihto ovat kasvaneet.

DEMOKRAATTI/STT

Demokraatti

Teollisuuden uusien tilausten arvo oli huhtikuussa 13,6 prosenttia vuoden takaista suurempi. Asiasta kertoo Tilastokeskus.

Tilastokeskuksen mukaan myös teollisuuden liikevaihto on kasvanut vuoden 2026 huhtikuussa 6,7 prosenttia vuoden takaisista lukemista.

Liikevaihto kasvoi huhtikuussa eniten kaivostoiminnan ja louhinnan toimialalla. Myös kemianteollisuudessa liikevaihdon kasvu oli tuntuva.

SUOMEN Yrittäjien johtava ekonomisti Petri Malinen arvioi tiedotteessa, että kasvuluvut vahvistavat osaltaan kuvaa siitä että maan talous elpyy.

- Teollisuusyritysten odotukset ovat parantuneet, ja teollisuudessa seurataan tarkasti sitä, miten talouden vire kehittyy vallitsevassa myllerryksessä, Malinen sanoo.

Malisen mukaan teollisuuden elpymisen voidaan silti jatkuvan, mikäli Lähi-idän kriisi jää lyhytaikaiseksi ja EU onnistuu pysyttelemään ulkona pahimmista kauppasodista. Sen puolesta puhuu Malisen mielestä teollisuuden liikevaihdon selkeä kasvu huhtikuussa.

Jaa tämä artikkeli

Kommentit

Artikkeleita voi kommentoida yhden vuorokauden ajan julkaisuhetkestä. Kirjoita asiallisesti ja muita kunnioittaen. Ylläpito pidättää oikeuden poistaa sopimattomat viestit ja estää kirjoittajaa kommentoimasta.

Sähköpostiosoitteesi

Toimituksen valinnat

Toimituksen valinnat

Demokraatti

päätoimittaja: Petri Korhonen
Lähetä juttuvinkki →

Toimitus: PL 338, 00531 Helsinki, puh. 09 701 041

Arbetarbladet

chefredaktör: Topi Lappalainen
Kontakt →

Redaktion: Broholmsgatan 18-20 C, 00531 Helsingfors

Tietosuoja-asetukset

Demokraatti.fi

Tilaa Demokraatti

Demokraatti on politiikkaan, työelämään ja kulttuuriin erikoistunut aikakauslehti, joka on perustettu Työmies-nimellä vuonna 1895.

Kaikki ei ole sitä miltä näyttää.

Tilaa demokraatti →
2018 DEMOKRAATTI
TIETOSUOJA- ja REKISTERISELOSTE
KIRJAUDU