Palkittu politiikan aikakauslehti.
Katso hinnat!

Kotimaa

6.12.2021 10:51 ・ Päivitetty: 6.12.2021 10:51

THL: Suomeen 3 412 koronatartuntaa lisää

LEHTIKUVA / VESA MOILANEN

Suomessa on raportoitu perjantain jälkeen 3 412 uutta koronavirustartuntaa, kertoo Terveyden ja hyvinvoinnin laitos (THL). Kahden viime viikon aikana on raportoitu kaikkiaan 16 561 tartuntaa, mikä on 3 462 tartuntaa enemmän kuin edeltävien kahden viikon aikana.

DEMOKRAATTI/STT

Demokraatti

Yhteensä Suomessa on raportoitu pandemian aikana 194 638 koronatartuntaa.

THL:n mukaan koronaviruksen aiheuttamaan tautiin liittyviä kuolemia on raportoitu perjantain jälkeen 23. Kaikkiaan Suomessa on raportoitu 1 383 koronakuolemaa.

Sairaalahoidossa koronaviruksen vuoksi on 277 potilasta, joista 51 on tehohoidossa. Sairaalahoidossa olevien määrä on pudonnut perjantain jälkeen kuudella, tehohoidossa olevien määrä on pysynyt samana.

Tartuntojen valtakunnallinen ilmaantuvuus on jatkanut yhä kasvuaan. Ilmaantuvuus on viimeisten kahden viikon ajalta noin 298 tartuntaa sataatuhatta asukasta kohden. Tätä edeltäneiltä kahdelta viikolta ilmaantuvuusluku oli noin 236.

Ylivoimaisesti suurin ilmaantuvuus on tällä hetkellä Pohjois-Pohjanmaalla, jossa viimeisten kahden viikon aikana on raportoitu yli 657 tartuntaa sataatuhatta asukasta kohden. Ilmaantuvuus ylittää kolmensadan Helsingin ja Uudenmaan, Päijät-Hämeen, Pirkanmaan ja Varsinais-Suomen sairaanhoitopiireissä. Kainuun ilmaantuvuusluku on tällä hetkellä maamme pienin, reilut 65.

Jaa tämä artikkeli

Kommentit

Artikkeleita voi kommentoida yhden vuorokauden ajan julkaisuhetkestä. Kirjoita asiallisesti ja muita kunnioittaen. Ylläpito pidättää oikeuden poistaa sopimattomat viestit ja estää kirjoittajaa kommentoimasta.

Sähköpostiosoitteesi

Toimituksen valinnat

Toimituksen valinnat

Demokraatti

päätoimittaja: Petri Korhonen
Lähetä juttuvinkki →

Toimitus: PL 338, 00531 Helsinki, puh. 09 701 041

Arbetarbladet

chefredaktör: Topi Lappalainen
Kontakt →

Redaktion: Broholmsgatan 18-20 C, 00531 Helsingfors

Tietosuoja-asetukset

Demokraatti.fi

Tilaa Demokraatti

Demokraatti on politiikkaan, työelämään ja kulttuuriin erikoistunut aikakauslehti, joka on perustettu Työmies-nimellä vuonna 1895.

Kaikki ei ole sitä miltä näyttää.

Tilaa demokraatti →
2018 DEMOKRAATTI
TIETOSUOJA- ja REKISTERISELOSTE
KIRJAUDU