Palkittu politiikan aikakauslehti
72€/6kk

Työmarkkinat

”Tiedossa on enemmän turbulenssia kuin työrauhaa” – keskusjärjestöiltä suorat sanat työrauhalainsäädännön uudistuksesta

Kuvituskuvassa opetusalan ammattijärjestö OAJ:n lakkovahti 3. toukokuuta 2022.

Palkansaajakeskusjärjestöt SAK, Akava ja STTK ovat antaneet yhteisen lausunnon, joka koskee työrauhalainsäädännön uudistusta.

Demokraatti

Demokraatti

Lausunnossa toistuu keskusjärjestöjen aiemmin esittämä näkemys siitä, että valmistelu on puutteellista, eikä kyse ole huolellisesta kolmikantaisesta valmistelusta.

– Esitettävä lainsäädäntö on tehty horjuttamaan työmarkkinoiden tasapainoa ja lisäämään työnantajien yksipuolista sanelua. Esitys ei paranna työrauhaa, eivätkä järjestöt hyväksy muutoksia, Akava, SAK ja STTK linjaavat.

Keskusjärjestöt muistuttavat, että työtaisteluoikeus on perustuslain ja ihmisoikeussopimusten takaama perus- ja ihmisoikeus, jonka rajoittamiselle on tiukat kriteerit. Aitoa tarvetta rajoituksille ei järjestöjen mielestä ole – eikä siten perusoikeusrajoituksilta edellytettäviä välttämättömiä syitäkään.

Keskusjärjestöjen mukaan hallitus ja työnantaja kyseenalaistavat esimerkiksi Kansainvälisen työjärjestö ILOn sopimusten sitovuuden ja väittävät, että esitetyt muutokset eivät puutu työtaisteluoikeuden keskeiseen sisältöön.

– Poliittisen työtaisteluoikeuden rajoittaminen rajoittaa samalla työntekijöiden sanan- ja mielipiteenvapautta. Näin puututaan perusoikeuksiin. Tukityötaistelujen rajoittaminen puolestaan vaikuttaa työtaistelun vaikuttavuuteen ja sen myötä pääriidan työntekijäpuolen oikeuteen vaikuttaa työehtoihinsa, järjestöt korostavat.

SAK, Akava ja STTK muistuttavat, että ilmoitusvelvollisuuden ulottaminen poliittisiin ja tukityötaisteluihin hidastaa niiden järjestämistä ja voi pidentää työriidan ratkaisua. Poliittisten työnseisausten rajoittaminen 24 tuntiin johtaa järjestöjen mukaan siihen, että lievempiä keinoja ei kannata käyttää, jos siten menettää oikeutensa jatkossa osoittaa mieltä työ- ja sosiaalilainsäädännön heikennyksiä vastaan.

TYÖTAISTELUIDEN seuraamusten osalta lakimuutokset rikkovat palkansaajakeskusjärjestöjen mukaan voimassa olevan, työehtosopimuslaissa säädetyn järjestelmän kokonaisuuden ja lisäävät epätasapainoa työmarkkinaosapuolten välillä. Esimerkiksi hyvityssakkoja korotetaan, mutta työnantajien työehtosopimuksen rikkomista koskevia seuraamuksia ei koroteta. Yksittäisen työntekijän saattaminen vastuuseen työrauhavelvollisuuden vastaisesta työtaistelusta on järjestöjen mielestä täysin kohtuutonta.

– Vastuun mahdollisista työrauhavelvollisuuden vastaisista toimista on jatkossakin kohdistuttava vain järjestöihin, SAK, Akava ja STTK edellyttävät.

Järjestöjen mukaan myös lakiesityksen vaikutukset on arvioitu puutteellisesti.

SAK, Akava ja STTK korostavat, että lakko-oikeutta rajoittamalla työrauha ei edisty.

– Muissa Pohjoismaissa työmarkkinajärjestelmän perusrakenteesta vallitsee yhteinen näkemys, jota tuetaan lainsäädännöllä ja instituutioiden yhteistyöllä. Työmarkkinoiden sääntely pyrkii tasapainoon ja pitkäjänteisyyteen. Yritysten ja työntekijöiden näkökulmasta polarisoitunut ja poliittisten suhdanteiden mukaan toimiva työmarkkina luo epävarmuutta. Puuttumalla työntekijöiden asemaan ja oikeuksiin Suomessa näin rajusti tiedossa on enemmän turbulenssia kuin työrauhaa, järjestöt toteavat.

Jaa tämä artikkeli

Kommentit

Artikkeleita voi kommentoida yhden vuorokauden ajan julkaisuhetkestä. Kirjoita asiallisesti ja muita kunnioittaen. Ylläpito pidättää oikeuden poistaa sopimattomat viestit ja estää kirjoittajaa kommentoimasta.

Sähköpostiosoitteesi

Toimituksen valinnat

Toimituksen valinnat

Demokraatti

päätoimittaja: Petri Korhonen
Lähetä juttuvinkki →

Toimitus: PL 338, 00531 Helsinki, puh. 09 701 041

Arbetarbladet

chefredaktör: Topi Lappalainen
Kontakt →

Redaktion: Broholmsgatan 18-20 C, 00531 Helsingfors

Tietosuoja-asetukset

2018 DEMOKRAATTI
TIETOSUOJA- ja REKISTERISELOSTE