Palkittu politiikan aikakauslehti
72€/6kk

Kotimaa

Tielläliikkuja: alenna nopeutta – myös jalkakäytävillä vaanii tänään uhka

LEHTIKUVA / EMMI KORHONEN

Ajokeli on tänään valtaosassa Suomea huono tai erittäin huono. Sadetta saadaan runsaasti sekä lumena, räntänä että länsirannikolla vetenä.

DEMOKRAATTI/STT

Demokraatti

Liikennesään varoitus kattaa koko Suomen paitsi Lapin itäosan ja Koillismaan. Vaikein ajokeli on Pohjanmaan maakunnassa ja siitä kaakkoon Etelä-Karjalaan ja Kymenlaaksoon asti.

Myös Itä-Uudenmaan pelastuslaitos muistutteli sunnuntaina alkuyöstä Twitterissä ajokelin huonoudesta.

– Näkyvyys liikenteessä on tällä hetkellä huono lumen takia, ja tienpinta on liukas, alenna siis nopeutta, tviitissä kerrottiin.

Lisäksi pelastuslaitos uudelleentviittasi helmikuun alussa julkaisemansa ohjeistukset, joissa muistutetaan muun muassa tilannenopeuden alentamisesta, auton kunnollisesta puhdistamisesta ja turvaväleistä.

Ilmatieteen laitos varoittaa myös jalankulkusäästä maan etelä- ja lounaisosissa.

Varoituksen mukaan jalkakäytävät ovat erittäin liukkaita, koska niillä olevan jään päällä on vettä. Varoitus on voimassa Uudenmaan, Kanta-Hämeen, Satakunnan, Varsinais-Suomen ja Ahvenanmaan maakunnissa.

Lämpötila nousee osassa maata nollaan.

Lämpötila nousee päivällä nollaan länsirannikolla ja ehkä myös osassa etelärannikkoa. Maan länsiosissa on sunnuntaina aamusta enimmäkseen poutaa, mutta iltapäivällä alueella saadaan jälleen paikoin lumi- tai vesisadetta.

Lapin itäosissa voi sitä vastoin olla pakkasta parikymmentä astetta. Sää on Ilmatieteen laitoksen mukaan selkeää tai puolipilvistä ja enimmäkseen poutaa.

Maan itäosassa on päivällä poutaista ja selkeää. Tätä ennen on kuitenkin vielä pilvistä. Lisäksi lumisateen kerrotaan olevan yöllä ja aamulla paikoin runsasta. Elohopea pyörii viiden ja viidentoista pakkasasteen välillä.

Myös Pohjois-Pohjanmaalla, Kainuussa ja Länsi-Lapissa on alkupäivästä pilvistä ja monin paikoin lumisateista. Päivällä myös näillä alueilla selkenee ja sää on poutaista. Pakkasta on kymmenestä kahteenkymmeneen astetta.

Jaa tämä artikkeli

Kommentit

Artikkeleita voi kommentoida yhden vuorokauden ajan julkaisuhetkestä. Kirjoita asiallisesti ja muita kunnioittaen. Ylläpito pidättää oikeuden poistaa sopimattomat viestit ja estää kirjoittajaa kommentoimasta.

Sähköpostiosoitteesi

Toimituksen valinnat

Toimituksen valinnat

Demokraatti

päätoimittaja: Petri Korhonen
Lähetä juttuvinkki →

Toimitus: PL 338, 00531 Helsinki, puh. 09 701 041

Arbetarbladet

chefredaktör: Topi Lappalainen
Kontakt →

Redaktion: Broholmsgatan 18-20 C, 00531 Helsingfors

Tietosuoja-asetukset

2018 DEMOKRAATTI
TIETOSUOJA- ja REKISTERISELOSTE