Palkittu politiikan aikakauslehti
72€/6kk

Elokuva

Tiesitkö tätä? Reserviläinen: Tulevan Tuntemattoman sotilaan päätekijät ovat reservin upseereja

Aku Louhimiehen ohjaama ja Jari Olavi Rantalan käsikirjoittama kolmas Tuntematon sotilas -elokuva eroaa jo lähtökohdiltaan ainakin yhdellä tavalla edeltäjistään, kertoo Reserviläinen.

Päätekijät ovat nimittäin reservin upseereja.

Louhimies ja Rantala ovat tunteneet toisensa pitkään. He tutustuivat Reserviupseerikoulussa. Louhimies näkee taussa hyötyjä.

– Reserviupseeritausta varmasti vaikuttaa. Minulla on selkeä käsitys Puolustusvoimien toiminnasta. On ollut etuoikeus olla reservissäkin tekemisissä maanpuolustustyön kanssa.

Tuleva Tuntematon perustuu myös Väinö Linnan Sotaromaaniin, ei vain siistittyyn Tuntematon sotilas -romaaniin. Louhimies ei näe tässä suurempaa draamaa.

– Tavoitteena ei ole yllättää, vaan tehdä hyvä ja koskettava elokuva.

Ensimmäisen, kanonisoidun elokuvaversion ohjasi Edvin Laine. Rauni Mollbergin voimakkaan pasifistisena pidetty elokuva ilmestyi 30 vuotta myöhemmin. Louhimiehen elokuvan ensi-ilta on lokakuussa 2017.

Lisää aiheesta

Jaa tämä artikkeli

Kommentit

Artikkeleita voi kommentoida yhden vuorokauden ajan julkaisuhetkestä. Kirjoita asiallisesti ja muita kunnioittaen. Ylläpito pidättää oikeuden poistaa sopimattomat viestit ja estää kirjoittajaa kommentoimasta.

Sähköpostiosoitteesi

Toimituksen valinnat

Demokraatti

päätoimittaja: Petri Korhonen
Lähetä juttuvinkki →

Toimitus: PL 338, 00531 Helsinki, puh. 09 701 041

Arbetarbladet

chefredaktör: Topi Lappalainen
Kontakt →

Redaktion: Broholmsgatan 18-20 C, 00531 Helsingfors

Tietosuoja-asetukset

2018 DEMOKRAATTI
TIETOSUOJA- ja REKISTERISELOSTE