Rauni Mollbergin versio kolmekymmentä vuotta myöhemmin lähti hylkäämään kansankunnan kaapin päälle nostettuja kanonisoituja kliseitä sodan kaoottisuutta alleviivaavalla kuvaustyylillä ja nuoremmilla näyttelijöillä. Myös “Mollen” naturalistinen tulkinta löysi yleisönsä, vaikka miljoonayleisöt jäivät studioaikaan.

Kun legendaarisena pidetty alkuperäinen ja ällikällä lyönyt uustulkinta ovat jo olemassa ja kaikkien katsottavissa vaikkapa jokaisen hyvin varustellun kirjaston lainauksina, ovat monet maistaneet Aku Louhimiehen kolmannessa versiossa Väinö Linnan romaanista astian makua – siitä huolimatta, että valmista elokuvaa ei ole eikä sitä näin ollen kukaan ole myöskään nähnyt.

Kolmenkymmenen vuoden sykleissä tulevista elokuvista viimeisin ilmestyy markkinoitavasti Suomen itsenäisyyden satavuotisjuhlavuonna lokakuussa 2017.

Sama hämmästys ei koskaan vaivaa esimerkiksi teatteritaidetta, joka pyörittää samoja näytelmiä uudestaan ja uudestaan. Myös Tuntematonta.

Ihmettelyä ymmärtää paremmin taloudellisesta näkökulmasta. Louhimies saa käyttöönsä lähes seitsemän miljoonan euron budjetin, josta vajaa miljoona tulee elokuvasäätiöltä eli veikkausvoittovaroista. Budjetti on yli nelinkertainen verrattuna keskimääräisen kotimaisen elokuvan tuotantoon.

Suomessa ei tehdä ainuttakaan ammattimaista elokuvaa ilman julkista tukea. Voi siis väittää uskottavasti, että kolmas Tuntematon on joltain toiselta tuotannolta tai tuotannoilta pois.

Vaikka isänmaallisuus on menettänyt entistä merkitystään urbanisoitumisen, kansainvälistymisen ja kulttuurin pirstaloitumisen seurauksena, Louhimies koettaa vielä kerran koota kansankunnan yhteen kollektiivisen kokemuksen äärelle. Onnea matkaan.

Ensimmäiset näyttelijävalinnat julkistettiin kaksi viikkoa sitten. Ne eivät kieli riskinotosta vaan pikemminkin Suuresta Kansallisesta Projektista. Taitavaa etukäteismarkkinointia on paljastaa nimistä ensin vain osa. Kun loput kerrotaan myöhemmin, lööpit täyttyvät taas uusista tuomioista.

Kaupallista silmää osoittaa sekoitus suuren yleisön suosikkeja ja sille vieraampia kasvoja. Aku Hirviniemen ja Jussi Vatasen Putous-leima on tarttuvaa sorttia. Eero Ahon valintaa Antti Rokaksi on päivitelty, koska liki viisikymppisiä alikersantteja ei rintamalla juuri ollut.

Eero Aho Käskyn turmeltuneena kenttätuomarina.

Mutta millaista elokuvaa voimme odottaa? Louhimies on puhunut haastatteluissa ympäripyöreitä “hyvästä ja realistisesta” elokuvasta. Hän ei siis pyri ohjaamaan huonoa ja epäuskottavaa elokuvaa, mikä on mainio juttu.

Voisiko hänen aiemmasta sotaelokuvastaan, kevään 1918 taisteluita kuvaavasta Käsky-elokuvasta saada vihiä?

Siinä toinen, valkoinen puoli kuvataan hävyltään hännän ja moraaliltaan selän katkaisseena lahtaajajoukkona. Mainittu Aho on sodassa mielenterveytensä menettänyt paatunut ja turmeltunut kenttätuomari. Yleinen kaaos heijastuu katkeaviin yksilöihin ja mielivaltaisiin rangaistuksiin, mutta tarina päättyy idealistiseen sankaritekoon ja uhrilahjaan – kuin amerikkalaiseen uneen.

Kaivaako Louhimies hävitystä sodasta vastaavia? Toivottavasti ei.

Korjattu: Tuntemattoman sotilaan tuotantobudjetista 940 000 euroa tulee Suomen elokuvasäätiöltä. Poistettu maininta “leijonanosasta”.