Palkittu politiikan aikakauslehti
72€/6kk

Kotimaa

Tiet liukkaita, lauantaina tapahtunut ulosajoja – Juvalla neljä sairaalaan

LEHTIKUVA / EMMI KORHONEN

Ajokeli oli lauantaina Suomessa paikoin huono lumisateen vuoksi. Fintrafficin Oulun tieliikennekeskus ilmoitti, että myös pöllyävä lumi heikensi näkyvyyttä tiestöllä.

DEMOKRAATTI/STT

Demokraatti

Maantiet olivat lisäksi paikoin liukkaita.

Lauantain aikana tapahtui ulosajoja.

Suomen kaikilla maa-alueilla paitsi Ahvenanmaalla oli voimassa lauantaina varoitus huonosta liikennesäästä. Kaikilla merialueilla oli puolestaan kovan tuulen varoitus.

Suomen hanget saavat lumitäydennystä Itä- ja Pohjois-Suomen koululaisten hiihtolomaviikkoa varten. Ilmatieteen laitoksen mukaan sunnuntaina pyryttää isossa osassa maata.

Lauantain lumisadealue siirtyy Suomesta itään sunnuntain aikana.

Sunnuntaille on annettu varoitus huonosta liikennesäästä idässä Karjalan maakuntiin, Kymenlaaksoon ja Etelä-Savoon. Lisäksi ajokeli on heikko länsirannikolla Keski-Pohjanmaan eteläpuolelta Turun seudulle asti.

Alkuviikolle Ilmatieteen laitos asetti ajokelivaroituksen tiistaille Länsi- ja Etelä-Suomeen. Varoituksen mukaan lumisade voi aiheuttaa huonoa ajokeliä tiistaiaamusta tiistai-iltaan asti.

Viitostie oli kolarin takia kokonaan poikki

Juvalla Etelä-Savossa on sattunut nokkakolari, jossa loukkaantui neljä ihmistä. Onnettomuuteen vaikutti ainakin osittain erittäin vaikea ajokeli.

Onnettomuus sattui hieman ennen kolmea iltapäivällä Viitostiellä noin viisi kilometriä Juvalta Mikkelin suuntaan. Peräkärryä vetänyt henkilöauto törmäsi vastaan tulleen henkilöauton keulaan. Kolmas henkilöauto väisti kolaria lumipenkkaan.

Peräkärryä vetäneessä henkilöautossa oli vain kuljettaja, kun taas sen kanssa yhteen törmänneessä autossa oli kolme henkilöä, joista yksi oli lapsi. Kaikki neljä vietiin Mikkelin keskussairaalaan. Lumipenkkaan väistäneessä autossa oli kaksi aikuista ja kaksi lasta, joista kukaan ei loukkaantunut.

Kaksi kolariautoa meni lunastuskuntoon, kolaria väistänyt auto pääsi jatkamaan matkaa.

Ajokeli on ollut tänään poikkeuksellisen haastava.

–  Aina sanotaan että on haastava keli, mutta nyt voisi laittaa kolme huutomerkkiä perään. Tienpinta on peilijäässä, ja lunta on kerääntynyt siihen päälle. Kyllä kieli keskellä suuta pitää ajaa, ja turvavälit ja ajonopeus pitää sovittaa tuohon keliin, kertoo päivystävä palomestari Eero Aho STT:lle.

Viitostie oli kolarin takia kokonaan poikki noin puolen tunnin ajan, mikä aiheutti kilometrien jonot. Vielä puoli viiden aikaankin toinen kaista oli poikki onnettomuuspaikalla ja pelastuslaitos ohjasi liikennettä. Liikenne on ollut tänään vilkasta hiihtolomilta palaavien vuoksi.

Uutista päivitetty ja otsikkoa muutettu kello 17.25

Jaa tämä artikkeli

Kommentit

Artikkeleita voi kommentoida yhden vuorokauden ajan julkaisuhetkestä. Kirjoita asiallisesti ja muita kunnioittaen. Ylläpito pidättää oikeuden poistaa sopimattomat viestit ja estää kirjoittajaa kommentoimasta.

Sähköpostiosoitteesi

Toimituksen valinnat

Toimituksen valinnat

Demokraatti

päätoimittaja: Petri Korhonen
Lähetä juttuvinkki →

Toimitus: PL 338, 00531 Helsinki, puh. 09 701 041

Arbetarbladet

chefredaktör: Topi Lappalainen
Kontakt →

Redaktion: Broholmsgatan 18-20 C, 00531 Helsingfors

Tietosuoja-asetukset

2018 DEMOKRAATTI
TIETOSUOJA- ja REKISTERISELOSTE