Palkittu politiikan aikakauslehti
72€/6kk

Politiikka

Timo Harakka arvostelee hallitusta rahan jakamisesta sen omille eturyhmille: “Budjetti on köyhille kireä ja rikkaille löysä”

SDP:n kansanedustaja Timo Harakka arvostelee, ettei hallituksen budjettiesitys vastaa 2020-luvun uudistustarpeisiin, vaan jakaa rahaa hallituksen omille eturyhmille.

Demokraatti

Demokraatti

Harakan mukaan budjettiesitys on odotusten mukaisesti yllätyksetön ja vaisu. Hallitus kohdensi pieniä aiemmin jakamattomia rahoja sinänsä tärkeisiin uusiin kohteisiin, mutta kauden politiikan kokonaiskuvaa päivän päätökset eivät muuta.

“Hallitus ei esitä yhtään uutta uudistusta tilanteessa, jossa talouskasvun ennakoidaan jo hidastuvan. Tämän hallituksen talouspolitiikan perinnöksi jäävät julmat leikkaukset pienituloisilta sekä koulutukselta, tieteeltä ja tutkimuksesta.”

Harakka muistuttaa, että indeksileikkaukset etuuksiin ja palveluihin jatkuvat.

“Budjetti on köyhille kireä ja rikkaille löysä.”

Harakan mukaan SDP esittää tänäkin syksynä hallituksen politiikalle vaihtoehdon, joka esittelee viisi suurta uudistusta ja viisi tärkeää investointia kasvun varmistamiseksi ja työllisyyden parantamiseksi.

“Maksuton toinen aste oppivelvollisuutta jatkamalla, varhaiskasvatuksen uudistaminen, perhevapaauudistus, sosiaaliturvauudistus ja verouudistus jäävät nyt seuraavan hallituksen työlistalle, samoin investoinnit tutkimukseen, kehitykseen ja infraan”, Harakka toteaa.

SDP:n eduskuntaryhmän valtiovarainvastaava sanoo, että hallitus päätti takaportin kautta ottaa käyttöön verohuojennetut sijoitustilit, joihin valtiovarainministeriön oma asiantuntijaryhmä suhtautui kriittisesti. Ylärajasta huolimatta uusi väline hyödyttää lähinnä pankkeja ja niitä, joilla on jo valmiiksi suuri sijoitusvarallisuus, Harakka sanoo.

“Vain neljä prosenttia suomalaisista omistaa useampaa kuin neljää osaketta, joilla käydä kauppaa. Varakkain prosentti omistaa osakkeista lähes puolet. Tavallisen suomalaisen säästämistä ei estä verotus, vaan se ettei jää säästöjä. Piensijoittaja hyötyy eniten tuloveron alennuksista pieni- ja keskituloisille, joka on SDP:n linja.”

Harakka ei usko, että sijoitustili hyväksytään muutoksitta eduskunnassa. VM:n asiantuntijaryhmän suositusten vastaisesti sijoitustilin osinkojakaan ei verotettaisi syntyhetkellä. Työryhmä ennakoi kymmenien miljoonien eurojen veromenetyksiä joka vuosi, sillä se voi estää ulkomaille maksettavien osinkojen verottamisen.

“Voi käydä niin, että suurimman hyödyn hallituksen vaalibudjetista keräävät ulkomaiset sijoittajat”, toteaa Harakka.

Jaa tämä artikkeli

Kommentit

Artikkeleita voi kommentoida yhden vuorokauden ajan julkaisuhetkestä. Kirjoita asiallisesti ja muita kunnioittaen. Ylläpito pidättää oikeuden poistaa sopimattomat viestit ja estää kirjoittajaa kommentoimasta.

Sähköpostiosoitteesi

Toimituksen valinnat

Toimituksen valinnat

Demokraatti

päätoimittaja: Petri Korhonen
Lähetä juttuvinkki →

Toimitus: PL 338, 00531 Helsinki, puh. 09 701 041

Arbetarbladet

chefredaktör: Topi Lappalainen
Kontakt →

Redaktion: Broholmsgatan 18-20 C, 00531 Helsingfors

Tietosuoja-asetukset

2018 DEMOKRAATTI
TIETOSUOJA- ja REKISTERISELOSTE