Palkittu politiikan aikakauslehti
72€/6kk

Politiikka

Timo Harakka haastaa Antti Rinteen SDP:n puheenjohtajakisassa

Demokraatin saamien tietojen mukaan kansanedustaja Timo Harakka haastaa Antti Rinteen SDP:n puheenjohtajakisassa. Harakka aikoo ilmoittaa ehdokkuudestaan torstaina puoliltapäivin.

Näin ollen SDP:n puoluekokouksessa Lahdessa helmikuussa äänestetään uudesta puheenjohtajasta. Rinne ilmoitti puoluevaltuustossa marraskuussa hakevansa jatkoa tehtävässään. Rinne valittiin puheenjohtajaksi vuonna 2014, jolloin hän voitti istuvan puheenjohtajan Jutta Urpilaisen.

53-vuotias Harakka on SDP:n ensimmäisen kauden kansanedustaja Uudeltamaalta. Hän sai eduskuntavaaleissa 2015 lähes 5500 ääntä. Harakka oli myös europarlamenttiehdokkaana vuoden 2014 vaaleissa.

Entinen Ylen toimittaja tunnetaan monista televisio-ohjelmistaan. Hän on myös kirjoittanut talousteokset Luoton loppu ja Suuri kiristys.

Rinteen ja Harakan lisäksi kisaan saattaa vielä tulla mukaan kansanedustaja Tytti Tuppurainen, joka harkitsee ehdokkuuttaan.

Jaa tämä artikkeli

Kommentit

Artikkeleita voi kommentoida yhden vuorokauden ajan julkaisuhetkestä. Kirjoita asiallisesti ja muita kunnioittaen. Ylläpito pidättää oikeuden poistaa sopimattomat viestit ja estää kirjoittajaa kommentoimasta.

Sähköpostiosoitteesi

Toimituksen valinnat

Demokraatti

päätoimittaja: Petri Korhonen
Lähetä juttuvinkki →

Toimitus: PL 338, 00531 Helsinki, puh. 09 701 041

Arbetarbladet

chefredaktör: Topi Lappalainen
Kontakt →

Redaktion: Broholmsgatan 18-20 C, 00531 Helsingfors

Tietosuoja-asetukset

2018 DEMOKRAATTI
TIETOSUOJA- ja REKISTERISELOSTE