Palkittu politiikan aikakauslehti
72€/6kk

Politiikka

”Todella optimistinen tunnelma” – aurinko paistaa ja vaalityö sujuu, SDP:n toiminnanjohtajat arvioivat vaalipäivän aattona

LEHTIKUVA / KALLE PARKKINEN
SDP:n puheenjohtaja, pääministeri Sanna Marin oli lauantaina aamupäivällä tapaamassa äänestäjiä Tampereella Tammelan torilla.

Vaalikampanjoinnin loppukirin tiimellyksestä tavoitetut SDP:n Pirkanmaan, Satakunnan ja Helsingin piirien toiminnanjohtajat ovat yhtä mieltä siitä, että vaalikentillä tunnelmat ovat olleet hyvät. Vaikka kaikissa vaalipiireissä on omat jännitysmomenttinsa, on kolmikon päällimmäinen tunne selvästi positiivinen.

Anna-Liisa Blomberg

Demokraatti

– En muista tämmöistä tunnelmaa – että aikaisemmin olisi ollut näin hyvä tunnelma. Ehdokkaat ja tukiryhmät ovat olleet tosi aktiivisesti liikkeellä. Meillä on kova usko, että saamme yhden lisäpaikan eli kuusi kansanedustajaa, Pirkanmaan piirin toiminnanjohtaja Harri Sandell kertoo.

Demokraatti tavoittaa Satakunnan piirin toiminnanjohtajan Jukka Pirttisen aamulla juuri ennen kuin hän on lähdössä ”viimeiselle tsemppauskierrokselle” Raumalle, Euraan, Harjavaltaan ja Poriin. Kyllä nyt kelpaa, hän tuumii, kun päiväkin on kaunis ja aurinkoinen, eikä koronakaan enää varjosta kampanjointia.

– Vaalikentillä on ollut iloinen meininki. Vaalit on ihmisen parasta aikaa, sanotaan. 35 vuoden kokemuksella voin sanoa, että kyllä se näin on. Siitä tykkään tosi paljon, että nyt pääsee pitkästä aikaa kunnolla tapaamaan ihmisiä – tuttuja ja tuntemattomia – kasvokkain. Viime eduskuntavaalit 2019 taisivat olla viimeksi sellaiset vaalit. Muissa vaaleissa tässä välissä on ollut vähemmän kontakteja, Pirttinen tunnelmoi.

SDP:n Helsingin piirin toiminnanjohtaja Tuomas Finne komppaa kollegojaan. Tunnelma on ollut erilainen aiempiin vuosiin nähden. Helsingissä SDP on kiinnostanut niin sanottujen vakioäänestäjien lisäksi erityisesti nuorten parissa. Hän kertoo, että myös viestit taktisesta äänestämisestä ovat valaneet uskoa demareiden joukkoihin.

– Nyt on jotenkin todella optimistinen tunnelma. Ihmiset selvästi tuntevat, että nyt on tehty oikeita asioita. Hienosti on aktiivit lähteneet tekemään vaalityötä koronavuosien jälkeen. On ollut ilo seurata hyvää meininkiä, yhdessä tekemistä, Finne kiteyttää.

Juttu jatkuu kuvan jälkeen.

Harri Sandell nappasi selfien aamulla Tampereen Tammelan torilla, jossa ihmiset odottivat SDP:n puheenjohtajan, pääministeri Sanna Marinin puhetta ja tapaamista.

 

PIRKANMAA saa yhden kansanedustajapaikan lisää eli jatkossa pirkanmaalaisia kansanedustajia on eduskunnassa kaksikymmentä. Harri Sandell toteaa, että tuosta yhdestä lisäpaikasta käydään nyt kovaa kamppailua.

– Siinä viivan tuntumassa on useampi puolue tavoittelemassa sitä viimeistä sisäänmenijän paikkaa. Gallupien perusteella se viimeinen paikka voi olla meidän kuudes paikka, kokoomuksen viides, perussuomalaisten viides tai vasemmistoliiton toinen paikka, Sandell sanoo.

– Luotamme siihen, että paikka on meidän. Sen eteen on tehty kovasti töitä ja tehdään loppuun saakka. Jokainen ääni ratkaisee. Lopputulos voi olla todella tiukka ja siksi on tärkeää, että kaikki saadaan äänestämään, hän jatkaa.

Pirkanmaalla pitkäaikainen SDP:n kansanedustaja Jukka Gustafsson ei ole enää ehdolla. Sandell luonnehtii, että sen myötä tilaa on konkareiden lisäksi myös uusille haastajille.

– Meillä on siinä mielessä hyvä tilanne, että listalla on useita haastajia nykyisten kansanedustajien ohella, hän sanoo.

Pirkanmaalla ehdolla on myös puolueen puheenjohtaja, pääministeri Sanna Marin. Se on iso ja tärkeä asia, Sandell sanoo. Marin on nosteessa, sen on huomannut siitäkin, millä tavalla Marin turuilla ja toreilla ihmisiä kiinnostaa.

– Se on ollut ennennäkemätöntä. Häntä on tullut tapaamaan hyvin erilaista porukkaa – nuoria ja ihan kaikenlaisia ihmisiä. Ilman muuta toivomme ja odotammekin, että hänelle tulee todella paljon ääniä. Kun viimeksi tuli jo lähemmäs 20 000 ääntä, niin nyt tulee varmasti reilusti enemmän. Se auttaa myös osaltaan sen lisäpaikan suhteen, Sandell arvioi.

SAMOIN kuin Pirkanmaalla, on Helsingissäkin jaossa yksi lisäpaikka. Niin ikään pääkaupungissa yksi SDP:n pitkäaikainen kansanedustaja, Erkki Tuomioja, jättää nyt eduskunnan taakseen.

Tuomas Finne sanoo, että MTV:n ennuste, jonka mukaan SDP lisäisi Helsingissä paikkamääräänsä kahdella – kolmesta viiteen – on ollut omiaan lisäämään tsemppiä ja optimistista menoa vaalikentillä. Ketkä voisivat olla potentiaalisia nousijoita?

– Tosi vaikea sanoa. Se riippuu niin paljon siitä, mitä äänestäjät haluavat painottaa. Jos he haluavat pitkän duunin tehneen valtuutetun, se on Ville Jalovaara. Toisaalta Jukka Kekkonen oli tosi lähellä kärkkymässä paikkaa viime eduskuntavaaleissa ja on tehnyt tosi ison kampanjan. Myös Hilkka Ahteella on isoa näkyvyyttä kuntapolitiikassa ja Elisa Gebhard on nuorista sellainen, joka voi yllättää, Finne puntaroi.

Juttu jatkuu kuvan jälkeen.

Tuomas Finnen lauantai-iltapäivä vierähti kampanjatapahtumassa Helsingin Karhupuistossa, jonne väki saapui kuuntelemaan Sanna Marinia ja Tarja Halosta.

 

SATAKUNNASSA vaali-ilta muodostuu jännitysnäytelmäksi erityisesti perussuomalaisten alueellisen gallup-menestyksen valossa. Puolue on gallupien selkeä ykkönen, sitä ei käy kieltäminen, Jukka Pirttinen sanoo.

– Mutta se myös antaa meidän äänestäjillemme ja ehdokkaillemme uutta puhtia, että nyt vedetään tämä loppu tosissaan. Kyllä se täällä Satakunnassa on kahden kauppa – kisa käydään SDP:n ja perussuomalaisten välillä, Pirttinen kiteyttää.

Pirttinen luonnehtii SDP:n lähtötilannetta huomiseen vaalipäivään haastavaksi myös siksi, että puolueen aiempi ääniharava Kristiina Salonen ei ole ehdolla. Salonen valittiin Satakunnan maakuntajohtajaksi. Myöskään ensimmäisellä varasijalle eduskuntaan viime vaaleissa noussut Jyrki Levonen ei ole ehdolla.

– Tiukoilla ollaan, mutta positiivisin mielin. Tavoite on edelleen kolme paikkaa ja se, että ollaan maakunnan suurin puolue, mutta realistikin pitää tietysti olla. Se tulos voi olla jotain muutakin. Mielenkiinnolla odotetaan huomista, että mikä tulos sinne ruutuun lävähtää, Pirttinen sanoo.

Juttu jatkuu kuvan jälkeen.

Toiminnanjohtaja Jukka Pirttinen (kuvassa keskellä) kävi lauantaiaamuna Rauman torilla kampanjoimassa ja paistamassa makkaraa SDP:n aktiivien kanssa.

MILLAISET asiat vaalikentillä ovat toiminnanjohtajien mielestä nyt puhuttaneet?

– Tuntuu, että ensimmäistä kertaa pitkästä aikaa puheenaiheet nyt vain loksahtelevat paikoilleen. Nyt puhutaan juuri niistä asioista, kuten sote ja koulutus, joissa me olemme vahvoja, Tuomas Finne sanoo.

Helsingissä ihmiset haluavat Finnen mukaan puhua paljon myös kouluturvallisuudesta, kun väkivalta ja sen uhka kouluissa on ollut viime aikoina tapetilla. Myös nuorten mielenterveysongelmat ja hoitoonpääsy ovat olleet ihmisten huolenaiheina.

Harri Sandell ja Jukka Pirttinen nostavat ykkösaiheiden joukkoon sosiaali- ja terveyspalvelut. Ihmiset miettivät, miten peruspalvelut ovat saatavilla nyt ja jatkossa hyvinvointialueilla. Säilyykö oma lähipalvelu, miten pääsee lääkäriin, onko riittävästi hoitajia, miten vanhustenhuollon palvelut toimivat.

– Arjen turvallisuuteen liittyvät kysymykset ylipäätään puhuttavat. Ja toimeentulo, kun inflaatio on niin kova ja hinnat korkealla, Sandell kertoo.

– Kun Satakunta on kahden varuskunnan maakunta, niin meillä turvallisuus ja huoltovarmuus ovat myös asioita, joista puhutaan. Meillä on haaveissa myös jossain vaiheessa saada oma yliopisto – ja koulutus ylipäätään puhuttaa. Tarvitsemme tänne vetovoimaa, jos pitovoimaakin, Pirttinen sanoo.

Jaa tämä artikkeli

Kommentit

Artikkeleita voi kommentoida yhden vuorokauden ajan julkaisuhetkestä. Kirjoita asiallisesti ja muita kunnioittaen. Ylläpito pidättää oikeuden poistaa sopimattomat viestit ja estää kirjoittajaa kommentoimasta.

Sähköpostiosoitteesi

Toimituksen valinnat

Toimituksen valinnat

Demokraatti

päätoimittaja: Petri Korhonen
Lähetä juttuvinkki →

Toimitus: PL 338, 00531 Helsinki, puh. 09 701 041

Arbetarbladet

chefredaktör: Topi Lappalainen
Kontakt →

Redaktion: Broholmsgatan 18-20 C, 00531 Helsingfors

Tietosuoja-asetukset

2018 DEMOKRAATTI
TIETOSUOJA- ja REKISTERISELOSTE