Palkittu politiikan aikakauslehti
72€/6kk

Vuoden valtuutettu

”Todellisia arjen asiantuntijoita eri puolilta Suomea” – Vuoden valtuutettu -kilpailun finalistien esittely alkaa

Demokraatin ja SDP:n Vuoden valtuutettu -kilpailun kymmenen finalistia on valittu ja kisa pyörähtää käyntiin ensimmäisten finalistien esittelyillä.

Anna-Liisa Blomberg

Demokraatti

Raadin kriteerit

Vuoden valtuutettu:

On aktiivinen ja vaikuttava

Luo yhteishenkeä ja on sitoutunut yhteiseen tekemiseen

Kuuntelee kuntalaisia ja innostaa heitä mukaan päätöksentekoon

Viestii monin konstein

Tunnetaan yhteistyökykyisenä tyyppinä yli kunta- ja/tai puoluerajojen

Tänään esittelyvuorossa on Sami Virtanen Kotkasta, huomenna Emma Kivikangas Kauhavalta ja lauantaina Sari Juutilainen Joroisista. Kaikki finalistien esittelyt ilmestyvät tälle sivulle.

Ensi viikolla tutustutaan Ville Rautiaiseen Saarijärveltä ja Minna Räsäseen Vantaalta. Sitä seuraavalla viikolla puolestaan kuullaan porvoolaisen Anette Karlssonin ja vaasalaisen Matias Mäkysen ajatuksia. Helmikuun ensimmäisen viikon lopulla tapaamme Niina Alhon Kaarinasta ja Adbirahim ”Husu” Husseinin Helsingistä. Jacqueline A. Aguilera Velásquez Siikajoelta esittäytyy viimeisenä finalistina 21.helmikuuta, jolloin myös äänestys Vuoden valtuutettu -kilpailun voittajasta alkaa.

On tärkeää, että valtuutetut kuuntelevat ja innostavat kuntalaisia päätöksentekoon.

Vuoden valtuutettu -kilpailu käynnistettiin marraskuussa etsintäkuulutuksella, jossa yleisöä pyydettiin lähettämään kisaan ehdokkaita SDP:n kunnan- tai kaupunginvaltuutettujen joukosta. Näistä ehdokkaista Demokraatin ja SDP:n raati valitsi kymmenen finalistia.

Ehdokkaat lukuina

Naisia 30
Miehiä 27

19-35-vuotiaita 14
36-45-vuotiaita 14
46-55-vuotiaita 14
56-65-vuotiaita 10
Yli 65-vuotiaita 5

Lisää aiheesta

Määräaikaan mennessä ehdokkaita ilmoitettiin 57. Raadilla ei ollut lainkaan helppo tehtävä valita porukasta vain kymmenen henkilöä finaaliin. Raatilaisten mielestä kaikki ehdokkaat olisivat ansainneet tulla valituksi ja palkituksi.

–Todellisia arjen asiantuntijoita eri puolilta Suomea, raadissa Demokraattia edustanut toimittaja Marja Luumi kuvailee ehdokkaita.

Luumin lisäksi raadissa olivat SDP:n edustajina kunta- ja järjestöasiain sihteeri Pekka Tuuri ja järjestöpäällikkö Jenny Suominen. Raati linjasi ennen ehdokkaiden haun alkamista kriteerit, joiden perusteella finalistit valittiin. Raati odotti, että hakemuksissa kerrotaan ehdokkaan toiminnasta ja kuvaillaan, millä tavoin ehdokas ilmoittajan mielestä täyttää kriteerit.

Ehdokkaat alueittain
SDP:n piirien alueilta ehdokkaita oli:

Helsingistä 4
Uudeltamaalta 16
Hämeestä 4
Pirkanmaalta 6
Keski-Suomesta 1
Varsinais-Suomesta 6
Satakunnasta 3
Pohjanmaalta 3
Kaakkois-Suomesta 3
Savo-Karjalasta 3
Oulusta 7
Lapista 1

Koska sopivia ehdokkaita ja hyviä hakemuksia oli niin paljon, päätti raati korostaa valinnassa erityisesti sitä, miten ehdokkaan kerrottiin luovan yhteishenkeä, tekevän yhteistyötä, kohtaavan kuntalaisia ja viestivän heidän kanssaan.

– Kuntapolitiikka on kuitenkin yhteistyötä. On tärkeää, että valtuutetut kuuntelevat ja innostavat kuntalaisia päätöksentekoon ja ovat myös omassa porukassa sitoutuneita yhteiseen tekemiseen, Pekka Tuuri summaa.

Raati piti myös silmällä, että finaaliin valitaan mahdollisimman hyvin koko ehdokasjoukkoa kuvaava porukka.

Kun kaikki kymmenen finalistia on esitelty helmikuun puolivälin jälkeen, annetaan äänestysohjeet ja äänestyslinjat avataan viikoksi. Kuka tahansa voi äänestää omaa suosikkiaan Vuoden valtuutetuksi. Kuten missä tahansa vaaleissa, on näissäkin mahdollista äänestää vain yhtä ehdokasta.

Vuoden valtuutettu 2019 palkitaan ja paljastetaan yleisölle SDP:n puoluevaltuuston maaliskuisessa kokouksessa. Kilpailun voittaja saa Vuoden valtuutettu 2019 -tittelin lisäksi tuhannen euron matkalahjakortin ja komean pokaalin. Voittajasta tehdään myös laaja henkilöhaastattelu Demokraattiin.

Jaa tämä artikkeli

Kommentit

Artikkeleita voi kommentoida yhden vuorokauden ajan julkaisuhetkestä. Kirjoita asiallisesti ja muita kunnioittaen. Ylläpito pidättää oikeuden poistaa sopimattomat viestit ja estää kirjoittajaa kommentoimasta.

Sähköpostiosoitteesi

Toimituksen valinnat

Demokraatti

päätoimittaja: Petri Korhonen
Lähetä juttuvinkki →

Toimitus: PL 338, 00531 Helsinki, puh. 09 701 041

Arbetarbladet

chefredaktör: Topi Lappalainen
Kontakt →

Redaktion: Broholmsgatan 18-20 C, 00531 Helsingfors

Tietosuoja-asetukset

2018 DEMOKRAATTI
TIETOSUOJA- ja REKISTERISELOSTE