Palkittu politiikan aikakauslehti
72€/6kk

Kotimaa

Toimiva kolmas sektori ja ihmisten oma aktiivisuus suuressa roolissa koronasta selviytymisessä

Tuoreen Sosiaalibarometrin mukaan järjestöjen, seurakuntien ja kansalaisten omalla aktiivisuudella oli tärkeä rooli kevään koronaponnisteluissa.

Sosiaalibarometrin mukaan julkiset palvelut tavoittivat ja kykenivät vastaamaan ihmisten tarpeisiin poikkeustilan aikana vain osittain, jolloin apuun tarvittiin myös kolmas sektori.

Viranomaisten ja muiden toimijoiden välinen yhteistyö kuitenkin toimi erinomaisesti.

Rajaustoimien aikana avuksi tuli barometrin vastausten mukaan kolmannen sektorin toimijoiden nopeus, ketteryys ja aito auttamisen halu.

Sosiaalityön asiakkaiden suhteen koronakevät mullisti palveluiden toteuttamisen tapaa ja aiheutti esimerkiksi yksinäisyyttä sekä talouden- ja elämänhallinnan ongelmia.

Koronaepidemia vaikeuttaa sosiaalibarometrin mukaan sosiaalityön asiakkaiden asiointia, kun palveluita keskeytettiin ja siirrettiin esimerkiksi verkkoon.

Sosiaalibarometrin tulokset perustuvat kyselyyn, joka on tehty muun muassa kuntien sosiaali- ja terveysjohtajille ja sosiaalityöntekijöille.

Sosiaalibarometri on toteutettu Suomen sosiaali ja terveys ry Sosten ja Terveyden ja hyvinvoinnin laitos THL:n yhteistyönä.

Jaa tämä artikkeli

Kommentit

Artikkeleita voi kommentoida yhden vuorokauden ajan julkaisuhetkestä. Kirjoita asiallisesti ja muita kunnioittaen. Ylläpito pidättää oikeuden poistaa sopimattomat viestit ja estää kirjoittajaa kommentoimasta.

Sähköpostiosoitteesi

Toimituksen valinnat

Toimituksen valinnat

Demokraatti

päätoimittaja: Petri Korhonen
Lähetä juttuvinkki →

Toimitus: PL 338, 00531 Helsinki, puh. 09 701 041

Arbetarbladet

chefredaktör: Topi Lappalainen
Kontakt →

Redaktion: Broholmsgatan 18-20 C, 00531 Helsingfors

Tietosuoja-asetukset

2018 DEMOKRAATTI
TIETOSUOJA- ja REKISTERISELOSTE