Palkittu politiikan aikakauslehti
72€/6kk

Kotimaa

Toisen asteen opiskelijoiden henkinen hyvinvointi on heikentynyt ja tuen tarve lisääntynyt

Koronaepidemian poikkeusjärjestelyiden aikana lukiolaisten ja ammattikoululaisten hyvinvointi on heikentynyt ja tuen tarve kasvanut. Myös valmistuminen saattaa viivästyä etenkin ammatillisen koulutuksen puolella.

DEMOKRAATTI/STT

Demokraatti

STT kysyi toisen asteen opiskelijoiden tilanteesta Helsingissä, Jyväskylässä ja Vaasassa.

Yksinäisyyden, alakulon ja masentuneisuuden tunteissa on näkynyt korona-aikana voimakasta kasvua toisen asteen opiskelijoille Helsingissä tehdyissä kyselyissä, kertoo Helsingin lukio- ja ammatillisen koulutuksen ja vapaan sivistystyön johtaja Arja Kukkonen.

–  Kyllähän me tehdään varmasti töitä tämän eteen vielä pitkään, että saadaan tässä eniten kärsineet nuoret sille viivalle missä heidän pitäisikin olla, Kukkonen sanoo.

Jyväskylän koulutuskuntayhtymä Gradian johtaja Vesa Saarikoski arvelee, että tuen tarve pystytään kunnolla kartoittamaan vasta sitten, kun tilanne alkaa palautua normaaliksi.

–  Ehkä iso kysymys on, miten paljon tässä kaikesta huolimatta jää piiloon valtavirrankin keskuudessa motivaation puutetta ja pahoinvointia.

Henkisen tuen tarve kasvanut

Viime vuonna myönnettiin valtionavustuksia muun muassa opiskelijahuoltoon, ja se on tullut tarpeeseen. Esimerkiksi psykologien ja kuraattorien palveluiden kysyntä on kasvanut poikkeusolojen aikana paljon, ja etenkin psykologin puheille on ajoittain ollut jonoa niin Helsingissä, Vaasassa kuin Jyväskylässäkin.

Eniten huonovointisuus on lisääntynyt niillä opiskelijoilla, joilla ongelmia on ollut jo valmiiksi. Vesa Saarikoski arvioi, että poikkeusolot vaikuttavat lisäksi erityisesti viime syksynä toisen asteen opinnot aloittaneisiin.

Jos herää huoli siitä, että opiskelija on putoamassa kelkasta, tilanteeseen pystytään puuttumaan nopeasti, haastateltavat vakuuttavat. Esimerkiksi Vaasassa etsivä nuorisotyö voi viime kädessä käydä opiskelijan kotona, jos häneen ei muutoin saada yhteyttä, kertoo Vaasan sivistystoimen johtaja Christina Knookala.

Positiivisena puolena poikkeusjärjestelyjen myötä on huomattu, että osalle nuorista voi tuntua jopa helpommalta ottaa esimerkiksi koulukuraattoriin yhteyttä verkon välityksellä, Knookala kertoo.

Heikot työnäkymät voivat viedä motivaatiota

Valmistumisessa on havaittu pieniä viivästyksiä etenkin ammatillisessa koulutuksessa. Vaasan ammatillisen oppilaitoksen Vamian opiskelijoista neljäsosa kertoi viime vuonna valmistumisen viivästyneen parista viikosta pariin kuukauteen, kertoo rehtori Åsa Stenbacka.

Myös Jyväskylässä ja Helsingissä opintojen edistymisessä on havaittu viivettä tai sitä on odotettavissa.

Etenemisen hidastumiselle on ammatillisessa koulutuksessa hyvin konkreettinen syy, kun harjoitteluita on keskeytynyt eikä näyttöjä ole päässyt antamaan työpaikoilla.

Helsingissä Stadin ammatti- ja aikuisopiston opiskelijoista opintonsa keskeytti viime vuonna 12,7 prosenttia, kun vuonna 2019 osuus oli 8,4 prosenttia. On kuitenkin vaikea sanoa, onko esimerkiksi etäopetus suoraan lisännyt keskeytyksiä.

Kukkonen arvioi, että korona on vaikuttanut lukuihin epäsuorasti ainakin sitä kautta, että nuorisotyöttömyys on erityisesti Helsingissä kasvanut ja työllisyysnäkymät monella alalla heikentyneet.

–  Jos tietää, että valmistumisen päässä odottaa työttömyys, kyllähän se vie motivaatiota opiskelulta.

Helsinki on työpaikka-alueena hyvin palveluvoittoinen, Kukkonen muistuttaa.

–  Jos ajatellaan hotelli- ja ravintola-alaa, ei sinne yhtään uutta valmistunutta opiskelijaa palkata, kun on täysi työ saada nykyisillekin työntekijöille töitä.

Etäjaksojen pituudessa suurta vaihtelua

Toisen asteen opiskelijoilla on jo takanaan viime kevään pitkä etäopetusjakso.

Helsingissä toisen asteen opiskelijat ovat nyt palaamassa osittaiseen lähiopetukseen oltuaan etäopetuksessa joulukuun alusta saakka.

Myös Jyväskylässä on joulukuusta asti oltu pääasiassa etäopetuksessa. Toisen asteen opiskelijoista lähiopetuksessa on neljännes kerrallaan.

Vaasassa toinen aste on ollut tänä talvena etäopetuksessa reilun viikon ennen joululomaa. Myös tällä hetkellä ammatillinen koulutus on etäopetuksessa useiden altistusten vuoksi. Päätöksellä haluttiin myös varmistaa loppututkintoon liittyvien työnäytösten toteutuminen.

Pitkiä etäopetusjaksoja pyritään välttämään viimeiseen asti, Knookala sanoo.

–  Opiskelijat kokevat, että oppiminen oppilaitoksissa on tehokkaampaa ja sujuvampaa. Toki varmaan myös sosiaaliset kontaktit ovat tärkeä osatekijä.

Opiskelijat: Etäopetus lisäsi työmäärää

Lukioissa etäopetuksen järjestäminen on voinut olla siinä mielessä ammatilliseen koulutukseen verrattuna helpompaa, että opetus on teoriapainotteisempaa. Opiskelijat ovat kuitenkin kokeneet kuormitusta sekä lukioissa että ammattikouluissa.

Suomen Ammattiin Opiskelevien Liiton Sakki ry:n: ja Suomen Opiskelija-Allianssi Osku ry:n viime kevään kyselyssä ammatillista perustutkintoa opiskelevista puolet koki tilanteen aiempaa kuormittavampana. Viidesosa koki, että heidän opiskelutaitonsa eivät riitä etäopiskeluun.

Lukiolaisten Liiton kyselyssä yli puolet lukiolaisista koki, että etäopetus oli lisännyt viikoittaista työmäärää. Lähes puolet vastaajista koki opetuksen laadun heikentyneen.

Arja Kukkonen arvelee, että oppimistulosten osalta mahdollisia muutoksia kyetään arvioimaan vasta myöhemmin, esimerkiksi viime vuonna lukion 1. tai 2. asteella olleiden ylioppilaskirjoitusten kautta. Syksyn kirjoituksissa eroja ei vielä huomattu.

Jaa tämä artikkeli

Kommentit

Artikkeleita voi kommentoida yhden vuorokauden ajan julkaisuhetkestä. Kirjoita asiallisesti ja muita kunnioittaen. Ylläpito pidättää oikeuden poistaa sopimattomat viestit ja estää kirjoittajaa kommentoimasta.

Sähköpostiosoitteesi

Toimituksen valinnat

Toimituksen valinnat

Demokraatti

päätoimittaja: Petri Korhonen
Lähetä juttuvinkki →

Toimitus: PL 338, 00531 Helsinki, puh. 09 701 041

Arbetarbladet

chefredaktör: Topi Lappalainen
Kontakt →

Redaktion: Broholmsgatan 18-20 C, 00531 Helsingfors

Tietosuoja-asetukset

2018 DEMOKRAATTI
TIETOSUOJA- ja REKISTERISELOSTE