Palkittu politiikan aikakauslehti
72€/6kk

Ulkomaat

Toiveet hengissä löytymisestä hupenevat – risteilyaluksen kapteeni pidätettiin

Ainakin 21 ihmistä on edelleen kateissa Budapestissa keskiviikkona tapahtuneen jokialuksen uppoamisen jäljeltä. Toiveita heidän löytämisestään hengissä ei juuri ole. Valtaosa kadoksissa olevista on eteläkorealaisia turisteja.

DEMOKRAATTI/STT

Demokraatti

Turmassa kuoli ainakin seitsemän ihmistä.

Onnettomuuspaikalle on tuotu kelluva nosturi ja ponttonilaituri sukeltajien tukikohdaksi. Asiantuntijoiden mukaan Tonavan kova virtaus ja se, että joen vesi on nyt hyvin korkealla, tekevät hylkyyn sukeltamisesta hyvin vaikeaa, ja sen nosto voi kestää useita päiviä.

Viranomaiset kertoivat eilen, että yksi turmassa kuolleista löytyi peräti 11 kilometrin päässä alavirralta. Etsinnät on nyt ulotettu koko joen mitalle Budapestista etelään. Myös Serbian viranomaisiin on oltu yhteydessä.

Budapestiin on määrä tänään saapua uhrien omaisia Etelä-Koreasta. Paikalle odotetaan myös Etelä-Korean ulkoministeriä Kang Kyung-whata, jonka on määrä tuoda mukaan asiantuntijoita osallistumaan etsintöihin.

Turman syy on edelleen epäselvä.

Turmaan joutuneiden eteläkorealaisten matkanjärjestäjän, Very Good Tour -matkatoimiston edustajan Lee Sang-moon mukaan valtaosa matkustajista oli 50–70-vuotiaita. Joukossa oli tosin myös kuusivuotias tyttö, joka matkusti yhdessä vanhempiensa ja isovanhempiensa kanssa. Tyttö on kateissa.

Lisää aiheesta

Mermaid-alus törmäsi kaatosateessa Tonavalla isompaan jokiristeilyalukseen lähellä Unkarin parlamenttitaloa ja upposi seitsemässä sekunnissa keskiviikkona. Risteilyaluksen kapteeni on pidätetty. Mermaidin kapteeni on kateissa, ja hänen uskotaan kuolleen.

Turman syy on edelleen epäselvä. Turma-alusta huollettiin säännöllisesti, eikä siinä ollut merkkejä teknisistä vioista, kertoi Mermaid-alusta operoivan Panorama Deckin edustaja Mihaly Toth.

Liikenne Tonavalla pysäytettiin turman jälkeen, mutta sitä jatkettiin jo eilen joen länsipuolella.

Jaa tämä artikkeli

Kommentit

Artikkeleita voi kommentoida yhden vuorokauden ajan julkaisuhetkestä. Kirjoita asiallisesti ja muita kunnioittaen. Ylläpito pidättää oikeuden poistaa sopimattomat viestit ja estää kirjoittajaa kommentoimasta.

Sähköpostiosoitteesi

Toimituksen valinnat

Demokraatti

päätoimittaja: Petri Korhonen
Lähetä juttuvinkki →

Toimitus: PL 338, 00531 Helsinki, puh. 09 701 041

Arbetarbladet

chefredaktör: Topi Lappalainen
Kontakt →

Redaktion: Broholmsgatan 18-20 C, 00531 Helsingfors

Tietosuoja-asetukset

2018 DEMOKRAATTI
TIETOSUOJA- ja REKISTERISELOSTE