Hän muistutti, että 100 vuotta sitten maaliskuussa syntyi Suomen historian ensimmäinen parlamentaarinen hallitus – eli eduskuntapuolueiden laajan kirjon kattanut Tokoin senaatti.

– Tältäkin osin Suomen itsenäisyyden 100-vuotisjuhlavuoden teema “Yhdessä” on oikeaan osunut, Urpilainen totesi puhuessaan sunnuntaina ekumeenisen rukousviikon tilaisuudessa Hämeenlinnassa.

Urpilainen viittasi myös Martti Lutheriin, joka 500 vuotta sitten julkaisi 95 teesiä. Hänen viestinään oli, että täydellinen anteeksianto kuuluu ihmiselle ilman anekirjeitä.

Hän kiitti Suomen ortodoksisen kirkon järjestökenttää, joka on oivaltanut viettää juhlavuotta teemalla “Juuret ja monikulttuurisuus”.

Urpilainen puhui reformaation herättämistä ajatuksista kolmen kokemuksen kautta: teesejä naulaavan nuoren, seurakunnan palveluja käyttävän äidin ja yhteiskunnallisen vaikuttajan näkökulmasta.

Hän muisteli, kuinka naulasi opiskeluaikoina kirkkopäivillä muiden nuorten mukana teesejä kirkon uudistamiseksi.

– Jotain tällaista henkeä toivon kirkoillemme laajemminkin. Kokemusta yhteisöstä, jossa saa sanoa rohkeasti. Kokemusta yhteisöstä, joka ei kahlitse tai rajoita vanhaan vaan jossa saa unelmoida paremmasta.

Urpilainen on iloinen, että evankelisluterilainen kirkko haastaa reformaation merkkivuonna jäseniään laatimaan omia teesejään yhdessä eri kumppanien kanssa. Hän toivoi, että kirkot ja seurakunnat haastavat myös yhteiskuntaa uudistavaan ja yhteisvastuullisuutta vahvistavaan keskusteluun.

– Myös kansakunta tarvitsee kansalaistensa unelmia paremmasta ja tahtoa niiden unelmien tavoitteluun.

Lapsena ja nuorena kirkko oli läsnä Urpilaisen arjessa. Hän on äitinä huomannut, että jotain tällaista toivoo myös omalle lapselleen.

– Kokemusta yhteisöstä, joka ei ole täynnä kilpailua, vaatimuksia tai suorituksia vaan yhdessä jakamista ja yhdessä kokemista. Tällaiset lapsuuden ja nuoruuden kokemukset kantavat läpi elämän. Seurakunnat ovat kantaneet vastuuta lapsista ja nuorista. Toivon, että tämä vastuu jatkuu ja saa uusia muotoja.

Urpilaisen mukaan kristillinen perinne on vahvistanut pohjaa yhteisvastuulle niin lapsista kuin köyhistä.

– Olen ilolla todennut, ettei suomalaisten seurakuntien solidaarisuus pysähdy valtion rajoille, vaan kirkkojen sydän lyö myös pakolaisten hädälle ja kirkonkellot soivat myös sodan uhreille Aleppossa.