Palkittu politiikan aikakauslehti
72€/6kk

Kotimaa

“Toivottavasti pääsemme heti vuoden alusta käyntiin laajamittaisessa rokottamisessa” – isot terveysyritykset ovat jo lähtökuopissa

LEHTIKUVA / TEEMU SALONEN

Työterveyspalveluja tarjoavan Terveystalon laboratoriodiagnostiikasta vastaava johtaja Piia Aarnisalo kertoo, että yhtiö on valmistautunut laajentamaan koronarokotuksia.

DEMOKRAATTI/STT

Demokraatti

-  Toivottavasti pääsemme heti vuoden alusta käyntiin laajamittaisessa rokottamisessa. Jokainen rokotettava saa tiedon rokotusten alkamisesta joko kunnaltaan tai työnantajaltaan, Aarnisalo sanoo.

Hänen mukaansa Terveystalo laajentaa rokotustoimintaa nopeasti sitä mukaa, kun sopimukset sekä kuntien että työnantajien kanssa ovat kunnossa ja kunnat ovat jakaneet rokotteita yhtiön käyttöön.

Aarnisalo kertoo, että aiemmilla rokotuskierroksilla Terveystalo on toiminut julkisen sektorin kumppanina koronarokottamisessa jokaisessa sairaanhoitopiirissä noin 100 kunnassa.

-  Jatkamme nyt yhteistyötä heidän kanssaan myös kolmannella rokotuskierroksella. Olemme jo vähitellen päässeet aloittamaan kolmatta kierrosta kuntien kumppanina.

Toisen suuren terveysalan yrityksen Mehiläisen liiketoimintajohtaja Johanna Asklöf kertoo, että kolmannen kierroksen rokotuksia aloitetaan ensimmäisillä alueilla jo joulukuun aikana. Osalla alueista rokotukset käynnistyvät kuitenkin vasta tammikuussa.

Kunnat ovat vastuussa rokotusten järjestämisestä omilla alueillaan. Ne voivat tehdä yhteistyötä käytännön rokottamisessa yksityisten terveysalan toimijoiden kanssa.

Hallitus esittää, että rokottamisen korvaustaksaa korotettaisiin nykyisestä 10 eurosta 16 euroon. Taksan noston tavoitteena on edesauttaa työnantajien mahdollisuutta tarjota rokottamisia työterveyshuollossa.

Jaa tämä artikkeli

Kommentit

Artikkeleita voi kommentoida yhden vuorokauden ajan julkaisuhetkestä. Kirjoita asiallisesti ja muita kunnioittaen. Ylläpito pidättää oikeuden poistaa sopimattomat viestit ja estää kirjoittajaa kommentoimasta.

Sähköpostiosoitteesi

Toimituksen valinnat

Toimituksen valinnat

Demokraatti

päätoimittaja: Petri Korhonen
Lähetä juttuvinkki →

Toimitus: PL 338, 00531 Helsinki, puh. 09 701 041

Arbetarbladet

chefredaktör: Topi Lappalainen
Kontakt →

Redaktion: Broholmsgatan 18-20 C, 00531 Helsingfors

Tietosuoja-asetukset

2018 DEMOKRAATTI
TIETOSUOJA- ja REKISTERISELOSTE