Palkittu politiikan aikakauslehti
72€/6kk

Politiikka

Tolppanen vaihtaa eduskuntaryhmää – Työväen tyttö palaa juurilleen

Mari Tolppanen vaihtaa perussuomalaisista sosialidemokraatteihin.

Perussuomalaisten kansanedustaja Maria Tolppanen siirtyy sosialidemokraattien eduskuntaryhmän riveihin. Puolueenvaihto on Vaasan vaalipiiristä ponnistavalle Tolppaselle pitkän harkinnan lopputulos. Taustalla on pettymys perussuomalaisten hallituspolitiikkaan.

– Olen käynyt pitkän jaakobinpainin. Päätös ei ole ollut helppo. Minulle on selvinnyt sellainen asia, että perussuomalaiset ei ole työväenpuolue ja minä olen työväen tyttö, Tolppanen sanoo.

Hän kokee pystyvänsä toteuttamaan vaalilupauksensa jatkossa paremmin sosialidemokraattien kansanedustajana.

– Olen aina ollut huutavan ääni korvessa ja pienen ihmisen asialla ensin toimittajana, sitten kansanedustajana. Ajattelin, kun tulin eduskuntaan, että jatkan siitä mihin Yleisradiossa lopetin. Toivoin aina, että voi kun olisi joku kansanedustaja joka tarttuisi tähän ja veisi asioita eteenpäin. Jos ihminen ei voi olla itselleen uskollinen, niin mitä jää jäljelle, Tolppanen kysyy.

Olen aina ollut huutavan ääni korvessa ja pienen ihmisen asialla.

Perussuomalaisten hallituspolitiikassa Tolppasta on hiertänyt erityisesti työttömiin ja eläkeläisiin kohdistuvat leikkaukset.

– Työttömyys ja eläkkeelle jääminen ovat tilanteita, joihin ihmiset eivät ole tieten tahtoen joutuneet eikä yhteiskunnan tehtävä ole rangaista heitä siitä.

Perussuomalaisten oikeistolainen linja tuli hänelle yllätyksenä.

Timo Soini on sanonut, että perussuomalaiset on työväenpuolue ilman sosialismia. Perussuomalaiset ei ole työväenpuolue. Ehkä juuri siksi, että se sosialismi puuttuu. Siinä on arvoristiriita.

Kun toista kautta eduskunnassa istuva Tolppanen jättää perussuomalaiset, sosialidemokraattien eduskuntaryhmän vahvuus kasvaa 35:een kansanedustajaan. Perussuomalaisten eduskuntaryhmä on jatkossa samansuuruinen kuin kokoomuksella. Molemmissa on 37 kansanedustajaa.

Jaa tämä artikkeli

Kommentit

Artikkeleita voi kommentoida yhden vuorokauden ajan julkaisuhetkestä. Kirjoita asiallisesti ja muita kunnioittaen. Ylläpito pidättää oikeuden poistaa sopimattomat viestit ja estää kirjoittajaa kommentoimasta.

Sähköpostiosoitteesi

Toimituksen valinnat

Toimituksen valinnat

Demokraatti

päätoimittaja: Petri Korhonen
Lähetä juttuvinkki →

Toimitus: PL 338, 00531 Helsinki, puh. 09 701 041

Arbetarbladet

chefredaktör: Topi Lappalainen
Kontakt →

Redaktion: Broholmsgatan 18-20 C, 00531 Helsingfors

Tietosuoja-asetukset

2018 DEMOKRAATTI
TIETOSUOJA- ja REKISTERISELOSTE