Nykyisessä poliittisessa keskustelukulttuurissa on oikeastaan kaksi vaihtoehtoa – joko rummuttaa vahvasti oman viiteryhmänsä viestiä tai hyökätä voimakkaasti kahtiajaon kautta vastapoolia vastaan. Itsenäisellä pohdinnalla ei ole oikein tilaa.
Näin kärjistää entinen vihreiden puheenjohtaja ja kansanedustaja, nykyisin Apteekkariliiton yhteiskuntasuhdenjohtajana toimiva Touko Aalto. Aalto on herätellyt viime aikojen julkisissa ulostuloissaan pohtimaan poliittista keskustelukulttuuria ja tuonut pöytään näkemyksiään sen parantamiseksi.
Aalto piirtää ilman salmiakin. Ennen poliittinen keskustelu oli kuin salmiakki. Keskellä oli tilaa pohtia ja fundeerata. Nyt tilanne muistuttaa tiimalasia, jossa molemmin puolin on voimakkaat positiot mutta keskellä ei enää oikein tilaa.
– On siirretty jonkinlaiseen jatkuvaan vaalikampanjoinnin tilaan. Tämä koskettaa aivan kaikkia puolueita.
– Siinä kulttuurissa on haaste tietenkin se, että on siirrytty niin voimakkaasti brändin rakentamiseen ja ylläpitämiseen. Se keskittyy voimakkaasti mielikuviin, arvoihin ja tunteisiin, joiden kautta pyritään valjastamaan viestintää.
Sinänsä Aalto näkee, että arvoilla on tärkeä paikka politiikassa mutta viestintä helposti kärjistää.
– Se mitä itse kaipaan ja mikä on ehkä katoava luonnonvara, on jonkinlainen kyky rationaaliseen, tietyllä tapaa kriittiseen ajatteluun. Katsotaan asioita asioina ja keskitytään isoihin asiakysymyksiin.
Aallon mielestä asiakysymyksillä jää nykypolitiikassa helposti statistiksi. Enemmän kysyntää on tarinoiden luomisella, mutta ne perustuvat usein mustavalkoisuuteen ja tunneviestintään.
Aalto ilmaisee suorasukaisesti, että tarvitaan vähemmän “paskapuhetta” ja enemmän jonkinlaista kykyä ymmärtää, että hyvällä tai huonolla idealla ei ole puoluekirjaa. Kärjistämisen sijaan tarvitaan ratkaisukeskeisyyttä, mikä pätee niin poliitikkoihin kuin mediaankin.
Aalto kertoi näkemyksistään, kun Politiikan toimittajat kävi tapaamassa häntä ja toista vihreää kaupunginvaltuutettua Bella Forsgrénia Jyväskylässä. Forsgrén on myös kansanedustaja.
“Jos lähtee puhumaan, mikä on se lopputulos?”
Kun poliitikko puhuu keskustelukulttuurin parantamisesta, sillä on riskinsä minkä Aalto tietää.
– Tosi vaikea on kenenkään yksittäisen ihmisen lähteä voimakkaasti näistä puhumaan. Jos lähtee puhumaan, mikä on se lopputulos? Se on keskimäärin vähän väärin ymmärretty, otsikoista mielikuvat rakennettu ja marginaalissa oleva. Ei sekään hirveästi johda minnekään.
– Tämä ei ole ketään vastaan vaan toivomuksia siihen suuntaan, mihin politiikka pitäisi viedä, koska me kaikki voimme nähdä, mikä on se toinen vaihtoehto, Aalto sanoo ja puhuu kärjistäen joko Trumpin tai Bidenin tiestä.
Tietyssä mielessä Aalto sanoo kaipaavansa Sipilän (kesk.) hallituskautta. Hänen mielestään silloin keskityttiin isoihin talouspolitiikan kysymyksiin.
– Niistä voi olla eri mieltä, mutta silloin argumentoitiin asiakysymyksillä toisia vastaan. Sellainen minua enemmän viehättää.
– Nykyinen politiikan kulttuuri on minusta rappiokulttuuria.
“Tämä menee väärässä järjestyksessä.”
Bella Forsgrén sanoo olevansa lähtökohtaisesti samaa mieltä siitä, että huolestuttava suunta keskustelukultuurin polarisoitumisesta on totta.
– Tietynlaisen populismin nousu on muuttanut myös keskustelukultuuria.
Forsgrénia häiritsee se, että puhuttaessa ääripäistä asetetaan yleensä nimenomaan vihreät ja perussuomalaiset vastakkain.
– Minun mielestäni me olemme kaksi eri mieltä olevaa puoluetta, meillä on erilainen arvopohja, vahvasti erilaiset mielipiteet, miten asiat pitäisi hoitaa. Minä en ole ikinä ymmärtänyt sitä, että miten minut voidaan pistää toiseen ääripäähän jos mielipiteeni on vaikka se, että ihmisoikeuksia pitää noudattaa. Minun mielipiteeni on on lain noudattaminen.
– Olen sitä mieltä että keskustelukulttuuri ei ole varmastikaan parantunut tällä hallituskaudella. En koe, että se olisi viime kaudella yhtään sen rakentavampaa ollut, Forsgŕen sanoo.
Hän näkee, että viime vaalikaudella debatti korostui myös Sipilä–media-akselilla.
Forsgrén sanoo arvostavansa rakentavia poliitikkoja ja kehuu paljon muun muassa Elina Lepomäkeä (kok.).
Touko Aalto korjaa Forsgrénille, ettei puhu viime vaalikauden osalta niinkään keskustelun rakentavuudesta vaan pihvi on se, että esillä olivat isot asiakokonaisuudet kuten kilpailukyky, elinkeinopolitiikka ja rakenteiden uudistaminen.
Aalto jatkaa kritiikkiään siitä, miten politiikkaa on yhä enemmän peliä.
— Siinä haetaan positioita. Pyritään profiloitumaan. Tutkitaan hyvin tarkkaan, miten äänestäjät ajattelevat asioista Pyritään miettimään, miten saa viestit vastaanottajan taajuudelle.
Jotta puolue voi tehdä politiikkaa, jonka takia on tehty valtavasti erilaista linjatyötä ja yksityiskohtaista pohdintaa, joudutaan samalla kamppailemaan tällaisilla keinoilla vallasta. Tämä johtaa Aallon mielestä siihen väärään marssijärjestykseen, että ensin tulee viestintä ja sitten vasta se, mitä mieltä asioista ollaan.
– Tämä menee väärässä järjestyksessä, mikä koskettaa oikeastaan kaikkia puolueita aika paljon.
– Toisaalta kaikissa puolueissa on paljon puurtajia, jotka keskittyvät yksityiskohtiin. Vähemmän media kiinnostuu heistä. Enemmän se kiinnostuu niistä asioista, jotka herättävät kohun jännitteen ja konfliktin. Ne liittyvät juuri näihin elämäntavallisiin kysymyksiin. Tämä on politiikan kulttuurikysymys, ei yhdenkään puolueen erityinen heikkous tai vahvuus.
“Se on ihan selkeä homma, että ne törmäävät toistensa kanssa.”
Politiikan toimittajia kiinnosti tapaamisessa myös Aallon ja Forsgrenin näkemykset paitsi vihreistä myös muista puolueista. Aalto vältti pitkälti vihreiden analysointia peläten, että se tulkittaisiin väärin eikä rakentavana pohdintana.
Tosin Aalto ei ole säästänyt myöskään oman puolueensa viestintää kritiikiltä. Kertomuksen vaarat – Kriittisiä ääniä tarinataloudesta -kirjan (Vastapaino) haastattelussa Aalto on sanonut seuraavasti:
– Vihreissä on ensin päätetty viestintälinja ja sitten mietitty sisällöt. Harjoitetaan identiteettipolitiikkaa ja mietitään, miten tavoittaa mahdollisimman paljon ihmisiä, joissa resonoivat tietyt arvot. Asiakysymykset vaihtuvat lifestyle-viestintään. Politiikkaa seuraamattomat ihmiset voivat samaistua osaksi jotain tarinaa – olla hyvien puolella pahaa vastaan.
Jyväskylässä tuntui, että Aalto veti hiukan sanojaan takaisin tai vähintäänkin korosti sitä, että kyse on kaikista puolueista ja koko poliittisesta kulttuurista.
Kokoomuksessa Aallon mielestä ongelma on parin eri fraktion korostuminen. Hän puhuu libertaarifraktiosta ja kypäräpäinen pappi -fraktiosta eli ryhmittymästä.
– Se on ihan selkeä homma, että ne törmäävät toistensa kanssa. On hyvin selkeä se näkökulma, että Petterille annettiin vuosi aikaa, tavallaan kunniakas poistuminen. Sen takia häneen ei oikein edes pystytä suhtautumaan ikään kuin johtajana, kun tiedetään, että hän on vaan vähän aikaa tässä näin ja kuntavaalit hävitään. Sen jälkeen uusi puoluekokous ja valitaan sitten uusi puheenjohtaja. Sen takia Häkkänen ja Lepomäki hakevat voimakkaasti profiloitumista, Aalto tykittää.
Antti Häkkänen ja Elina Lepomäki ovat puolueen varapuheenjohtajistossa.
“Käytännössä kysymys on nyt siitä, että valmistaudutaan häviämään kuntavaalit.”
Aalto ei siis näytä uskovan, että hiljattain jatkokauden kokoomuksen johdossa saanut puheenjohtaja Petteri Orpo olisi vallassa enää kovin pitkään kuntavaalien jälkeen.
– Kokoomuksella haaste on tosi paljon se, että maakunnissa on yhä enemmän persufalangia ja sitten toisaalta kaupungeissa on oikeistokonservatiivinen siipi ja libertaarisiipi. Tavallaan välissä on vielä ehkä vähän sinivihreämpi Mykkäsen, Saara-Sofia Sirénin ja monien muiden porukka. Tavallaan tässä kisaa käydään ehkä eniten tällä hetkellä oikeistokonservatiivisesta law and order Antti Häkkänen -linjasta ja sitten vähän libertaarimmasta Lepomäen linjasta. Kumpikin joutuu vetämään omaa profiilia vähän pidemmälle mitä he itse ajattelevat, koska kyse on suunnasta.
Aallon mukaan sosiaaliliberaali, rationaalinen ja vähän vihertäväkin linja on nyt kokoomuksessa paitsiossa.
– Käytännössä kysymys on nyt siitä, että (siellä) valmistaudutaan häviämään kuntavaalit, ja sen jälkeen sitten “Petteri, kiitos ja näkemiin” ja todellinen skaba käydään enemmän Lepomäen ja Häkkäsen välillä. Jokainen joutuu tavallaan miettimään omaa asemoitumistaan ja rooliaan siinä.
Kokoomus on etenkin isoissa kaupungeissa kova kilpailija vihreille kuntavaaleissa, joten Aallon puheissa lienee helppo kuulla myös kuntavaaleihin valmistautumista ja asemien hakemista kilpailijaa ja sen johtoa ryöpyttämällä. Tosin Aalto ei ole vielä kertonut, tavoitteleeko hän Jyväskylän valtuustossa jatkokautta.
– Itse toivoisin, että kokoomus pysyisi Petteri Orpon, Kai Mykkäsen ja Saara-Soffia Sirénin tiellä, tietyntyyppiselle ehkä sivistysporvarilinjalla, Aalto sanoo joskus keskustelun myöhemmässä vaiheessa.
“On tosi kiinnostavaa, että he silti onnistuvat saamaan sympaattisuutta.”
Bella Forsgrén sanoo, että kokoomus ja keskusta ovat joutuneet haastavaan tilanteeseen, koska perussuomalaiset ovat onnistuneet luomaan ketjun, jossa heillä on antaa helppoja vastauksia vaikeisiin ilmiöihin.
Forsgrénin mukaan keskusta ja kokoomus pelkäävät käydä arvokeskustelua, koska puolueen eri siivistä voi vuotaa kannattajia eri suuntiin.
– Perussuomalaisten talouspolitiikka on konkreettisesti mennyt kahden vaalikauden aikana todella paljon enemmän oikealle. On tosi kiinnostavaa, että he silti onnistuvat saamaan sympaattisuutta vahvan perinteisten demaritaustaisten duunarien puolelta. Heillä on saatavana tosi monesta eri suunnasta niitä äänestäjiä.
Forsgrénin havainnon mukaan kokoomuksen vaikeus ja viestit eri suuntiin näkyvät myös täysistunnossa eduskunnassa.
– Ymmärrän, että on aika vaikea kokoomuksen vastata haasteiseen, jos on jokin puolue (perussuomalaiset), joka tavallaan lupaa moneen eri suuntaan. Vähän ymmärrän Orpoa. Välillä mietin, että kun hän täysistunnossa sanoo jotain, sitten seuraava (kokoomus)puheenvuoro onkin vähän vastakohta sille eri tavalla.
