Heti sotien jälkeen Tampereen näkyvimpiä demaripoliitikkoja olivat pitkäaikainen eduskunnan puhemies Väinö Hakkila ja toimittaja, kaupunginvaltuutettu Toivo Mansner. Taustalla sosialidemokraattien toimintaa ”pyöritti” kuitenkin Lindfors.

Marraskuun 19. päivänä perustetun Toveriseuran tarkoitus oli kaikessa yksinkertaisuudessaan kommunismin vastustaminen. Seuran toiminta kiinnosti sodasta palaavia nuoria miehiä, joita Lindforsin toimesta myös aktiivisesti ”värvättiin” Toveriseuran jäseniksi. Toveriseura kasvoi nopeasti maan suurimmaksi sosialidemokraattiseksi puolueosastoksi.

Itse Väinö Tannerkin kannusti Toveriseuran perustamiseen ennen kuin hänet tuomittiin sotasyyllisyysoikeudenkäynnissä, ja hän vetäytyi joksikin aikaa pois julkisuudesta. Tanner antoi tukensa Toveriseuralle puhujamatkallaan Tampereella. Myöhemmin hän poikkesi jo perustetun seuran järjestämissä juhlissa. Samoihin aikoihin Tampereella järjestettiin vaalitoimitsijoille kurssit, joissa ”opettajina” toimivat Lindforsin lisäksi muun muassa Unto Varjonen, Väinö Leskinen ja Yrjö Kilpeläinen. Kaikki asevelisosialisteja.

Poliittinen ilmapiiri muuttuu

Kommunistit ja sosialidemokraatit kävivät kovaa taistelua paitsi ammattiyhdistysliikkeestä myös Työväen urheiluliitosta (TUL). Vasta 1950-luvun puolessa välissä kommunistit katsoivat, ettei heillä ollut enää mahdollisuuksia vallata TUL:ää. Taistelun laineet löivät korkealle myös TUL:n Tampereen piirissä. Esimerkiksi TUL:n liittokokousvaaleissa vuonna 1945 kommunistit saivat Tampereen piirin 11 liittokokousedustapaikasta 10, sosialidemokraatit yhden. Äänten keskittämisen oppineet sosialidemokraatit saivat vastaavissa vaaleissa kolme vuotta myöhemmin kaikki 11 paikkaa.

Ammattiyhdistysliikkeessä taistelu kesti pidempään. Esimerkiksi Metalliliitossa sosialidemokraatit pääsivät selkeästi niskan päälle vasta Neuvostoliiton romahdettua. Ammattiyhdistysliikkeessä osapuolet taistelivat ammattiosastoissa ja työpaikoilla – varsinkin isoilla tehtailla. Tampereella taisteluareenana olivat muun muassa sotakorvauksia valmistaneet isot metallitehtaat, esimerkiksi Tampella ja Lokomo.

Muutama ensimmäinen jatkosodan jälkeinen vuosi oli aikaa, jolloin työväenpuolueet ikään kuin haistelivat ilmaa ja hakivat asemiaan. Puolueiden yhteistyökin sujui 1940-luvun lopulle suhteellinen hyvin. Esimerkiksi vuonna 1946 työväenpuolueet järjestivät vielä yhteisen vappujuhlan. Mutta vähitellen ilmapiiri muuttui.

Muutokseen vaikuttivat monet tekijät, mutta oma osuutensa asiaan oli myös kommunistien toimilla. Esimerkiksi SKP:n käsissä ollut Valtiollinen poliisi (Valpo) herätti toimillaan pahaa mieltä. Valpon miehet toimivat tietysti myös Tampereella ja tekivät erään paikallisen kommunistin opastuksella ratsian Tampereen työväentalolle. Valtiollisen poliisin miehet etsivät ratsiassa mitäpä muitakaan kuin aseita. Asekätköjä haettiin eri puolilla maata. Kätköistä oli liikkeellä runsaasti tietoja tai huhuja, eivätkä ne kaikki ole kuolleet tähänkään päivään mennessä.

Ulkopoliittisen tilanteen osoittaessa rauhoittumisen merkkejä, sosialidemokraatit alkoivat tehostaa poliittista toimintaansa. Tampereella toiminnan ytimessä olivat Lindfors ja hänen organisoimansa toveriseuralaiset. Yhteisissä järjestöissä junttaus oli puolin ja toisin normaali menettelytapa. Lindforsilla oli oma muutaman kymmenen miehen iskuryhmänsä, minkä hän pystyi ”heittämään” eri järjestöjen tilaisuuksiin äänestämään etukäteen suunnitellun taktiikan ja annettujen ohjeiden mukaan.

Vuoden 1948 eduskuntavaaleissa sosialidemokraattien asema vahvistui ja kommunistien heikkeni. Äärivasemmiston nousu ja ”vaaran vuodet” olivat ohi. Demokratia oli voittanut ja kaikkien puolueiden, SKP:kin, oli taivuttava sen pelisääntöihin.

Toimintaa on riittänyt

Kun taistelu kommunisteja vastaan oli voitettu, Toveriseuralla ja sen jäsenillä riitti toimintaa. 1950- ja 1960-luvulla Toveriseura oli mukana sekä tamperelaisten omassa että valtakunnallisessa puolueriidassa. Kun puolueriita niin paikallisella kuin valtakunnallisellakin tasolla vaimeni, pienempää kädenvääntöä harrastettiin esimerkiksi vasemmistolaisten opiskelijoiden ja toveriseuralaisten edustaman poliittisen linjan kanssa. Elettiin 1970- ja 1980-lukuja.

Kiistaa herättivät myös monet Tampereen kaupungin kaupunginjohtajien ja apulaiskaupunginjohtajien valinnat. Näissä taistoissa toveriseuralaiset olivat ”tiivisti” mukana. Monesta Toveriseuran jäsenestä tehtiin merkittäviä vaikuttajia niin Helsinkiin, etenkin eduskuntaan, kuin myös Tampereelle.