Palkittu politiikan aikakauslehti
72€/6kk

Ulkomaat

4.3.2025 05:22 ・ Päivitetty: 4.3.2025 05:26

Trump määräsi Ukrainan sotilastuen tauolle – vaatii Ukrainan johdon vilpitöntä sitoutumista rauhaan

AFP / LEHTIKUVA / ROBERTO SCHMIDT

Bloombergille puhuneen puolustusministeriön virkamieslähteen mukaan Donald Trumpin määräys koskee kaikkia Yhdysvaltain sotatarvikkeita, joita ei ole vielä toimitettu Ukrainaan.

DEMOKRAATTI/STT

Demokraatti

Lähteen mukaan määräys koskee kaikkia Yhdysvaltain sotatarvikkeita, joita ei ole vielä toimitettu Ukrainaan. Niihin lukeutuvat myös lentokoneissa tai laivoissa jo kuljetuksessa olevat sekä Puolassa kuljetusta odottavat tarvikkeet.

Bloombergille puhuneen virkamieslähteen mukaan Yhdysvaltain sotilaallinen tuki Ukrainalle keskeytetään, kunnes Ukrainan johtajat ovat Trumpin näkemyksen mukaan esittäneet vilpittömän sitoutumisensa rauhaan.

Myös muun muassa uutistoimisto AFP ja yhdysvaltalaismedia Fox News kertovat Trumpin hallinnon keskeyttävän kaiken sotilaallisen tuen Ukrainalle. Molemmille medioille asiasta on kertonut yhdysvaltalainen virkamieslähde.

Presidentti on tehnyt selväksi, että hän keskittyy rauhaan. Myös kumppaneidemme on sitouduttava tähän tavoitteeseen. Keskeytämme tukemme ja arvioimme sitä varmistaaksemme, että se edistää ratkaisuun pääsemistä, niin ikään nimettömänä pysytellyt Valkoisen talon virkamies sanoi AFP:lle lyhyessä lausunnossa.

Kyse ei ole tuen pysyvästä lopettamisesta, vaan tauosta, virkamieslähde sanoi Fox Newsille.

Trumpin syytökset Zelenskyistä myötäilevät Venäjän kantaa.

TRUMPIN ja Ukrainan presidentti Volodymyr Zelenskyin perjantainen tapaaminen Valkoisessa talossa päättyi riitelyyn. Trump ja varapresidentti J. D. Vance syyttivät Zelenskyiä kovaan ääneen muun muassa kiittämättömyydestä.

Sanasodaksi äityneen tapaamisen jälkeen Trump on väittänyt, ettei Zelenskyi halua rauhaa niin kauan kuin tällä on Yhdysvaltojen tuki takanaan.

Trumpin syytökset Zelenskyistä myötäilevät Venäjän kantaa. Myös Kremlin edustaja Dmitri Peskov väitti maanantaina, ettei Zelenskyi halua rauhaa. Peskovin mukaan Zelenskyi olisi pakotettava rauhaan ja olisi hyvä, jos eurooppalaiset onnistuvat tekemään sen.

Zelenskyin mukaan Ukraina ei voi lakata taistelemasta ilman turvatakuita, jottei Venäjän presidentti Vladimir Putin palaa ja hyökkää uudelleen. Zelenskyi on sanonut Trumpin tuen olevan Ukrainalle elintärkeää.

TRUMP sanoi toimittajille maanantaina Valkoisessa talossa, että Zelenskyin tulisi arvostaa enemmän Yhdysvaltojen tukea Ukrainalle.

Hänen mukaansa Zelenskyin tulisi arvostaa tukea enemmän, sillä Yhdysvallat on ollut Ukrainan tukena koko sodan ajan. Trump vihjasi toimittajille antamissaan kommenteissa, että Zelenskyi ”ei olisi kuvioissa kovin kauaa”, ellei aseleposopimukseen Venäjän kanssa suostuttaisi.

Myös presidentin kansallisen turvallisuuden neuvonantaja Mike Waltz on ehdottanut, että Zelenskyin olisi väistyttävä syrjään, jotta mahdollinen rauhansopimus saataisiin tehtyä.

Trump antoi kuitenkin ymmärtää, että mineraalisopimuksella Ukrainan kanssa voisi yhä olla toivoa.

Toimittajille kommentoidessaan Trump sanoi, ettei hän ollut vielä puhunut tuen lopettamisesta Ukrainalle. Hän lisäsi kuitenkin Yhdysvaltojen seuraavan tapahtumia.

Jaa tämä artikkeli

Kommentit

Artikkeleita voi kommentoida yhden vuorokauden ajan julkaisuhetkestä. Kirjoita asiallisesti ja muita kunnioittaen. Ylläpito pidättää oikeuden poistaa sopimattomat viestit ja estää kirjoittajaa kommentoimasta.

Sähköpostiosoitteesi

Toimituksen valinnat

Toimituksen valinnat

Demokraatti

päätoimittaja: Petri Korhonen
Lähetä juttuvinkki →

Toimitus: PL 338, 00531 Helsinki, puh. 09 701 041

Arbetarbladet

chefredaktör: Topi Lappalainen
Kontakt →

Redaktion: Broholmsgatan 18-20 C, 00531 Helsingfors

Tietosuoja-asetukset

Demokraatti.fi

Tilaa Demokraatti

Demokraatti on politiikkaan, työelämään ja kulttuuriin erikoistunut aikakauslehti, joka on perustettu Työmies-nimellä vuonna 1895.

Kaikki ei ole sitä miltä näyttää.

Tilaa demokraatti →
2018 DEMOKRAATTI
TIETOSUOJA- ja REKISTERISELOSTE
KIRJAUDU