Palkittu politiikan aikakauslehti.
Katso hinnat!

Ulkomaat

2.12.2025 06:19 ・ Päivitetty: 2.12.2025 06:19

Trump sekaantuu Hondurasin vaaleihin – Ehdokkaat lähes tasoissa

LEHTIKUVA / AFP / MARVIN RECINOS
Trumpin tukema oikeistolaisehdokas Nasry Asrufa (toinen oik.) on käytännössä tasoissa liberaaliehdokkaan kanssa Hondurasin presidentinvaaleissa.

Yhdysvaltain presidentti Donald Trump syyttää Hondurasin vaaliviranomaisten yrittävän muuttaa maan presidentinvaalien tuloksia. Trump on ilmaissut tukensa oikeistolaiselle Nasry Asfuralle, joka johti niukasti liberaalipuolueen ehdokasta Salvador Nasrallaa.

DEMOKRAATTI/STT

Demokraatti

Vaaliviranomaisten johdon mukaan kaksi kärkiehdokasta oli käytännössä tasoissa, kun äänistä oli laskettu lähes 60 prosenttia. 67-vuotias Asfura johti kisaa tuolloin vain reilulla 500 äänellä. Vaaliviranomainen pyysi hondurasilaisilta kärsivällisyyttä ääntenlaskun jatkuessa.

Kolmannelle sijalle on jäänyt vasemmistolainen Rixi Moncada, 60, joka edustaa istuvan presidentin Xiomara Castron Libre-puoluetta.

TRUMP sanoi Truth Social -alustallaan, että vaaliviranomaiset saisivat maksaa, jos yrittäisivät muuttaa tuloksia.

Trump on myös uhannut leikata Yhdysvaltojen tukea Hondurasille, jos Asfura häviää vaalit.

Trump ilmoitti ennen vaaleja armahtavansa Hondurasin entisen presidentin Juan Orlando Hernandezin, joka suorittaa 45 vuoden vankeusrangaistusta Yhdysvalloissa muun muassa huumerikoksista.

Presidentin lisäksi vaaleissa valitaan myös parlamentti ja sadoittain uusia pormestareita.

Jaa tämä artikkeli

Kommentit

Artikkeleita voi kommentoida yhden vuorokauden ajan julkaisuhetkestä. Kirjoita asiallisesti ja muita kunnioittaen. Ylläpito pidättää oikeuden poistaa sopimattomat viestit ja estää kirjoittajaa kommentoimasta.

Sähköpostiosoitteesi

Toimituksen valinnat

Toimituksen valinnat

Demokraatti

päätoimittaja: Petri Korhonen
Lähetä juttuvinkki →

Toimitus: PL 338, 00531 Helsinki, puh. 09 701 041

Arbetarbladet

chefredaktör: Topi Lappalainen
Kontakt →

Redaktion: Broholmsgatan 18-20 C, 00531 Helsingfors

Tietosuoja-asetukset

Demokraatti.fi

Tilaa Demokraatti

Demokraatti on politiikkaan, työelämään ja kulttuuriin erikoistunut aikakauslehti, joka on perustettu Työmies-nimellä vuonna 1895.

Kaikki ei ole sitä miltä näyttää.

Tilaa demokraatti →
2018 DEMOKRAATTI
TIETOSUOJA- ja REKISTERISELOSTE
KIRJAUDU