Ulkomaat
25.5.2019 06:38 ・ Päivitetty: 25.5.2019 06:38
Trump tapaa ”parhaan golf-kaverinsa” Japanissa – Tutkija: ”Tämä on fiksu liike”
Yhdysvaltain presidentti Donald Trump aloittaa tänään nelipäiväisen vierailun Japaniin. Vierailun tarkoituksena on korostaa hyviä suhteita samalla kun esimerkiksi maiden välisen kaupan ongelmat jäänevät taka-alalle.
Vierailun diplomaattisena kohokohtana on Trumpin ja Japanin tuoreen keisarin Naruhiton tapaaminen maanantaina. Tämän lisäksi Trump jakaa sumopainin virallisen kesäturnauksen ”bashon” pääpalkinnon ja lounastaa kuuluisalla Roppongin alueella Tokiossa.
Luonnollisesti Trump ja vierailua isännöivä Japanin pääministeri Shinzo Abe pelaavat myös golfia, koska Trump on ylistänyt Abea ”parhaaksi golf-kaverikseen”. Kaksikko heilutteli mailoja myös taannoisella Aben Yhdysvaltain vierailulla.
”Hänellä on myös on ystävä.”
Samalla kun vierailun odotetaan alleviivaavan maiden diplomaattista yksituumaisuutta, välejä mahdollisesti hiertävien kaupan ongelmien odotetaan jäävän taka-alalle, vaikka Yhdysvaltain kaupallinen edustaja Robert Lighthizer tapaakin japanilaisia virkaveljiään vierailun yhteydessä.
Abella on kuitenkin edessään maan parlamentin ylähuoneen vaalit lähikuukausina ja Trump puolestaan on jo nyt käymässä kauppasotaa Kiinaa vastaan, joten yhteenottoja toisen alueen maan kanssa vältettäneen.
Samalla ensi vuoden presidentinvaaleihin valmistautuva Trump saa tervetullutta näkyvyyttä myös rauhanomaisemmalle ulkopolitiikalleen.
Lisää aiheesta
– Tämä on fiksu liike: sillä halutaan osoittaa, että hän oikeasti ymmärtää jotain ulkopolitiikasta ja hänellä on myös ystävä, kiteytti Johns Hopkins -yliopiston ulkopolitiikkaan erikoistunut tutkija Robert Guttman.
Kommentit
Artikkeleita voi kommentoida yhden vuorokauden ajan julkaisuhetkestä. Kirjoita asiallisesti ja muita kunnioittaen. Ylläpito pidättää oikeuden poistaa sopimattomat viestit ja estää kirjoittajaa kommentoimasta.
Lisää aiheesta
Ulkomaat
17.2.2019 10:37
Nyt selvisi, kuka ehdotti Trumpia rauhanpalkinnon saajaksi – Lehti: Tapahtui USA:n aloitteesta
Ulkomaat
28.8.2018 04:34
Japani: Pohjois-Korea edelleen ”vääjäämätön uhka” – Kiina herättää vahvoja turvallisuushuolia
Ulkomaat
19.4.2018 04:18
Japani valmis keskustelemaan kauppasopimuksista Yhdysvaltain kanssa
Ulkomaat
2.4.2018 20:02
Trump neuvottelee Japanin pääministerin kanssa Pohjois-Koreasta