Palkittu politiikan aikakauslehti
72€/6kk

Ulkomaat

6.8.2019 06:31 ・ Päivitetty: 6.8.2019 06:31

Trump tuomitsi valkoista ylivaltaa kannattavat ajatukset sekä rasismin ja kiihkoilun

Presidentti Donald Trump pitää puhetta Washington DC:ssä maanantaina 5. elokuuta.

Yhdysvalloissa liput liehuivat maanantaina puolitangossa viikonlopun joukkoampumisten takia.

DEMOKRAATTI/STT

Demokraatti

Maanantaina myös yksi ampumisessa haavoittunut kuoli sairaalassa. Näin Texasissa El Pasossa kuolleiden määrä nousi 21:een. Lisäksi Ohion Daytonin joukkoampumisessa kuoli yhdeksän ihmistä.

Presidentti Donald Trump tuomitsi valkoista ylivaltaa kannattavat ajatukset puheessaan, jonka hän piti kansalle maanantaina. Samalla hän tuomitsi rasismin ja kiihkoilun.

Trumpin mukaan vihalla ei ole sijaa Yhdysvalloissa. Hän myös sanoi, että joukkoampumisiin syyllistyneille pitää antaa kuolemantuomio.

Trump näkee pääsyyksi joukkoampumisille psyykkiset sairaudet, ei ampuma-aseiden vaivatonta saatavuutta. Hänen mukaansa internet on tarjonnut vaarallisen väylän radikalisoituneille häiriintyneille ajatuksille.

Trump myös vaati lainsäätäjiä varmistamaan, että ihmiset, joiden arvioidaan olevan riski yleiselle turvallisuudelle, eivät saa haltuunsa ampuma-aseita. Jos tällaisilla ihmisillä aseita on, ne pitäisi voida ottaa heiltä nopeasti pois, Trump lisäsi.

Demokraattien Pelosi ja Schumer vaativat senaattia koolle

Lisää aiheesta

Demokraattienemmistöinen edustajainhuone hyväksyi jo helmikuussa lakiehdotuksen, joka valtuuttaisi tarkastamaan aseenostajien taustat.

Republikaanienemmistöinen senaatti ei kuitenkaan ole vielä ottanut käsiteltäväksi tätä ehdotusta.

Nyt edustajainhuoneen puhemies Nancy Pelosi ja demokraattisenaattori Chuck Schumer vaativat yhteisessä tiedotteessaan senaattia päättämään kesälomansa ja äänestämään aseenostajien taustoja koskevasta lakiehdotuksesta, kertoo BBC.

Pelosi ja Schumer myös arvostelivat Trumpia siitä, ettei tämä maininnut aselainsäädäntöä maanantaisessa puheessaan.

– Kun hän ei mainitse aseita puhuessaan aseväkivallasta, osoittaa se presidentin pysyvän aselobbareiden ja Kansallisen kivääriyhdistyksen NRA:n vankina, tiedotteessa sanotaan.

Pelosi ja Schumer moittivat myös republikaanisenaattorien johtajaa Mitch McConnellia siitä, että tämä ei ole vienyt lakiehdotusta eteenpäin. McConnell ei ole vastannut demokraattien vaatimuksiin.

Jaa tämä artikkeli

Kommentit

Artikkeleita voi kommentoida yhden vuorokauden ajan julkaisuhetkestä. Kirjoita asiallisesti ja muita kunnioittaen. Ylläpito pidättää oikeuden poistaa sopimattomat viestit ja estää kirjoittajaa kommentoimasta.

Sähköpostiosoitteesi

Toimituksen valinnat

Demokraatti

päätoimittaja: Petri Korhonen
Lähetä juttuvinkki →

Toimitus: PL 338, 00531 Helsinki, puh. 09 701 041

Arbetarbladet

chefredaktör: Topi Lappalainen
Kontakt →

Redaktion: Broholmsgatan 18-20 C, 00531 Helsingfors

Tietosuoja-asetukset

Demokraatti.fi

Tilaa Demokraatti

Demokraatti on politiikkaan, työelämään ja kulttuuriin erikoistunut aikakauslehti, joka on perustettu Työmies-nimellä vuonna 1895.

Kaikki ei ole sitä miltä näyttää.

Tilaa demokraatti →
2018 DEMOKRAATTI
TIETOSUOJA- ja REKISTERISELOSTE
KIRJAUDU