Palkittu politiikan aikakauslehti
72€/6kk

Politiikka

7.3.2025 12:14 ・ Päivitetty: 7.3.2025 12:18

Trumpilta jälleen uhkaava lausunto – Orpo: ”Minusta tämä on siihen vähän eri sanoitusta”

Santeri Iltanen/Statsrådets kansli/Wikimedia Commons
Kuvassa Naton lippu.

EU-maiden huippukokouksessa eilen hyväksyttiin komission puheenjohtajan Ursula von der Leyenin suunnitelma ohjata 800 miljardia euroa lisää jäsenmaiden puolustuksen vahvistamiseksi.

Johannes Ijäs

Demokraatti

Simo Alastalo

Demokraatti

Unkari puolestaan sivuutettiin huippukokouksen Ukrainaa koskevissa päätelmissä.

Pääministeri Petteri Orpo (kok.) toteaa, että tällä kertaa huippukokouksessa ei nähty edes kovin paljon vaivaa Unkarin mukaan saamiseksi. Vastustus oli ennakkoon tiedossa.

– Minä olen ollut koko ajan järjestelmällisesti sitä mieltä, että jos Unkari blokkaa yksin näitä, silloin me toimimme 26 maan kanssa. Siinä täytyy olla valmis käyttämään koko ajan erilaisia luovia sääntöjen mahdollistamia ratkaisuja, Orpo kommentoi tänään Demokraatille eduskunnassa.

Häneltä kysyttiin myös näkemyksiä valtiojohtajien kanssa käytyjen keskustelujen pohjalta siitä, katsotaanko yhä, että USA on Euroopan liittolainen vai onko yhä enemmän ajattelua, että maa olisi lipeämässä tukemisestamme.

– Yhä enemmän on sitä ajattelua, että Yhdysvallat on muuttunut – ja muuttuu, ja toimii yllätyksellisesti. Samaan aikaan toinen (asia) on se, että nähdään Yhdysvaltojen välttämättömyys Ukrainan rauhan ja turvatakuiden saavuttamiseen ja toisaalta myöskin Euroopan puolustuksen osana. Totta kai huoli on aika iso, mutta sitähän varten me nyt istuimme siellä kokouksessa, että ryhdymme todella voimakkaasti ja nopealla aikavälillä rakentamaan eurooppalaista puolustusta.

Orpon mukaan pitää olla selkeä visio siitä, että muutaman tai kymmenen vuoden aikana viimeistään Eurooppa on vähemmän riippuvainen ja mahdollisimman itsenäinen myös puolustuksessa.

– Mutta Naton eurooppalaisena pilarina, hän painottaa.

Uskotko, että turvatakuut USA:lta Ukrainalle lopulta saadaan?

– Pidän niitä välttämättöminä.

Yhdysvaltain presidentti Donald Trump uhkaili torstaina, ettei Yhdysvallat puolustaisi sellaisia Nato-maita, jotka eivät täytä puolustusliiton puolustusmenovaatimuksia.

– Jos Nato-maat eivät maksa, Yhdysvallat eivät tule puolustamaan, Trump sanoi Reutersin mukaan.

Orpo toteaa, että itse asiassa Trumpin lausunto on jo aiemmin kuultua samaa Trumpin talousajattelua.

– Kun hän on sanonut, että teidän täytyy maksaa osanne, niin minusta tämä on siihen vähän eri sanoitusta.

Jaa tämä artikkeli

Kommentit

Artikkeleita voi kommentoida yhden vuorokauden ajan julkaisuhetkestä. Kirjoita asiallisesti ja muita kunnioittaen. Ylläpito pidättää oikeuden poistaa sopimattomat viestit ja estää kirjoittajaa kommentoimasta.

Sähköpostiosoitteesi

Toimituksen valinnat

Toimituksen valinnat

Demokraatti

päätoimittaja: Petri Korhonen
Lähetä juttuvinkki →

Toimitus: PL 338, 00531 Helsinki, puh. 09 701 041

Arbetarbladet

chefredaktör: Topi Lappalainen
Kontakt →

Redaktion: Broholmsgatan 18-20 C, 00531 Helsingfors

Tietosuoja-asetukset

Demokraatti.fi

Tilaa Demokraatti

Demokraatti on politiikkaan, työelämään ja kulttuuriin erikoistunut aikakauslehti, joka on perustettu Työmies-nimellä vuonna 1895.

Kaikki ei ole sitä miltä näyttää.

Tilaa demokraatti →
2018 DEMOKRAATTI
TIETOSUOJA- ja REKISTERISELOSTE
KIRJAUDU