Palkittu politiikan aikakauslehti
72€/6kk

Ulkomaat

Trumpilta toivotaan nyt harkintaa presidentti Niinistöä myöten: “Olemme pahoillamme Yhdysvaltojen ilmoituksesta”

Presidentti Donald Trump.

Presidentti Sauli Niinistö arvioi, että Yhdysvallat pyrkii Avoin taivas -sopimuksesta vetäytymällä pääsemään laajempiin sopimuspöytiin. Hänen mukaansa asian ennuste ei ole kuitenkaan kovin hyvä tällä hetkellä.

DEMOKRAATTI/STT

Demokraatti

Yhdysvaltain presidentti Donald Trump kertoi torstaina kaavailevansa maan vetämistä ulos sopimuksesta. Avoin taivas -sopimus on mahdollistanut allekirjoittaneiden valtioiden tarkkailulennot toistensa ilmatilassa eli käytännössä toistensa sotilaallisen toiminnan tarkkailemisen.

– Avoin taivas on ollut eräs tällainen toinen toisensa vakuuttamisen tapa. On oltu avoimia esimerkiksi harjoitustoiminnan aikana, Niinistö sanoi.

Suomi jatkaa Niinistön mukaan sillä linjalla, että asevalvonta ja aseidenriisunta ovat ehdottomasti kansainvälisen politiikan ykkösaiheita.

Niinistö kommentoi asiaa Kultaranta-keskustelujen pohjustuksena toimivassa mediatapaamisessa.

Lähteminen ei kiinnosta Venäjää.

Venäjä aikoo pysyä Avoin taivas -sopimuksessa jatkossakin, Venäjän varaulkoministeri Alexander Grushko sanoi perjantaina uutistoimisto Ria Novostille.

– Tarvitsemme käytännöllisen lähestymistavan. Niin kauan kuin sopimus on voimassa, aiomme toteuttaa kaikkia oikeuksiamme ja velvollisuuksiamme, jotka siitä kumpuavat, Grushko sanoi.

Hänen mukaansa Venäjä toimii asiassa siinä uskossa, että kaikki muutkin maat aikovat toimia samoin ja suhtautuvat tunnollisesti sopimuksen osapuolten velvollisuuksiin.

Grushko sanoi torstaina, että Yhdysvaltojen vetäytyminen sopimuksesta olisi takaisku Euroopan ja Yhdysvaltain kumppanimaiden turvallisuudelle.

Trumpin mukaan Venäjä ei ole noudattanut sopimusta. Yhdysvallat on jo pidempään protestoinut, ettei Venäjä salli lentoja alueelle, jossa Yhdysvallat uskoo Venäjän ydinohjusten sijaitsevan.

Suomikin ilmaisi harmistuksensa.

Suomi, Ranska, Saksa ja seitsemän muuta Euroopan maata ovat sanoneet surevansa Trumpin päätöstä vetäytyä sopimuksesta.

– Olemme pahoillamme Yhdysvaltojen ilmoituksesta jättää Avoin taivas -sopimus, vaikka jaammekin huolen siitä, miten Venäjä toteuttaa sopimusta, maat sanoivat yhteisessä tiedotteessa.

Lausunnon allekirjoittivat myös Belgia, Espanja, Italia, Luxemburg, Alankomaat, Tshekki ja Ruotsi.

– Avoin taivas -sopimus on olennainen osa luottamusta lujittavia rakenteita, joita edeltävien vuosikymmenten aikana on luotu ja joilla yritetään lisätä läpinäkyvyyttä ja turvallisuutta euro-atlanttisella alueella.

Yhdysvallat on syyttänyt Venäjää sotaharjoituksia valvovien lentojen estämisestä, vaikka sopimus sallii sotaharjoitusten tarkkailun. Lausunnon antaneet maat ilmoittivat myös jatkavansa keskusteluja Venäjän kanssa, jotta avoimeksi jääneet kysymykset rajoituksista Kaliningradin alueelle suuntautuvista lennoista saataisiin ratkaistua.

Saksa toivoo Yhdysvalloilta harkintaa.

Saksa kehottaa Yhdysvaltoja harkitsemaan vielä sopimuksessa pysymistä.

– Teemme kumppaniemme kanssa töitä kehottaaksemme Yhdysvaltoja harkitsemaan vielä tätä päätöstä, Saksan ulkoministeri Heiko Maas sanoi.

Maasin mukaan Saksa on yhdessä Ranskan, Puolan ja Britannian kanssa yrittänyt selittää Yhdysvalloille, että vaikeudet Venäjän kanssa eivät oikeuta vetäytymään sopimuksesta.

– Sopimus rakentaa turvallisuutta ja rauhaa melkein koko pohjoisella pallonpuoliskolla.

Maasin mukaan Yhdysvaltojen vetäytyminen heikentäisi sopimusta. Hän kehotti myös Venäjää noudattamaan sopimusta täysimääräisesti. Maas vakuutti Saksan tekevän kaikkensa sopimuksen suojelemiseksi.

Nato-maat puivat asiaa perjantaina.

Nato-maiden suurlähettiläiden on tarkoitus käsitellä asiaa perjantaina kokouksessa, joka kutsuttiin koolle lyhyellä varoitusajalla.

Avoin taivas -sopimus allekirjoitettiin kylmän sodan jälkimainingeissa vuonna 1992, ja se astui voimaan kymmenen vuotta myöhemmin. Sopimukseen kuuluu Venäjän ja Yhdysvaltojen lisäksi 32 maata, myös Suomi ja valtaosa Naton jäsenistä.

Kansainvälisistä sopimuksista vetäytyminen tai sillä uhkailu on kuulunut Trumpin tapoihin presidenttinä. Hän on aiemmin vetänyt Yhdysvallat muun muassa Iranin ydinsopimuksesta ja Venäjän kanssa solmitusta keskipitkän matkan ohjukset kieltävästä INF-sopimuksesta.

Torstain ilmoitus herätti spekulaatioita myös siitä, että Trump voisi yrittää saada Yhdysvallat irti ydinaseiden määrää säätelevästä Start-sopimuksesta, joka on katkolla ensi helmikuussa.

Jaa tämä artikkeli

Kommentit

Artikkeleita voi kommentoida yhden vuorokauden ajan julkaisuhetkestä. Kirjoita asiallisesti ja muita kunnioittaen. Ylläpito pidättää oikeuden poistaa sopimattomat viestit ja estää kirjoittajaa kommentoimasta.

Sähköpostiosoitteesi

Toimituksen valinnat

Toimituksen valinnat

Demokraatti

päätoimittaja: Petri Korhonen
Lähetä juttuvinkki →

Toimitus: PL 338, 00531 Helsinki, puh. 09 701 041

Arbetarbladet

chefredaktör: Topi Lappalainen
Kontakt →

Redaktion: Broholmsgatan 18-20 C, 00531 Helsingfors

Tietosuoja-asetukset

2018 DEMOKRAATTI
TIETOSUOJA- ja REKISTERISELOSTE