Palkittu politiikan aikakauslehti
72€/6kk

Politiikka

“Tukikirje ei helpottanut oloa” – Stubb valitti HSTV:llä: “Yhdellä puolueella ei ole kaikkea valtaa”

Alexander Stubb toteaa, ettei ole lähtemässä mihinkään muihin tehtäviin.

Kokoomuksen puheenjohtaja Alexander Stubb hakee sinnikkäästi jatkopestiä Lappeenrannan puoluekokouksessa tukikirjekohusta huolimatta.

– Totta kai olen ehdolla, tehtävä on vasta aloitettu, hän vakuutti HSTV:n haastattelussa.

Stubb kiistää yhä, ettei pyytänyt tukikirjettä. Hän muotoili haastattelussa, että idea siitä syntyi kentällä ”monen ihmisen vaikutuksen kautta. Stubb myönsi, että tukikirje oli epäonnistunut, kun sillä oli tarkoitus antaa Stubbille työrauha kehysriihen alla.

Stubb sanoi elävänsä kovassa paineessa jo valtiovarainministerin talouspäätösten kanssa, eikä tukikirje helpottanut oloa menneellä viikolla.

Kokoomusväestä osa on kritisoinut Stubbia viime aikoina kovin sanoin muun muassa liian löysästä talouspolitiikasta hallituksessa. Stubb sanoo HSTV:llä tunnistavansa kritiikin.

– Yhdellä puolueella ei ole kaikkea valtaa ja se tarkoittaa kompromissien tekemistä, hän valitti.

Stubb ei ole vielä saanut vastaehdokkaita puheenjohtajakilpaan. Istuva puheenjohtaja pitää todennäköisenä ja hyvänäkin, että näin tapahtuu.

Lisää aiheesta

– Se on hyvä, se on demokratiaa ja avoimuutta, hän muotoili HSTV:llä.

Jaa tämä artikkeli

Kommentit

Artikkeleita voi kommentoida yhden vuorokauden ajan julkaisuhetkestä. Kirjoita asiallisesti ja muita kunnioittaen. Ylläpito pidättää oikeuden poistaa sopimattomat viestit ja estää kirjoittajaa kommentoimasta.

Sähköpostiosoitteesi

Toimituksen valinnat

Demokraatti

päätoimittaja: Petri Korhonen
Lähetä juttuvinkki →

Toimitus: PL 338, 00531 Helsinki, puh. 09 701 041

Arbetarbladet

chefredaktör: Topi Lappalainen
Kontakt →

Redaktion: Broholmsgatan 18-20 C, 00531 Helsingfors

Tietosuoja-asetukset

2018 DEMOKRAATTI
TIETOSUOJA- ja REKISTERISELOSTE