Politiikka
4.1.2021 16:49 ・ Päivitetty: 4.1.2021 16:49
Tuleeko uusia rajoituksia virusmuunnoksen takia? – hallitus käy neuvonpitoa torstaina
Uudesta koronavirusmuunnoksesta odotetaan lisää tietoa ennen kuin hallitus voi tehdä päätöksiä uusien rajoitustoimien tarpeellisuudesta.
Näillä näkymin päätöksiä mahdollisista lisärajoituksista ei tiettävästi tehdä tällä viikolla. Keskustelua aiheesta varaudutaan kuitenkin käymään torstaina valtioneuvoston istunnon yhteydessä, hallituslähde kertoi STT:lle maanantaina.
Terveyden ja hyvinvoinnin laitos (THL) kertoi maanantaina, että Suomessa on havaittu yhteensä 17 muuntunutta koronavirustartuntaa, näistä 14 on uusia. Kaikilla uusilla sairastuneilla on todettu Britanniassa viime aikoina levinnyt uusi virusmuunnos.
Pääministeri Sanna Marin (sd.) sanoi eilen Ylen Radio Suomen pääministerin haastattelutunnilla, että Suomessa voidaan tarvita nykyistä voimakkaampia koronarajoituksia Britanniassa levinneen ärhäkämmän virusmuunnoksen vuoksi.
Hänen mukaansa hallitus on pyytänyt arvioita siitä, millä tavalla virusmuunnos vaikuttaa Suomen koronastrategiaan ja olisiko sitä syytä päivittää.
Paine kaikkien Suomeen tulevien testaamiseksi kasvaa.
Hallituslähteestä kerrottiin maanantaina, että strategian päivitystarpeisiin vaikuttaa muun muassa, mitä tietoa virusmuunnoksen tartuttavuudesta eri ikäryhmissä saadaan.
Lisää aiheesta
Jos osoittautuu, että lapset ja nuoret sairastuvat virusmuunnokseen paljon herkemmin ja kenties myös levittävät sitä herkemmin, voidaan joutua pohtimaan esimerkiksi etäopetukseen siirtymistä.
Se tiedetään jo, että Britanniassa havaittu uusi koronavirusmuunnos voi tarttua ja levitä aiempaa nopeammin. Sitä on myöskin havaittu useissa Euroopan maissa. Suomen rajalla tapahtuva terveysturvallisuuden varmistaminen korostuu siten entisestään.
Hallituslähteen mukaan paine kaikkien Suomeen tulevien matkustajien testaamiseksi kasvaa, sillä se on ainoa tapa varmistaa, mitä viruskantaa tulijoilla mahdollisesti on.
Matkustajalentoliikenne Britanniasta Suomeen on keskeytetty.
THL:n mukaan siihen, kuinka vakavan terveysuhkan koronavirusmuunnokset mahdollisesti aiheuttavat, vaikuttaa merkittävästi se, saadaanko tartuntaketjut jäljitettyä.
– Tällä hetkellä näyttää siltä, että muuntuneen koronaviruksen aiheuttamat tautitapaukset ovat aika hyvin kontrollissa ja tiedossa ja ihmiset karanteenissa, mutta saattaa toki olla tapauksia, joita ei ole vielä löydetty, johtava asiantuntija Jari Jalava THL:stä sanoo STT:lle.
Jalavan mukaan koronaepidemian hallinnan yleinen onnistuminen vaikuttaa myös uuden virusvariantin leviämisen estämiseen.
Uudet koronavirusmuunnoksen aiheuttamat tartunnat liittyvät pääosin Britanniassa tai muualla ulkomailla matkustukseen 7.–20. joulukuuta. Kaikki uudet tapaukset on todettu Uudellamaalla ja Kymenlaaksossa.
THL suosittelee, että jokainen Britanniassa tai Etelä-Afrikassa 7. joulukuuta tai sen jälkeen oleskellut hakeutuu koronatestiin heti saapumisen jälkeen, vaikka olisi oireeton tai jo käynyt testissä.
Matkustajalentoliikenne Britanniasta Suomeen on keskeytetty ensi maanantaihin asti. Hallitus suosittaa edelleen välttämään kaikkea tarpeetonta matkustamista maihin, joihin Suomessa kohdistuu maahantulon rajoituksia.
STT–Saila Kiuttu
Kommentit
Artikkeleita voi kommentoida yhden vuorokauden ajan julkaisuhetkestä. Kirjoita asiallisesti ja muita kunnioittaen. Ylläpito pidättää oikeuden poistaa sopimattomat viestit ja estää kirjoittajaa kommentoimasta.
Lisää aiheesta
Politiikka
3.1.2021 15:22
Marin huolissaan Britannian koronamuunnoksesta – vihjasi Ylellä, että Suomi saattaa joutua muuttamaan strategiaansa
Kotimaa
4.1.2021 14:04
Pitäisikö rokotteiden annosväliä pidentää tai annoksia puolittaa rokotusten nopeuttamiseksi? – Olli Vapalahti vastaa kuumiin kysymyksiin
Kotimaa
4.1.2021 11:52
Muuntunut brittivirus on nyt löydetty kaikkiaan 17:ltä – kaikki uudet tapaukset Uudellamaalla ja Kymenlaaksossa
