Palkittu politiikan aikakauslehti
72€/6kk

Ulkomaat

Tuli roihahti Venäjän ainoalla lentotukialuksella – ainakin kymmenen loukkaantui

Lentotukialus Admiral Kuznetsov arkistokuvassa vuodelta 2016.

Venäjällä ainakin kymmenen ihmistä loukkaantui torstaina tulipalossa, joka syttyi Murmanskissa korjattavana olevalla Admiral Kuznetsov -lentotukialuksella, kertoivat venäläiset uutistoimistot. Loukkaantuneista kuuden kerrottiin olevan tehohoidossa.

DEMOKRAATTI/STT

Demokraatti

Uutistoimistojen mukaan palo syttyi hitsaustöiden yhteydessä. Aluksella oli tulipalon alkaessa arviolta 400 ihmistä.

Venäjän teollisuusministeriöstä kerrottiin uutistoimisto AFP:lle, että viranomaiset osallistuvat palon syttymissyyn tutkintaan ja vahinkojen arviointiin.

Venäjän ainoa lentotukialus on ollut korjattavana Murmanskissa jo yli kaksi vuotta. Se kärsi vaurioita myös syksyllä 2018, kun nostokurki kaatui aluksen kannelle. Lentotukialuksen on ollut määrä palata palveluskäyttöön vuonna 2021.

300-metrinen Admiral Kuznetsov on Venäjän laivaston lippulaiva. Se laskettiin vesille 1985, mutta otettiin palveluskäyttöön vasta kymmenen vuotta myöhemmin.

Jaa tämä artikkeli

Kommentit

Artikkeleita voi kommentoida yhden vuorokauden ajan julkaisuhetkestä. Kirjoita asiallisesti ja muita kunnioittaen. Ylläpito pidättää oikeuden poistaa sopimattomat viestit ja estää kirjoittajaa kommentoimasta.

Sähköpostiosoitteesi

Toimituksen valinnat

Toimituksen valinnat

Demokraatti

päätoimittaja: Petri Korhonen
Lähetä juttuvinkki →

Toimitus: PL 338, 00531 Helsinki, puh. 09 701 041

Arbetarbladet

chefredaktör: Topi Lappalainen
Kontakt →

Redaktion: Broholmsgatan 18-20 C, 00531 Helsingfors

Tietosuoja-asetukset

2018 DEMOKRAATTI
TIETOSUOJA- ja REKISTERISELOSTE