Tarkoitan siis SDP:n varapuheenjohtajan Matias Mäkysen ”poikkeukselliseksi” leimattua kesyä kritiikkiä SDP:n talouslinjan liiallisesta sitoutumisesta valtiovarainministeriön epäonnistuneiksi osoittautuneisiin arvioihin sekä eduskuntaryhmän puheenjohtaja Tytti Tuppuraisen vastausta, jossa keskustelu vietiin saman tien asiasta henkilön motiiveihin.

Ja siinä se sitten taas kerran olikin.

Voisimme kuitenkin yrittää hieman enemmän. Asioista perusteellisemmin ja syvemmin puhuminen motivoi jäsenistöä, tekee puolueesta kiinnostavamman ja ainakin voimme paremmin ymmärtää itse ja siten myös kertoa eteenpäin sitä, mitä olemme yhdessä yrittämässä.

Tämä on nykyisessä pääkirjoitusilmapiirissä vähintään lyhyellä aikavälillä poliittisesti tarkoituksenmukaista ja sillä voi saada kabineteissa tärkeinä pidetyiltä henkilöiltä rapsutusta, mutta asiaa kannattaa pohtia toisenkin kerran.

MUUTAMA perusasia on hyvä selventää. Kukaan ei ajattele velan olevan jokin itseisarvo tavoiteltava asia itsessään.

Jos voisimme tehdä kaikki tarpeelliset investointimme niin tulevaisuuteen kuin jokapäiväiseen kulutukseemme tulorahoituksella, se olisi varmasti kaikkien mielestä hyvä asia.

Velkaa ei missään nimessä kannata haalia enempää kuin on tarkoituksenmukaista, koska korkotaso voi muuttua, lyhennykset tulevat maksettaviksi ja niin edelleen.

Samalla on selvää, että velka on erinomainen työkalu ja valtio paljon jopa yrityksiä parempi sitä käyttämään. Yritykset käyttävät velkaa tulevaisuusinvestoinneissaan, ja se on normaali työkalu toiminnan kehittämisessä.

Kun ostetaan tulevaisuudessa säästöjä tai suurempia voittoja tuottava laite, panostetaan osaamiseen tai tehdään sijoituksia, velkaa voidaan ottaa runsaastikin, jos tuotto-odotus on hyvä.

Tämän ajattelun soisi leviävän myös valtiontaloudesta käytävään keskusteluun.

Valtion velkakestävyydestä on syytä kantaa huolta, mutta samalla pitää muistaa, että valtion velanhoitokyky on sekin toista luokkaa kuin vahvallakaan yrityksellä. Bruttovelka ja nettovelka ovat eri asioita. Valtiolla on verotusoikeus ja omaisuutta.

Omaisuutta (joka käy myös vakuutena) voi myös kasvattaa esimerkiksi rakentamalla Norjan tapaan ns. valtioiden sijoitusrahastoa. Olisiko tästä uudeksi avaukseksi – omaisuustulojen lisäämisestä?

YMMÄRRÄN, jos poliittinen tilanne arvioidaan sellaiseksi, että velasta tunteetta ja työkaluna puhuminen on niin epäsuosittua, että sitä kannattaa välttää – oli itse asia sitten miten vain.

Puolueemme haastoi kaikkien aikojen suosituimmalla puheenjohtajallaan nyt surkeaa talouskehitystä tuottavaa kamreeriajattelua viime vaaleissa – ja putosimme paalupaikalta kolmostilalle.

Ja jos emme saa kannatusta koska linjamme – syystä tai ei – leimattaisiin liian radikaaliksi, emme voi korjata nykyhallituksen aikaansaamia vahinkoja sitäkään vähää mitä varovaisemmalla politiikalla voisimme.

Kaikki nämä asiat voivat olla yhtä aikaa totta. Siksi niistä olisikin syytä käydä rehellinen keskustelu. Lipposen-Tuomiojan linjataisteluiden ajassa oli ongelmansa, mutta toisaalta se teki puolueesta mielenkiintoisen ja tärkeän tuntuisen.

Asioista puhuttiin ja niitä punnittiin. Ja lopulta kaikki mahtuivat päättäviin pöytiin, kun Suomi nousi kohisten sosialidemokraattien johtamana silloisen porvarihallituksen aiheuttaman talouskatastrofin jälkeen.