Palkittu politiikan aikakauslehti
72€/6kk

Ulkomaat

”Tuomioistuimen eteen on tuotu spekulatiivisia syytöksiä, joita todistusaineisto ei tue” – Trump hävisi oikeusjuttunsa Pennsylvaniassa

LEHTIKUVA / AFP Mandel Ngan

Yhdysvaltain presidentti Donald Trump on hävinnyt tärkeän oikeusjuttunsa Pennsylvaniassa, jossa presidentin edustajat yrittivät estää osavaltiossa presidentinvaaleissa annettujen äänten virallisen vahvistuksen. Asiasta kertovat muun muassa Bloomberg sekä CNN:n ankkuri Jim Sciutto Twitterissä.

DEMOKRAATTI/STT

Demokraatti

Tärkeän vaa’ankieliosavaltion voittajaksi nousi demokraattien Joe Biden, joka on suurten mediatalojen ennusteiden pohjalta julistettu presidentinvaalien voittajaksi. Biden voitti Pennsylvanian 20 valitsijaa saamalla yli 80 000 ääntä enemmän kuin vastaehdokkaansa.

Pennsylvanian hylkäyspäätöksen tehneen liittovaltion tuomarin mukaan Trumpin kampanjaväellä ei kuitenkaan ollut esittää todistusaineistoa vaalivilpistä.

– Tämän tuomioistuimen eteen on tuotu äärimmilleen venytettyjä laillisia argumentteja sekä spekulatiivisia syytöksiä, joita todistusaineisto ei tue. Amerikan Yhdysvalloissa tällä tapaa ei voi perustella äänioikeuden viemistä edes yhdeltä ainoalta äänestäjältä, puhumattakaan siitä, että se vietäisiin väestöltään kuudenneksi suurimman osavaltion kaikilta äänestäjiltä, tuomari Matthew Brann sanoi päätöksessään.

Trump haukkui tuomarin Twitterissä

Presidentti Trump hyökkäsi päätöksen jälkeen tuomaria vastaan kovasanaisesti Twitterissä ja väitti ettei ole yllättynyt päätöksestä, koska tuomari “ei ole hänen ystävänsä”. CNN:n mukaan tuomari Brann on tunnettu republikaani.

Trump ilmoitti myös Twitterissä valittavansa päätöksestä.

Pian tuomarin päätöksen jälkeen myös Pennsylvanian republikaanisenaattori Pat Toomey onnitteli Bidenia vaalivoitosta. Toomey otti tässä eri linjan kuin valtaosa republikaanien senaattoreista, jotka ovat tukeneet Trumpin väitteitä vaalivilpistä.

Trump voittanut vain muutamia pieniä oikeusjuttuja

Valtakunnallisesti Bidenin katsotaan voittaneen 306 valitsijaa, kun voittoon tarvitaan 270. Trump on saanut taaksensa 232 valitsijaa. Ääniä Bidenin arvioidaan haalineen yli kuusi miljoonaa istuvaa presidenttiä enemmän.

Istuva presidentti on kieltäytynyt tunnustamasta tappiotaan. Trump on pyrkinyt kääntämään tuloksen muuksi lukuisilla oikeusjutuilla sekä vetoamalla osavaltioiden republikaanijohtajiin, jotta nämä kumoaisivat äänestystulokset.

CNN:n mukaan Pennsylvanian vaalituloksen haastaminen oli ainakin toistaiseksi viimeinen merkittäviä äänimääriä koskeva oikeusjuttu, jossa Trumpin kampanja on pyrkinyt haastamaan vaalitulosta.

Kanavan mukaan se oli samalla jo 30. kerta, kun Trumpin kampanja on hävinnyt tai vetänyt pois presidentinvaaleihin liittyvän oikeusjutun. Toistaiseksi Trumpin tukijat ovat onnistuneet voittamaan vain kaksi vaaleihin liittyvää oikeusjuttua. Ne ovat koskeneet hyvin pientä osaa äänistä.

Yhdysvaltain vaaliviranomaisten mukaan mitään todisteita laajasta vilpistä ei ole löytynyt.

STT–Lassi Lapintie, Sanna Raita-aho

Uutista täydennetty Trumpin tviitillä klo 11.54.

Jaa tämä artikkeli

Kommentit

Artikkeleita voi kommentoida yhden vuorokauden ajan julkaisuhetkestä. Kirjoita asiallisesti ja muita kunnioittaen. Ylläpito pidättää oikeuden poistaa sopimattomat viestit ja estää kirjoittajaa kommentoimasta.

Sähköpostiosoitteesi

Toimituksen valinnat

Toimituksen valinnat

Demokraatti

päätoimittaja: Petri Korhonen
Lähetä juttuvinkki →

Toimitus: PL 338, 00531 Helsinki, puh. 09 701 041

Arbetarbladet

chefredaktör: Topi Lappalainen
Kontakt →

Redaktion: Broholmsgatan 18-20 C, 00531 Helsingfors

Tietosuoja-asetukset

2018 DEMOKRAATTI
TIETOSUOJA- ja REKISTERISELOSTE