Lievonen muistutti säätiön raportin tiedotustilaisuudessa aamupäivällä Helsingissä, että yksinasuminen on nykypäivän Suomessa erittäin yleistä.

Suomessa on 1,25 miljoonaa yksinasuvaa eli 45 prosenttia kaikista asuntokunnista. Vielä 1960-luvulla yksinasuvia oli vain muutamia satojatuhansia. Kyseessä onkin suuri väestöllinen muutos ja yleinen ilmiö teollisuusmaissa.

Yksinasuva on henkilö, joka asuu yhden hengen kotitaloudessa. Ryhmä on hyvin moninainen. Osalla menee hyvin, osalla huonommin.

Hänen mukaansa yksinasuminen nousi hetkellisesti agendalle vuosina 2014-2015. Tuolloin myös puolueet huomioivat sen. Esimerkiksi SDP:n naisjärjestön vaaliohjelmassa 2015 puhuttiin yksinasuvista. Sittemmin asia kuitenkin Lievosen mukaan hävisi näkyvän valtakunnan politiikan areenalta.

Tiettyä tietopohjaa vahvistavia selvityksiä yksinasuvista kuitenkin syntyi. Esimerkiksi THL teki 2014 selvityksen yksinasuvien hyvinvoinnista. 2018 valtioneuvoston kanslia julkaisi kattavan selvityksen yksinasumisesta.

Suuri kuolleisuus pysäyttivin tieto raportin laatijalle

Lievonen kertoi, että yksinasuvilla on ei-yksinasuviin verrattuna enemmän hyvinvointiin liittyviä riskejä.

Hänelle itselleen pysäyttävin tieto oli, että työikäisissä ihmisissä kuolleisuus on huomattavasti korkeampi yksinasuvilla kuin ei yksinasuvilla. Myös vakavaa masennusta on moninkertaisesti yksinasuvilla verrattuna ei-yksinasuviin. Lisäksi yksinasuvilla on kaksi kertaa enemmän yksinäisyyden kokemusta.

Lievonen muistutti samalla, että yksinasuvissa on paljon terveitä ja hyvin toimeentulevia ihmisiä.

Keskimäärin yksinasuvien toimeentulo ja varallisuus ovat kuitenkin heikompia kuin ei-yksinasuvilla. Myös köyhyys- ja syrjäytymisriski on näin ollen suurempi.

Lievosen mukaan verotus ja sosiaaliturva eivät kaikilta osin kohtele yksinasuvia tasavertaisesti. Yksinasuvan on esimerkiksi huomattavasti vaikeampi saada työasuntovähennys kuin perheellisen.

Korona jäädytti hyvinvointia kannattelevia tekijöitä

Väestöliiton kyselyn mukaan yksinasuvista puolet koki, että eläminen ja asuminen on liian kallista. Heillä on moninaisia epätasa-arvon kokemuksia.

– Koronakriisin aikana on nähty, että yksinasuvat ovat olleet haavoittuvammassa asemassa kuin ei-yksinasuvat.

Esimerkiksi Kelan mukaan työttömyyden iskiessä köyhyysriski yksinasuvilla on suurempi. Myös työhyvinvointi on ollut muita ryhmiä huonompi etätyön kuormittaessa.

Lievonen tiivisti, että koronan aikana tekijät, jotka kannattelevat ihmisten henkistä hyvinvointia ovat olleet jäissä. Näitä ovat vaikkapa harrastukset, seurakunta ja ystävien tapaamiset.

– Hyvinvointivaltio ei aktiivisesti paranna tai erityisesti huomioi yksinasuvien asemaa.

Väestön vanheneminen ja moninaistuminen on Lievosen mukaan suuri trendi.

– Yksinasuminen on yleistynyt niin vahvasti 2000-luvulla, että se herättää yksinkertaisesti kysymyksen, tulisiko politiikan seurata ja reagoida tällaiseen suureen väestölliseen muutokseen.

Asiaa pitäisi tarkastella myös sosiaalipoliittisesta näkökulmasta.

– Koska yksinasumiseen liittyy sosioekonomisia riskejä, jotka altistavat esimerkiksi köyhyydelle ja syrjäytymiselle, siihen kannattaisi yrittää puuttua.

Kyse on yhtä lailla tasa-arvosta.

– Jos yhteiskunnassa esiintyy eriarvoisuutta ja yhteiskunta ei ikään kuin spontaanisti kansalaisyhteiskunnan tai markkinoinnin keinoin pysty eriarvoisuutta vähentämään, olisi aivan oikeutettua ja järkevää käyttää valtiota työkaluna eriarvoisuuden vähentämiseen.

Parlamentaarinen komitea pystyyn

Raportin perustella Lievonen suosittelee, että yksinasumista käsiteltäisiin eduskuntaan perustettavassa parlamentaarisessa komiteassa. Maalina olisi yhdenvertaisuus. Perustettavan parlamentaarisen komitean työ olisi hyvä kytkeä sosiaaliturvauudistukseen.

– Suomi voisi olla tässä suunnannäyttäjä muulle maailmalle.

Yksinasuminen pitäisi huomioida myös nykyistä paremmin erilaisissa julkisissa hyvinvointipalveluissa.

Asuntopoliittisin keinoin puolestaan pitäisi varmistaa, että yksinasuville riittää asuntoja. Tähän liittyy muun muassa kuntien kohtuuhintainen asuntotuotanto sekä yhteisöllisen asumisen edistäminen. Myös asumisen verotusta voitaisiin Lievosen mukaan tarkastella.

Raportin julkaisutilaisuudessa kommenttipuheenvuoron käytti muun muassa SDP:n kansanedustaja Anneli Kiljunen.

– Toivon, että tämän raportin ja sen julkisuuden seurauksena yksinasuvien ja -elävien ihmisten tilanteesta ja elämästä syntyisi vahvempaa yhteiskunnallista keskustelua ja tästä seuraisi juuri niitä jatkotoimenpiteitä, joita raportti on antanut, Kiljunen sanoi.

Lievosen tavoin Kiljunenkin painotti, että yksinasuvien ryhmä on moninainen.

– Yksinasuminen ei välttämättä ole huono-osaisuutta, mutta se on riski huono-osaisuudelle, köyhyydelle, syrjäytymiselle ja terveydelle. Tämän takia tämä asia ei ole noussut yhteiskuntapoliittiseen keskusteluun, kun sitä ei välttämättä tunnisteta esimerkiksi poliittisessa keskustelussa, Kiljunen sanoi.

Kiljunen vaati yksinasuvien asioiden nostamista näkyviksi.

Kiljusella on taustaa sosiaalityöntekijänä. Hänen kokemuksensa mukaan yksinasuvien syrjäytyneiden miesten näkyminen sosiaalityön arjessa oli kaikkein vahvinta.

– Kun näistä tilanteista yritettiin selviytyä elämässä eteenpäin, yksinasuminen ja -eläminen ja siihen liittyvä psyykkinen hyvinvointi ja pahoinvointi tekivät tästä ihmisille entistä vaikeampaa.

Kun ihmiset ikääntyvät Suomessa, yksinelävillä ei välttämättä ole ketään läheistä, johon voisi tukeutua, Kiljunen muistutti.

– Jos he sairastuvat esimerkiksi vakavasti ja tarvitsevat palveluita, heidän mahdollisuutensa saada palveluita on entistä vaativampaa ja vaikeata. He myös jäävät kotiin, koska he syrjäytyvät ja erkaantuvat yhteiskunnasta herkästi eikä heitä löydetä palveluiden pariin… Ei ole läheistä tai omaista, joka tuo huoli-ilmoituksen palvelujärjestelmään.