Palkittu politiikan aikakauslehti
72€/6kk

Politiikka

Tuore kysely: kansan tuki Nato-jäsenyydelle hiipunut ennätyslukemista – ulkopolitiikan hoito ei saa kiitosta

LEHTIKUVA / HEIKKI SAUKKOMAA

Maanpuolustustiedotuksen suunnittelukunnan (MTS) tuoreen kyselyn mukaan suomalaisten mielipiteet turvallisuuspolitiikasta ja maanpuolustuksesta ovat pysyneet melko vakaina.

DEMOKRAATTI/STT

Demokraatti

Kansalaisten tuki Nato-jäsenyydelle ja maanpuolustustahto ovat yhä korkeita, vaikka parin vuoden takaiset ennätyslukemat näyttävät jääneen toistaiseksi historiaan.

Ehkä selkein yksittäinen muutos koskee ulkopolitiikkaa, jota piti hyvin hoidettuna 67 prosenttia vastaajista. Luku on kyselyiden alhaisin sitten vuoden 2016 ja selvä pudotus viime vuoden 79 prosentista, joka oli korkein lukema yli vuosikymmeneen.

Luottamus puolustuspolitiikan hoitoon laski myös viime vuodesta, mutta huomattavasti vähemmän. Puolustuspolitiikkaa piti hyvin hoidettuna 78 prosenttia vastaajista.

SUOMEN Nato-jäsenyyteen ilmoitti suhtautuvansa myönteisesti 82 prosenttia vastaajista, mikä on kuusi prosenttiyksikköä vähemmän kuin viime vuoden kyselyssä. Myös käsitys puolustusliiton myönteisestä vaikutuksesta Suomen turvallisuuteen on laskenut.

Nato on kuitenkin tässä suhteessa edelleen kirkkaasti kärjessä, kun sitä verrataan turvallisuuden tuottajana EU:hun, YK:hon tai Etyjiin.

Epäröinti näyttäisi lisääntyneen myös suhteessa johtavaa Nato-maahan Yhdysvaltoihin. Vielä viime vuonna 53 prosenttia MTS-kyselyn vastaajista katsoi Yhdysvaltain vaikuttavan myönteisesti Suomen turvallisuuteen, tänä vuonna enää 44 prosenttia. Toisaalta hyvin selvä enemmistö suhtautuu yhä myönteisesti Suomen sotilaalliseen yhteistyöhön Yhdysvaltain kanssa.

JOKAVUOTISEN MTS-kyselyn kenties seuratuin kysymys koskee maanpuolustustahtoa, eli halua vastata hyökkäykseen aseellisesti, vaikka tulos olisi epävarma. Kyllä-vastausten osuus oli tällä kertaa 78 prosenttia, mikä oli lähes sama kuin viime vuonna (79%). Lasku vuosien 2021-22 huippulukemista (83%) näyttää siis tasaantuneen.

Valtiontalouden säästöpuheiden keskellä puolustusmäärärahojen lisäämistä kannattavien osuus on laskenut viime ja toissavuoden lähes 60 prosentista 51 prosenttiin. Kolmannes vastaajista pitäisi menot ennallaan, ja vain kuusi prosenttia vilauttaisi Puolustusvoimille leikkaussaksia.

Paljon puhuttu länsimaiden sotaväsymys Ukrainaan ei näytä MTS-kyselyn perusteella iskeneen suomalaisiin.

Vaikka avustushalu on jatkanut hienoista laskua, selvästi yli 80 prosenttia vastaajista pitäisi EU:n ja Suomen Ukrainalle antaman aseellisen ja taloudellisen avun sekä Venäjän vastaiset pakotteet vähintään nykytasolla. Kyselyn perusteella miehet kannattavat Ukrainan sotilaallisen ja taloudellisen avun lisäämistä selvästi naisia enemmän.

Kehitys Venäjällä ja sen hyökkäyssota Ukrainassa ovat säilyttäneet kärkisijansa suomalaisten suurimpina huolenaiheina. Kaukana takana tulevat esimerkiksi yhteiskunnallinen vastakkainasettelu tai ilmastonmuutos, joiden rinnalle on noussut, mahdollisesti repivän presidentinvaalikamppailun ansioista, huoli kehityksestä Yhdysvalloissa.

VAJAAT 60 prosenttia vastaajista arvioi suomalaisten elävän tulevina vuosina nykyistä turvattomammassa maailmassa ja sotilaallisen tilanteen muuttuvan Suomen lähialueilla entistä uhkaavammaksi. Yli neljä viidestä vastaajasta ilmoitti kuitenkin luottavansa erittäin tai melko paljon Puolustusvoimien kykyyn puolustaa Suomea erilaisia sotilaallisista uhkia vastaan.

Suomen varautuminen eri uhkiin arvioidaankin parhaaksi juuri aseellisen hyökkäyksen osalta, vaikka sen kuten muidenkin uhkakuvien osalta vastaajien arvio Suomen varautumisesta laski MTS:n kyselyssä lähes kautta linjan.

Suomen nykyisen miehille pakollisen ja naisille vapaaehtoisen asevelvollisuusjärjestelmän muuttamiseen ei näytä tulevan lisäpainetta julkisesta mielipiteestä. Neljä viidestä vastaajasta tukee aiempien vuosien tavoin nykyjärjestelmää, kun sille vaihtoehdoksi esitetään valikoiva asevelvollisuus tai ammattiarmeija.

NYKYJÄRJESTELMÄN kannatus putoaa 50 prosentin tuntumaan, jos vaihtoehdoksi tarjotaan miesten ja naisten yhteinen asevelvollisuus. Viimeksi mainittua kannattaa pakollisena tai vapaaehtoisena 38 prosenttia vastaajista.

Huomattavaa on kuitenkin se, ettei etumatka miesten yleisen asevelvollisuuden hyväksi ole kaventunut kyselyissä lainkaan enää kolmeen vuoteen.

Taloustutkimuksen toteuttamaan MTS-kyselyyn haastateltiin syys-lokakuussa 1  112:ta vastaajaa, puolet henkilökohtaisesti ja puolet internet-paneelin välityksellä. Vastaajat olivat Manner-Suomesta, iältään 15-79-vuotiaita. Tutkimuksen virhemarginaali on koko väestön osalta 3,2 prosenttiyksikköä suuntaansa.

Jaa tämä artikkeli

Kommentit

Artikkeleita voi kommentoida yhden vuorokauden ajan julkaisuhetkestä. Kirjoita asiallisesti ja muita kunnioittaen. Ylläpito pidättää oikeuden poistaa sopimattomat viestit ja estää kirjoittajaa kommentoimasta.

Sähköpostiosoitteesi

Toimituksen valinnat

Toimituksen valinnat

Demokraatti

päätoimittaja: Petri Korhonen
Lähetä juttuvinkki →

Toimitus: PL 338, 00531 Helsinki, puh. 09 701 041

Arbetarbladet

chefredaktör: Topi Lappalainen
Kontakt →

Redaktion: Broholmsgatan 18-20 C, 00531 Helsingfors

Tietosuoja-asetukset

2018 DEMOKRAATTI
TIETOSUOJA- ja REKISTERISELOSTE