Työväen arkiston vastikään eläkkeelle siirtynyt erikoistutkija Risto Reuna arvioi väitöskirjassaan ”Ei tullutkaan vallankumousta” – sotasukupolvi, joka esti kansandemokratian, että kesän 1946 tapahtumat olivat ratkaisevia suomalaisen kommunismin tulevaisuuden kannalta. Vaikka SKP/SKDL kasvatti valtaansa vielä tämänkin jälkeen, ammattiyhdistysliike pysyi vankasti sosialidemokraattien hallinnassa.

Kyseisenä kesänä Suomen kommunistinen puolue SKP taipui peruuttamaan Suomen Ammattiliittojen Keskusjärjestö SAK:n edustajakokouksen, jonka enemmistö oli jo sen käsissä. Vain hiukan myöhemmin SDP:n puoluekokous vahvisti, että sosialidemokraatit pysyvät itsenäisenä puolueena ja tannerilaisella linjalla.

Myös kommunistien masinoima mielenosoitusten offensiivi valtion virkakoneistoa vastaan jäi tuloksettomaksi, koska SAK kielsi siltä tuen. Maanlaajuinen mielenosoitusoffensiivi huipentui mielenosoitukseen 7.6.1946 eduskuntatalon edessä. 

Metalliliiton sihteeri teetti päivää ennen SAK:n työvaliokunnalla päätöksen, jolla ammattiyhdistysliike irtisanoutui mielenosoituksesta ja offensiivi kuivui kokoon. Laiton lakkoilu vaaransi ensiarvoisen sotakorvausteollisuuden tuotantoa.

– Se osoittautui kuitenkin ihan tussahdukseksi. Muutama viikko tapahtumien jälkeen seurasi SDP:n ylimääräinen puoluekokous. Kokouksessa puolueoppositio poistui paikalta, kun he eivät onnistuneet syrjäyttämään puolueen ”asevelijohtoa”. Näin SKP:n ei päässyt neuvottelemaan SDP:n puolueen yhdistämisestä SKDL:oon.

– Tällöin kommunistit pelasivat itsensä ulos, ja SDP säilytti linjansa.

Hän huomauttaa, että kaikissa Neuvostoliiton sateliiteissa, joissa toteutui niin sanottu ”kansanrintamademokratia”, sosialidemokraattiset puolueet ajettiin alas.

– Vuoden 1946 tapahtumien johdosta näin ei kuitenkaan käynyt Suomessa.

Suomen Metallityöväen liiton viides edustajakokous vuonna 1947. KUVA: Työväen arkisto

Reunan mukaan ratkaisevassa roolissa oli SDP:n hallinnassa pysynyt Metalliliitto, josta oli tullut maan selvästi merkittävin ammattiliitto, ei vähiten sotakorvaustuotannon ansiosta.

Hän korostaa kehityksen taustalla vaikuttaneen nuoremman sotasukupolven, jolla ei ollut kokemusta työelämästä. He valmistuivat ammattiin nopeasti. Vuoteen 1946 mennessä Suomessa vallitsi käytännössä täystyöllisyys.

– Äärivasemmiston työpaikkaylivalta kyllästytti uusia työntekijöitä, jotka tunsivat, että heidät syyllistettiin rivimiehinä venäläisten ampumisesta sodassa, Reuna kuvailee.

SDP:n asevelisosialistien politiikka koettiin läheisemmäksi ja nuoret työntekijät siirtyivät tukemaan Metalliliiton johtoa.

Käsiteltäessä kommunistien sotien jälkeen aiheuttamaa vallankumousuhkaa, useimmiten esiin nousee vuosi 1948. Toukokuussa 1948 kommunistit lähes käynnistivätkin vallankumoushankkeensa. Myös Reuna katsoo, että Suomi oli tuolloin veitsen terällä.

– Mutta vuoden 1946 tapahtumien jälkeen kommunistit olivat ajaneet itsensä niin nurkkaan, että vallankumous ei ollut mahdollinen ilman Neuvostoliiton tukea.

Hän viittaa Helsingin yliopiston poliittisen historian professorin Kimmo Rentolankin esittämään näkemykseen, jonka mukaan Neuvostoliiton johtaja Josif Stalin päätti olla puuttumatta Suomen asioihin, sillä Neuvostoliiton avulla tehty vallankumousyritys Suomessa olisi todennäköisesti vienyt muut Pohjoismaat Natoon.

– Stalin katsoi, että jos hän antaa Suomen kommunisteille luvan toteuttaa suunniteltu vallankaappaus Suomessa vuonna 1948, neuvostojoukot olisivat joutuneet puuttumaan suoraan Suomeen, Reuna pohtii.

FL Risto Reunan väitöstilaisuus pidetään perjantaina Turussa.

Juttua on päivitetty klo 14:51.