Palkittu politiikan aikakauslehti
72€/6kk

Ulkomaat

Tuoreet mielipidekyselyt Brexitistä ristiriidassa keskenään – Britannia päättää EU-jäsenyydestä tänään

Britanniassa äänestetään tänään siitä, jääkö maa EU:n jäseneksi vai ei.

Britanniassa tuoreimmat mielipidekyselyt viestivät ristiriitaisia tietoja brittien EU-kannoista.

Myöhään eilen illalla julkaistun tutkimuslaitos ComResin mielipidemittauksen mukaan EU-jäsenyyden kannattajat ovat kahdeksan prosenttiyksikön johdossa. Kyselyn tilasivat yhdessä ITV-kanava ja Daily Mail -lehti. Myös tutkimuslaitos YouGov kertoo EU-jäsenyyden kannattajien johtavan mittauksiaan, mutta hieman niukemmalla erolla.

Tulokset ovat ristiriidassa aiemmin eilen julkaistujen Opiniumin ja TNS:n mittausten kanssa, jotka viestivät EU:n hylkäämistä kannattavien olevan hienoisessa johdossa.

Sanomalehti Independent kirjoittaa, että mielipidemittausten ristiriitaiset tulokset kertovat siitä, että yksi tai useammat mielipidemittaajat ovat menneet mittauksissaan pahasti metsään.

Lehti muistuttaa, että mielipidekyselyjä tekevistä laitoksista suuri osa epäonnistui ennakoimaan esimerkiksi konservatiivien vaalivoiton viime vuonna.

Kyselyjen mukaan osa äänestäjistä on myös yhä valmiita vaihtamaan kantaansa.

Niukkoja eroja

Lisää aiheesta

ComResin mittauksen mukaan uurnille aikovista briteistä 54 prosenttia kannattaa ja 46 prosenttia vastustaa EU:ssa pysymistä. Edelliseen ComRes-kyselyyn verrattuna unionin kannattajat olivat kasvattaneet ja sen vastustajat menettäneet jalansijaansa kolme prosenttiyksikköä.

YouGovin mukaan EU-jäsenyyttä kannattaa 51 ja vastustaa 49 prosenttia. Edelliskyselyyn verrattuna jäämistä kannattavat olivat kasvattaneet osuuttaan kaksi prosenttiyksikköä ja EU:n hylkäämistä mielivät vastaavasti menettäneet osuuttaan kaksi prosenttiyksikköä.

Opinium-mielipidemittauksen mukaan Brexitiä eli lähtöä EU:sta kannatti 45 prosenttia ja unionissa pysymistä 44 prosenttia. TNS-mielipidemittauksessa Brexitiä kannatti 43 prosenttia ja vastusti 41 prosenttia.

ComResin mittausta lukuun ottamatta kaikki tuoreimmat Brexit-kyselyt ovat tuloksineen virhemarginaalissa, joka on tyypillisesti vastaavissa poliittisia kantoja selvittävissä kyselyissä kolme prosenttiyksikköä.

Britanniassa odotetaan ennen kansanäänestystä vielä yhden suuren mielipidemittauksen tuloksia. Ipsos MORI julkaisee kyselynsä tulokset tänään äänestysaamuna.

Jaa tämä artikkeli

Kommentit

Artikkeleita voi kommentoida yhden vuorokauden ajan julkaisuhetkestä. Kirjoita asiallisesti ja muita kunnioittaen. Ylläpito pidättää oikeuden poistaa sopimattomat viestit ja estää kirjoittajaa kommentoimasta.

Sähköpostiosoitteesi

Toimituksen valinnat

Demokraatti

päätoimittaja: Petri Korhonen
Lähetä juttuvinkki →

Toimitus: PL 338, 00531 Helsinki, puh. 09 701 041

Arbetarbladet

chefredaktör: Topi Lappalainen
Kontakt →

Redaktion: Broholmsgatan 18-20 C, 00531 Helsingfors

Tietosuoja-asetukset

2018 DEMOKRAATTI
TIETOSUOJA- ja REKISTERISELOSTE