Politiikka
6.3.2025 10:43 ・ Päivitetty: 6.3.2025 10:43
Tuppurainen lyö kasvun eväitä pöytään – siirtää yhden aiheen kokonaan syrjään
SDP:n eduskuntaryhmän puheenjohtaja Tytti Tuppurainen ottaa Facebookissa kantaa hallituksen huhtikuussa lähestyvään puoliväliriiheen.
Hän toteaa odotusten olevan kovat. Suomi tarvitsee kasvua.
Viime aikoina paljon julkisuudessa pyörineen perintöverokeskustelun hän siirtäisi syrjään kasvukeskustelusta.
– Perintöveron poisto ei vaikuttaisi kasvuun. Se ei ole edes veropopulismia, sillä rahan kerääminen luovutusvoittoverolla merkitsisi lisäveroja tavallisille perinnönsaajille. Harvalla on tilanne, että toimeentuloa jatketaan perinnön tuottamilla tuloilla, Tuppurainen kirjoittaa.
– Hankkeen hautaaminen on asiallista senkin vuoksi, että kasvavat puolustusmenot vaativat lisää rahaa. Maanpuolustus on yhteinen asia ja siksi sen rahoitusta ei saa kaataa pienituloisille ja palveluita tarvitseville. Tarvitsemme yhteiskuntasopimuksen puolustuksen taakan reilusta jakamisesta, hän jatkaa.
TUPPURAISEN mukaan talouskasvuun vaikutetaan rakenteellisilla toimilla, joiden vaikutus useimmiten toteutuu viiveellä. Hänen mielestään Varman toimitusjohtajan Risto Murron vetämän työryhmän kasvuraportti tunnistaa tämän useissa kohdin.
– Esimerkiksi panostus koulutukseen on viiveellä vaikuttava ja samalla välttämätön ottaen huomioon, että olemme jääneet OECD -maiden keskitasosta. Sama koskee myös maahanmuuton sujuvoittamista. Tarvitaan hallittua työperäistä maahanmuuttoa. Tässäkin tarvitaan ennakointeja, Tuppurainen näkee.
Hän kirjoittaa, että valtion suoraa rahoitusta tarvitaan erityisesti tutkimukseen, varsinkin sen perustutkimusvaiheeseen, korkeakouluille, vaiheeseen, jossa yrityksillä ei ole riittäviä kannusteita tutkimuspanostukseen.
– Kun taas on kysymys yritysten rahoituksesta, riskirahaa tarvitaan, kun yritykset haluavat skaalata ylöspäin kehittämiään tuotteita. Tässä ottaisin esille puheenjohtaja Lindtmanin yhdessä riskirahoituksen asiantuntija Timo Ahopellon kanssa tekemän aloitteen. Sen mukaan valtion osakesijoituksista saatavaa rahaa käytettäisiin kasvurahastojen kautta listaamattomiin yrityksiin, Tuppurainen sanoo.
Hän painottaa myös EU:n kauppapolitiikan avoimuuden rohkaisemista.
– EU on etenemässä kauppasopimuksiin Intian kanssa ja latinalaisessa Amerikassa. Maailmassa on vielä mahdollisuuksia, maailmassa on markkinoita Euroopalle.
TUPPURAINEN oli eilen mukana Ylen A-studiossa, jossa esiintyi myös muun muassa kokoomuksen eduskuntaryhmän puheenjohtaja Matias Marttinen.
Marttinen syytti SDP:tä sanoen, että sen veropolitiikka perustuu rajuihin veronkorotuksiin, jotka kohdistuisivat nimenomaan suomalaisiin yrittäjiin.
– Itse asiassa SDP:n mallissa kaikille niille, jotka tienaavat alle 90 000 euroa vuodessa, jää enemmän käteen meidän veronalennusmallilla kuin hallituksen mallilla. Se tukisi juuri ostovoimaa tällä hetkellä. Nyt pitäisi satsata siihen, että ihmisillä olisi luottamusta kuluttaa. Se on tällä hetkellä se ongelma…Sen sijaan, että riihestä lähetettäisiin viesti niille miljoonaperijöille ja kaikkein varakkaimmille omistajille, että taas on teidän vuoronne, Tuppurainen sanoi A-studiossa.
Kommentit
Artikkeleita voi kommentoida yhden vuorokauden ajan julkaisuhetkestä. Kirjoita asiallisesti ja muita kunnioittaen. Ylläpito pidättää oikeuden poistaa sopimattomat viestit ja estää kirjoittajaa kommentoimasta.