Palkittu politiikan aikakauslehti
72€/6kk

Ulkomaat

Turkin Erdoganin piina helpotti – terroristiksi leimattu presidentin kriitikko Fethullah Gülen kuoli

Lehtikuva / AFP
Imaami ja filosofi Fethullah Gülen (1941-2024) oli Turkin presidentin Erdoganin mielestä terroristi.

Turkin hallinnon kestoinhokki, presidentti Erdoganin verivihollisenaan pitämä imaami Fethullah Gülen on mediatietojen mukaan kuollut maanpaossa.

Demokraatti

Demokraatti

83-vuotias imaami ja filosofi kuoli turkkilaisten mediatietojen mukaan Yhdysvalloissa, missä hän oli asunut vuodesta 1999 asti terveyttään hoidattamassa.

Presidentti Recep Tayyip Erdogan on syyttänyt entistä liittolaistaan Gülenia Turkin vuoden 2016 sotilasvallankaappausyrityksen masinoimisesta. Pasifistiksi julistautunut Gülen itse kiisti osallisuutensa tapahtumiin, joissa kuoli kolmattasataa ihmistä.

Gülenin aikoinaan luomalla, etenkin nuorten koulutusta ja sosiaalisia uudistuksia puolustavalla Hizmet-liikkeellä arvellaan yhä olevan miljoonia kannattajia eri puolilla maailmaa. Alun perin liike ajoi Erdoganin tavoin Turkin nykyaikaistamista ja demokratisoimista, mutta myös suufilaista uskonnollisuutta.

Kovan linjan islamisteille mystinen ja elämäniloisempi suufilaisuus edustaa harhaoppisuutta.

ERDOGAN ja Gülen ajautuivat lopulliseen välirikkoon 2013, kun Gülenin kannattajien väitettiin masinoineen silloisen pääministeri Erdoganin hallintoon suuren korruptiotutkinnan. Sen seurauksena useita Erdoganin lähipiirin ihmisiä tuomittiin lahjonnasta ja julkisten varojen väärinkäytöstä.

Tämän jälkeen Gülenilla ei enää ollut paluuta Turkkiin. Erdogan nimitti häntä terroristiksi, ja ryhtyi puhdistamaan Hizmet-liikkeen jäseniä yhteiskunnan päättäjätehtävistä.

Hizmet-liikkeestä ei kuitenkaan ole syntynyt Turkkiin järjestäytynyttä poliittista oppositiota, vaan sen kannattajat ovat keskittyneet enemmän sosiaaliseen työhön ja kouluvaikuttamiseen.

Presidentin arvostelijoiden mukaan Erdogan on käyttänyt Gülemin liikettä keppihevosenaan ja tekosyynä kurinpidolle, vaikka todellista näyttöä gülemilaisten muodostamasta vallankumouksen uhasta ei ole ollut.

Jaa tämä artikkeli

Kommentit

Artikkeleita voi kommentoida yhden vuorokauden ajan julkaisuhetkestä. Kirjoita asiallisesti ja muita kunnioittaen. Ylläpito pidättää oikeuden poistaa sopimattomat viestit ja estää kirjoittajaa kommentoimasta.

Sähköpostiosoitteesi

Toimituksen valinnat

Toimituksen valinnat

Demokraatti

päätoimittaja: Petri Korhonen
Lähetä juttuvinkki →

Toimitus: PL 338, 00531 Helsinki, puh. 09 701 041

Arbetarbladet

chefredaktör: Topi Lappalainen
Kontakt →

Redaktion: Broholmsgatan 18-20 C, 00531 Helsingfors

Tietosuoja-asetukset

2018 DEMOKRAATTI
TIETOSUOJA- ja REKISTERISELOSTE