Palkittu politiikan aikakauslehti
72€/6kk

Ulkomaat

Turkin presidentti jatkoi uhittelua: “Meidän ei pitäisi hyväksyä terroristijärjestöjä tukevia Natoon”

AFP / LEHTIKUVA / ADEM ALTAN

Turkin presidentti Recep Tayyip Erdogan on jälleen esiintynyt jyrkkänä turkkilaismediassa Suomen ja Ruotsin mahdollisen Nato-jäsenyyden suhteen.

DEMOKRAATTI/STT

Demokraatti

Erdogan kertoo turkkilaisen Dünya-lehden mukaan, että Turkki jatkaa keskusteluja Nato-maiden ja Suomen kanssa. Erdogan sanoi keskustelevansa asiasta huomenna puhelimitse Suomen ja Britannian kanssa. Lisäksi Erdogan kertoo puhuvansa muun muassa Naton pääsihteeri Jens Stoltenbergin kanssa.

-  Meillä oli tänään pitkä keskustelu Alankomaiden pääministerin kanssa. Huomenna taas Englanti ja Suomi ovat pyytäneet keskustella kanssamme, joten me keskustelemme heidän kanssaan. Samoin keskustelemme Stoltenbergin kanssa. Jatkamme tietysti kaikkien näiden keskustelujen käymistä, jotta emme keskeytä puhelindiplomatiaa välillämme.

Erdogan kuitenkin sanoi Turkin olevan yhä sillä kannalla, ettei turvallisuusjärjestönä toimivaan Natoon tulisi hyväksyä maita, joita Turkki syyttää terrorismijärjestöjen tukemisesta.

Kommenteissaan Erdogan antoi ymmärtää, että Suomen ja Ruotsin jäsenyyden hyväksyntä olisi välillisesti jäsenyyden antamista terroristijärjestölle. Erdogan sanoo esittäneensä Turkin kannan asiaan selkeästi ja yksiselitteisesti.

Presidentin kanslia ei kommentoinut mahdollista keskustelua

Erdogan ei mainitse itse, kenen kanssa hänen on määrä keskustella lauantaina. Tasavallan presidentin kanslia ei myöskään lähtenyt kommentoimaan asiaa perjantaina.

-  Käytäntö on ollut se, että tiedotamme presidentin puheluista jälkikäteen, presidentin kansliasta kerrottiin sähköpostitse STT:lle perjantaina iltapäivällä.

Presidentti Sauli Niinistö sanoi torstaina olevansa valmis itsekin osallistumaan ratkaisun hakemiseen Suomen ja Ruotsin Nato-jäsenyyttä koskevaan kiistaan Turkin kanssa. Hän myös kertoi yhteyksiä Turkin kanssa olleen jo monen kanavan kautta.

-  Minä osallistun myös. En voi sanoa tarkkaan, missä tai milloin, mutta sen jälkeen kun (Turkin vaatimukset) on selvitetty tarkkaan, uskon, että myös korkeamman tason yhteydenpito on tarpeen, Niinistö sanoi torstaina Washingtonin-vierailunsa yhteydessä.

Jaa tämä artikkeli

Kommentit

Artikkeleita voi kommentoida yhden vuorokauden ajan julkaisuhetkestä. Kirjoita asiallisesti ja muita kunnioittaen. Ylläpito pidättää oikeuden poistaa sopimattomat viestit ja estää kirjoittajaa kommentoimasta.

Sähköpostiosoitteesi

Toimituksen valinnat

Toimituksen valinnat

Demokraatti

päätoimittaja: Petri Korhonen
Lähetä juttuvinkki →

Toimitus: PL 338, 00531 Helsinki, puh. 09 701 041

Arbetarbladet

chefredaktör: Topi Lappalainen
Kontakt →

Redaktion: Broholmsgatan 18-20 C, 00531 Helsingfors

Tietosuoja-asetukset

2018 DEMOKRAATTI
TIETOSUOJA- ja REKISTERISELOSTE