Palkittu politiikan aikakauslehti
39€/4kk

Politiikka

Turkin raportoidaan iskeneen al-Holin leirille – ulkoministeri Haavisto: Suomella valmius auttaa, jos apua pyydetään

LEHTIKUVA / VESA MOILANEN
Ulkoministeri Pekka Haavisto haastateltavana eduskunnassa Helsingissä 17. marraskuuta.

Ulkoministeri Pekka Haaviston (vihr.) mukaan Suomella ei ole kontaktia al-Holin leirillä vielä oleviin suomalaisiin. Syyrian sotarikoksia tarkkaileva Syrian observatory of human rights raportoi tänään Turkin iskeneen al-Holin leirille. Asiasta raportoineen uutistoimisto AFP:n mukaan iskuja olisi ollut viisi ja ne olisi kohdistettu leiriä ylläpitäviin kurdijoukkoihin.

Simo Alastalo

Demokraatti

Haaviston mukaan hänen tietonsa iskusta ovat peräisin uutisista.

– Ilmeisesti joihinkin näihin sotilasryhmiin, jotka sitä leiriä ylläpitävät, olisi kohdistunut iskuja. Mitään vahvistusta ei ole. Tietysti seuraamme tilannetta tarkasti, Haavisto kommentoi Demokraatille.

Al-Holin leiriltä on kotiutettu Suomeen 35 ihmistä, joista 26 on lapsia ja 9 aikuisia naisia. Leirille on jäänyt noin kymmenkunta suomalaista, joista suurin osa on lapsia, ikähaarukaltaan neljästä vuodesta yli kymmenvuotiaisiin.

Haaviston mukaan lasten huoltajat eivät ole olleet halukkaita pitämään yhteyttä Suomen viranomaisiin.

– Emme pysty sellaisten ihmisten eteen paljonkaan tekemään. Totta kai olemme huolissamme, että siellä on siviilejä.

– Kaikki, jotka ovat pitäneet yhteyttä ja halunneet lähteä, ovat päässeet sieltä pois.

YHTEYTTÄ ei ole myöskään leiriä ylläpitäviin kurdiviranomaisiin?

– Ei oikeastaan. Yhteys oli vain silloin, kun näiden perheiden lähtemisestä käytiin neuvotteluja. Ne eivät aina olleet helppoja neuvotteluja. Voin kokemuksesta sanoa, että olisimme aikaisemminkin pyrkineet tuomaan näitä lapsia turvaan sieltä. Nyt yhteyttä ei ole ollut.

Onko Suomella mitään valmiuksia auttaa näitä ihmisiä, kun näyttää siltä, että tilanne leirillä ei ole helpottumassa?

– Jos suomalaiselta tulee avunpyyntö ulkoministeriölle ja ilmoitus, että tarvitaan suomalaisten viranomaisten apua, että päästään pois sotatilanteesta, totta kai silloin toimitaan ja tehdään voitavamme. Mutta se edellyttää sitä kontaktia ja tällä hetkellä tietojeni mukaan tällaista kontaktia ei ole.

– Se ei johdu meistä, vaan on näiden ihmisten oma valinta.

MUUTTAAKO Turkin rooli tilannetta monimutkaisemmaksi?

– Turkki ei ole ollut siviilien auttamisessa millään tavalla esteenä, vaikka sillä on mielipiteensä näistä toimijoista. Silloin kun siviilejä on pyritty auttamaan, Turkki on ymmärtänyt tämän tarpeen, että tuomme Suomeen Suomen kansalaiset.

Jaa tämä artikkeli

Kommentit

Artikkeleita voi kommentoida yhden vuorokauden ajan julkaisuhetkestä. Kirjoita asiallisesti ja muita kunnioittaen. Ylläpito pidättää oikeuden poistaa sopimattomat viestit ja estää kirjoittajaa kommentoimasta.

Sähköpostiosoitteesi

Toimituksen valinnat

Palkittu politiikan aikakauslehti
39€/4kk

Huomasitko nämä?

Luetuimmat

Uusimmat

Toimituksen valinnat

Demokraatti

päätoimittaja: Petri Korhonen
Lähetä juttuvinkki →

Toimitus: PL 338, 00531 Helsinki, puh. 09 701 041

Arbetarbladet

Tf. chefredaktör: Topi Lappalainen
Kontakt →

Redaktion: Broholmsgatan 18-20 C, 00531 Helsingfors

Tietosuoja-asetukset

2018 DEMOKRAATTI
TIETOSUOJA- ja REKISTERISELOSTE