Palkittu politiikan aikakauslehti
72€/6kk

Ulkomaat

Turkkilainen kansanedustaja: Kuolemanrangaistus ei nyt agendalla

Turkkilainen AKP-puolueen kansanedustaja Sena Nur Çelik sanoo EUobserverin mukaan, ettei maan parlamentilla ole välitöntä suunnitelmaa palauttaa maahan kuolemanrangaistusta.

– Se ei ole agendallamme tällä hetkellä. Se ei ole parlamentin agendalla, parlamentaarikko sanoo.

Sena Nur Çelik antoi lausuntonsa Turkin parlamentin ulkoasiainvaliokunnan käydessä muutaman päivän vierailulla Brysselissä.

Presidentti, entinen pääministeri (AKP) Recep Tayyip Erdoğan on vihjannut, että Turkki voisi ottaa kuolemanrangaistuksen käyttöön.

EU:n ulkosuhteista vastaava korkea edustaja Federica Mogherini on muistuttanut Turkkia sen sitoutumisesta Euroopan ihmisoikeussopimukseen. Sopimus kieltää kuolemanrangaistuksen. Mogherinin mukaan maa, jossa kuolemanrangaistus on käytössä, ei voi päästä EU:n jäseneksi.

Kuolemanrangaistuksen palauttaminen nousi puhutuksi aiheeksi Turkissa maan koettua vallankaappausyrityksen heinäkuun puolessavälissä. Kuolemanrangaistus poistettiin Turkin lainsäädännöstä vuonna 2004.

Jaa tämä artikkeli

Kommentit

Artikkeleita voi kommentoida yhden vuorokauden ajan julkaisuhetkestä. Kirjoita asiallisesti ja muita kunnioittaen. Ylläpito pidättää oikeuden poistaa sopimattomat viestit ja estää kirjoittajaa kommentoimasta.

Sähköpostiosoitteesi

Toimituksen valinnat

Demokraatti

päätoimittaja: Petri Korhonen
Lähetä juttuvinkki →

Toimitus: PL 338, 00531 Helsinki, puh. 09 701 041

Arbetarbladet

chefredaktör: Topi Lappalainen
Kontakt →

Redaktion: Broholmsgatan 18-20 C, 00531 Helsingfors

Tietosuoja-asetukset

2018 DEMOKRAATTI
TIETOSUOJA- ja REKISTERISELOSTE