Palkittu politiikan aikakauslehti
72€/6kk

Kotimaa

Turun puukottaja kertoi tehneensä terrori-iskun – puolustus kiistää terroristisen tarkoituksen

Kuvassa epäilty puukottaja Abderrahman Bouanane (pun. ympyrä) puukottaa lastenvaunujen kanssa kulkevaa naista (valk. ympyrä) Turun Kauppatorilla 18. elokuuta 2017.

Turun puukottajalla on vakaa käsitys, että hän oli Turun torilla viime elokuussa tekemässä terroritekoa, selviää hänen kirjallisesta vastauksestaan.

Poliisin esitutkintamateriaalista käy ilmi, että mies kamppaili itsensä kanssa ennen puukotuksia. Hän kertoi poliisille, että halusi toisaalta tappaa ihmisiä, mutta toisaalta estää itseään tekemästä puukotuksia.

Mies oli syömässä jäätelöä Turun Kauppatorilla, kun muslimien kokemista vääryyksistä kummunnut kostonhalu voitti.

Ensimmäiseksi uhriksi valikoitui umpimähkään torilla lehtiä jakamassa ollut nainen. Seuraavat uhrit olivat naista auttamaan tullut turistipariskunta. Pariskunnan mies loukkaantui neljästä veitseniskusta vakavasti ja joutui pyörätuoliin.

Puukottaja juoksi yhteensä 465 metriä Kauppatorilta Puutorille ja puukotti matkalla kuolettavasti kahta naista sekä haavoitti kuutta naista ja kahta auttamaan tullutta miestä. Poliisin kuulusteluissa hän kertoi, että tarkoituksena oli tappaa yksi tai kaksi henkilöä.

Lopulta poliisi ampui miestä reiteen ja otti hänet kiinni.

– Ajatus oli, että ne tappavat minut, miksi ne ei tappaneet, en tiedä, hän sanoi poliisille.

Esitutkintamateriaalin mukaan mies halusi kuolla marttyyrina. Jutun käsittely alkoi Varsinais-Suomen käräjäoikeudessa tiistaina.

Kiistää oikeudessa terroristisen tarkoituksen

Puukottaja, 23-vuotias marokkolainen turvapaikanhakija Abderrahman Bouanane koki olevansa Isisin soturi. Oikeudessa hänen puolustuksensa kuitenkin kiistää syytteet terroristisesta tarkoituksesta ja murhista. Puolustus myöntää teot tappoina ja tapon yrityksinä.

– Tässä on kyse terrorismimääritelmän sisällöstä, joka lainsäädännöstä tulee. Se, mitä päämieheni itse ajattelee, ei välttämättä kata sitä mitä lainsäädäntö edellyttää, syytetyn asianajaja Kaarle Gummerus sanoi.

Elinkautista Bouananelle vaativa syyttäjäkolmikko pitää tekoja terroristisessa tarkoituksessa tehtyinä murhina ja niiden yrityksinä. Bouanane voi saada elinkautisen tapoistakin, jos oikeus katsoo, että teot tehtiin lain tarkoittamassa terroristisessa tarkoituksessa.

– Keskeinen väitteemme on se, että vastaaja on teot tehdessään tarkoittanut aiheuttaa vakavaa pelkoa väestön keskuudessa, kertoo yksi jutun syyttäjistä, kihlakunnansyyttäjä Hannu Koistinen.

Suunnitelmissa oli iskeä laivaston sotilaisiin

Bouanane aikoi esitutkinnan mukaan aluksi iskeä Pansion laivaston sotilaisiin, jotka poistuivat varuskunnasta käymään kaupassa.

Hän oli harkinnut myös hyökkäävänsä linja-autoasemalla olevan varusmiehen kimppuun, mutta luopui ajatuksesta paikalle tulleiden muiden henkilöiden takia.

Miehen Youtube-hakujen perusteella puhelimella oli katsottu muun muassa terrori-iskuja ja Suomen armeijaa koskevia videoita. Hän sanoi poliisille halunneensa selvittää, onko Syyriassa suomalaisia sotilaita.

Bouanane kertoi kuulustelussa nähneensä juuri uutisista Raqqaan kohdistuvan iskun, jossa kuoli paljon lapsia. Hän koki, että ihmiset tunsivat myötätuntoa Barcelonan iskun uhreja kohtaan, mutta eivät Syyriassa kuolleita kohtaan. Barcelonan terrori-isku tapahtui vain päivää ennen Turun puukotusta.

Bouanane kertoi pohtineensa, miksi syyttömiä kuolee vain sen takia, että he haluavat käyttää sharian lakia.

– Sekö oli se syy, eli se mitä kerroit äsken, niin se on se syy, miksi päädyit näihin väkivallantekoihin? kuulustelija kysyi.

– Siellä sijaitsi se syy, Bouanane vastasi.
STT–JECATERINA MANTSINEN, OLLI-PEKKA PAAJANEN

Jaa tämä artikkeli

Kommentit

Artikkeleita voi kommentoida yhden vuorokauden ajan julkaisuhetkestä. Kirjoita asiallisesti ja muita kunnioittaen. Ylläpito pidättää oikeuden poistaa sopimattomat viestit ja estää kirjoittajaa kommentoimasta.

Sähköpostiosoitteesi

Toimituksen valinnat

Toimituksen valinnat

Demokraatti

päätoimittaja: Petri Korhonen
Lähetä juttuvinkki →

Toimitus: PL 338, 00531 Helsinki, puh. 09 701 041

Arbetarbladet

chefredaktör: Topi Lappalainen
Kontakt →

Redaktion: Broholmsgatan 18-20 C, 00531 Helsingfors

Tietosuoja-asetukset

2018 DEMOKRAATTI
TIETOSUOJA- ja REKISTERISELOSTE