Palkittu politiikan aikakauslehti
72€/6kk

Politiikka

Tutkija sotilaallisista valvontalennoista Suomen ilmatilassa: “En usko, että tämä mahdollisuus olisi yhtäkkiä avautunut Nato-jäsenyyden myötä”

LEHTIKUVA / MARKKU ULANDER
Ulkopoliittisen instituutin johtava tutkija Charly Salonius-Pasternak.

Suomen kansainvälisessä puolustusyhteistyössä otettiin uusi askel torstaina, kun Puolustusvoimat ilmoitti aloittavansa valvontalennot Suomen ilmatilassa “keskeisten kansainvälisten kumppaneiden” kanssa. Tiedotteen julkistuksesta ei ehtinyt kulua tuntiakaan, kun Yhdysvaltain ilmavoimien RC-135 Rivet Joint -tiedustelukone jo oli eteläisen Suomen taivaalla.

DEMOKRAATTI/STT

Demokraatti

Flightradar24-sivuston mukaan yhdysvaltalaiskone lensi osapuilleen Loviisan kohdalta Kouvolan yli Joensuuhun ja sieltä edelleen Rovaniemelle. Pohjoisesta kone palasi samaa reittiä etelärannikolle, mutta lensi sen jälkeen vielä useita edestakaisia siivuja Joensuun korkeudelle ja takaisin.

Rivet Joint -kone palasi Suomenlahden yli takaisin Baltiaan lennettyään Suomen yllä nelisen tuntia. Lennon seuraaminen oli mahdollista, koska kone lensi transponderi eli toisiotutkavastain päällä.

Puolustusvoimien tiedotteen mukaan valvontalentojen yksityiskohdista ei aiota kertoa operaatioturvallisuuteen vedoten. Lentoja aiotaan tehdä niin miehitetyillä kuin miehittämättömillä koneilla.

PUOLUSTUSVOIMIEN mukaan lentotoiminta on osa suunniteltua ja normaalia kahden- ja monenvälistä yhteistyötä. Lennot kehittävät Puolustusvoimien kansainvälistä yhteensopivuutta, parantavat yhteistä tilannetietoisuutta ja vahvistavat kansallista puolustusta.

Puolustusministeri Antti Kaikkosen (kesk.) mukaan valvontalentojen aloittamisen ajankohtaan ei liity mitään erityistä.

- Tästä tulee tämmöistä arkisempaa toimintaa tulevaisuudessa kumppaneiden kanssa, Kaikkonen totesi mediatilaisuudessa.

Puolustusvoimien tiedotteessa korostettiin, ettei Suomen turvallisuustilanteessa tai -ympäristössä ole tapahtunut viime aikoina muutoksia. Lennot suoritetaan Suomen kansallisessa ohjauksessa ja valvonnassa sekä Suomen lainsäädännön ja määräysten mukaisesti.

Ulkopoliittisen instituutin johtavan tutkijan Charly Salonius-Pasternakin mukaan vastaavia ulkomaisella kalustolla toteutettuja valvontalentoja ei ole tiettävästi Suomessa aiemmin tehty. Hän pitää hyvin todennäköisenä, että myöhemmin Suomen ilmatilassa lentävät myös esimerkiksi Ruotsin tiedustelu- ja valvontakoneet. Yhdysvaltain kalustosta Suomen taivaalla saatetaan nähdä esimerkiksi miehittämätön Global Hawk -kone.

LENTOJEN aloittamisen ajankohtaa hieman ennen Nato-jäsenyyden toteutumista Salonius-Pasternak kommentoi toteamalla, ettei kyse ole vain reagoinnista viimeksi kuluneen vuoden tapahtumiin.

- Prosessi, joka on johtanut tähän, on ollut pidempi ja alkanut jo ennen kuin Venäjän suurhyökkäys Ukrainaan – – en usko, että tämä mahdollisuus olisi yhtäkkiä avautunut Nato-jäsenyyden myötä, Salonius-Pasternak arvioi.

Konkreettisten hyötyjen osalta on Salonius-Pasternakin mukaan kyse paitsi itse tiedustelusta ja valvonnasta myös strategisesta viestinnästä eli näyttäytymisestä. Hän ei usko, että Venäjän puolella rajaa olisi ollut jotain läntisen tiedustelun mustaa aukkoa, jonka täyttäminen olisi odottanut Yhdysvaltain koneiden lentojen alkamista Suomessa.

Tutkijan mukaan merkittävää lennoissa on myös se, että jos halutaan yhdessä suunnitella ja toteuttaa sotilaallisia operaatioita, niin kaikkia yhteistoiminnan osa-alueita on syytä harjoitella etukäteen.

Jaa tämä artikkeli

Kommentit

Artikkeleita voi kommentoida yhden vuorokauden ajan julkaisuhetkestä. Kirjoita asiallisesti ja muita kunnioittaen. Ylläpito pidättää oikeuden poistaa sopimattomat viestit ja estää kirjoittajaa kommentoimasta.

Sähköpostiosoitteesi

Toimituksen valinnat

Toimituksen valinnat

Demokraatti

päätoimittaja: Petri Korhonen
Lähetä juttuvinkki →

Toimitus: PL 338, 00531 Helsinki, puh. 09 701 041

Arbetarbladet

chefredaktör: Topi Lappalainen
Kontakt →

Redaktion: Broholmsgatan 18-20 C, 00531 Helsingfors

Tietosuoja-asetukset

2018 DEMOKRAATTI
TIETOSUOJA- ja REKISTERISELOSTE