Palkittu politiikan aikakauslehti
72€/6kk

Politiikka

Tutkijan karu arvio: Nämä isot virheet kokoomus ja PS tekivät – “Sokka irtosi”

LEHTIKUVA / ANTTI AIMO-KOIVISTO
Petteri Orpo ja muut hallituspuolueiden puheenjohtajat Säätytalolla 20. kesäkuuta.

Kokoomus teki virheen lakaistessaan hallituspuolueiden lähtökohtaiset arvoerot maton alle yhteisen taloustavoitteen vuoksi, uskoo ajatuspaja Magman tutkija, poliittisen historian dosentti Mikko Majander.

Simo Alastalo

Demokraatti

Hallitus saatiin kasaan, mutta ministerieroon johtanut kohu saatiin aikaiseksi päivissä. Elinkeinoministeri Vilhelm Junnila (ps.) jätti tehtävänsä tänään puolenpäivän aikaan.

– Tässä ollaan tekemisissä sen perussuomalaisuuden kanssa, jota Petteri Orpo oli heittämässä vuonna 2017 ulos hallituksesta. Ei kokoomus pääse tätä nyt karkuun.

Pääministeri Orpo (kok.) on Majanderin mukaan ahtaassa raossa, koska hän rakensi vaalikampanjan ja hallituksen puhtaasti julkisen talouden kautta.

– Politiikassa tulee myös kysymyksiä, joissa kokoomuksen perinteinen arvopohja ja perussuomalaiset eivät sovi yhteen. Jos kaikki on vain julkisen talouden tervehdyttämistä, niin mikä on se arvopohjainen kokoomus? Voidaanko kaikki haudata taloustehtävän alle? Majander kysyy.

KOKOOMUS äänesti Junnilan puolesta opposition esittämässä epäluottamusäänestyksessä viime torstaina. Samalla puolue tuli Majanderin mukaan dokumentoineeksi uskonsa Junnilan pätevyyteen vain muutama päivä ennen hänen eroaan.

RKP:lle kävi paremmin. RKP äänesti Junnilalle epäluottamusta ja pääsi osoittamaan kompromisseja vaatineiden hallitusneuvottelujen jälkeen, että liberaalit arvot ovat tallella.

– Se oli RKP:lle ääriraja ja samalla aatteellisen periaatteellisuuden todiste. Oli heille hyvä asia, että he pääsivät eduskunnassa äänestämään.

Majanderin mukaan kokoomus ja Orpo pyrkivät rakentamaan pitkäksi venähtäneillä hallitusneuvotteluilla luottamusta puolueiden välille, mutta politiikan ennakoimattomuus unohtui.

– Perusvirhe on siinä, että politiikassa nousee jatkuvasti agendalle asioita, joita ei ole voitu kirjoittaa hallitusohjelmaan. Jos viime vuosien kokemus on jotakin osoittanut, niin tällaisia asioita tulee esiin väistämättä. Nyt ne tulivat välittömästi.

Syvin ja sovittamattomin maailmankatsomuksellinen ero hallituksessa kulkee perussuomalaisten ja RKP:n välillä.

– Eivätkä he ole sitä peitelleet. Oli leimallista, että kun neuvottelut alkoivat perussuomalaisilta tuli RKP:tä lyttääviä kommentteja. Ne hiljennettiin hallitusneuvottelujen ajaksi, mutta heti, kun hallitus saatiin aikaan, sokka irtosi, Majander sanoo ja viittaa muun muassa europarlamentaarikko Teuvo Hakkaraisen RKP-aiheiseen somepäivitykseen.

– Perusasenne RKP:hen oli hetkeksi lukittu pulloon, mutta korkki aukesi välittömästi, kun kaikki oli saatu sitoutumaan hallitukseen. Asenteet eivät olleet kadonneet mihinkään.

PERUSSUOMALAISTEN puheenjohtajan Riikka Purran piti Majanderin mukaan esiintyä hallitusneuvottelujen aikana kovanaamana RKP:n suuntaan ja näyttää perussuomalaisten olevan toinen johtava puolue koalitiossa.

– Junnila-tapaus on tälle jatkoa, mutta päättyi nyt aikamoiseen nöyryytykseen. Tässä vedetään perussuomalaisten uhoa kölin ali. Jonkinlainen marttyyrius on varmasti selitys, jolla mennään eteenpäin eli väärinhän heitä on aina kohdeltu kaikissa asioissa, niin kuin tässäkin.

Junnilan eroamista Majander pitää kohun logiikan kannalta välttämättömänä käänteenä. Ikävät asiat kumuloituivat. Lopulta kyse oli myös Suomen maineesta, yritysten investoinneista ja viennin edistämisestä.

– Ei elinkeinoministeri voi vetää ulkomailla yritysdelegaatiota, jos siellä eivät ole yritykset paikalla.

Varsinainen koetinkivi on edessä syyskuussa, kun hallitus aloittaa budjettiriihen.

– Kesätauko on ehkä Purralle ja perussuomalaisille armollinen siinä mielessä, että ministerivaihdoksella saadaan jonkinlainen rauha. Edessä on budjetin rakentaminen, säästöjen kohdentaminen ja työmarkkina-asiat. Syyskuussa tavataan.

Jaa tämä artikkeli

Kommentit

Artikkeleita voi kommentoida yhden vuorokauden ajan julkaisuhetkestä. Kirjoita asiallisesti ja muita kunnioittaen. Ylläpito pidättää oikeuden poistaa sopimattomat viestit ja estää kirjoittajaa kommentoimasta.

Sähköpostiosoitteesi

Toimituksen valinnat

Toimituksen valinnat

Demokraatti

päätoimittaja: Petri Korhonen
Lähetä juttuvinkki →

Toimitus: PL 338, 00531 Helsinki, puh. 09 701 041

Arbetarbladet

chefredaktör: Topi Lappalainen
Kontakt →

Redaktion: Broholmsgatan 18-20 C, 00531 Helsingfors

Tietosuoja-asetukset

2018 DEMOKRAATTI
TIETOSUOJA- ja REKISTERISELOSTE